Erkki Niemelä

Erkki Niemelä huhtikuussa 1957, kuva: Pekka V. Virtanen

"Tusina"

"Hauska tapaaminen"

Erkki Niemelä (16. elokuuta 1915 Oulu – 10. marraskuuta 1999 Lappeenranta) oli suomalainen valokuvaaja. Hän oli kotoisin Oulusta, ja osti ensimmäisen kameransa lähtiensä Viipuriin sotaväkeen. Niemelä oli tutustunut Sakari Pälsin teokseen Näppäilkää hyviä kuvia (1930), jonka kautta hän oli innostunut valokuvauksesta.

Viipurissa Niemelä viehättyi karjalaisesta maisemasta, ja asettui sen vuoksi perheineen Lappeenrantaan asumaan 1951. Hän liittyi heti Saimaan kameraseuraan, ja alkoi osallistua valokuvakilpailuihin. Saimaan Kameraseuran kunniajäseneksi hänet nimitettiin vuonna 1976, ja Suomen Kameraseurojen Liiton hopeinen ansiomerkki hänelle myönnettiin vuonna 1986.

Valokuvataiteen osalta Niemelän läpimurtoteos oli nimeltään Tusina. Se valittiin Suomen Kameraseurojen Liiton vuosikilpailuun 1953. Vuonna 1954 sama kuva palkittiin kansainvälisen valokuvataiteen kattojärjestön Féderation Internationale de l'Art Photographiquen eli FIAP:n hopeamitalilla Barcelonassa, ja julkaistiin FIAP:n vuosikirjassa 1956.Vuonna 1990 hänelle myönnettiin kultamitali Singaporen 41. kansainvälisessä valokuvanäyttelyssä teoksella Trotting-match. Niemelälle myönnettiin FIAP:n kansainvälinen arvonimi AFIAP 1961 ja korkeampi EFIAP-arvo 1980.

Päätoimisesti Niemelä työskenteli SOK:lla, mutta käytti suurimman osan vapaa-ajastaan valokuvataiteen parissa. Hän teki useita kuvausretkiä usein perheensä kanssa, ja näistä retkistä syntyi monia palkittuja teoksia. Hyvä esimerkki on teos Vähäistä musiikkia, joka julkaistiin Photography Year Book 1959:ssä koko aukeaman kokoisena. Saman kirjan myöhemmissä vuosikerroissa hänen kuviaan oli ainakin vuosina 1984, 1985, 1987 ja 1988. Vuosina 1986–1993 Niemelä oli Suomen kameraseurojen liiton jäsenten "10 kärjessä" -listalla, parhaimmillaan kolmantena 1987.

Niemelän valokuvaustuotannon kaksi eri vaihetta olivat mustavalko- ja väridiakuvaus. Mustavalkokausi alkoi Rolleiflexin ja jatkui Hasselbladin kalustolla, ja väridiakausi huipentui Leican kinojärjestelmäkameraan eläkevuosina. Niemelä käytti hitaita filmejä (25/15°ISO) niiden sävymaailman takia. Niemelä ei käyttänyt automaattista valotusta eikä automaattista etäisyyden säätöä, vaan halusi määritellä kaiken itse.