Erik Toivanen (tietokilpailija)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik Toivanen (s. 18. huhtikuuta 1947 Pieksämäki)[1] on suomalainen hammaslääkäri, joka voitti Suomen Tietoviisas -tietokilpailun seitsemän kertaa peräkkäin 1990-luvulla. Hän on kertonut aloittaneensa tietokilpailemisen 1960-luvulla, mutta ei enää nykyään osallistu tietokilpailuihin.[2] Toivasen osaamisalueita olivat urheilu, historia, maantiede ja taide.[3] Toivanen oli yksi Viisasten kerhon jäsenistä.[4]

Visailuohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toivanen kilpaili seuraavissa television visailuohjelmissa: Suomen Tietoviisas, Haluatko miljonääriksi?, Kotomaan tietäjät ja Tupla tai kuitti. Hän kilpaili myös radio-ohjelmassa Ota tai jätä.[3]

Suomen Tietoviisas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen Suomen Tietoviisas -kilpailun voitti tamperelainen Timo Mesimäki keväällä 1990, mutta jo samana syksynä Suomen Tietoviisaan arvon otti mikkeliläinen hammaslääkäri Erik Toivanen, joka sitten voitti visailun seitsemän kertaa peräkkäin. Vuonna 1993 ohjelmaa ei esitetty. Viimeisessä kilpailussa vuonna 1998 Toivanen hävisi kahdella pisteellä, kun häntä vastaan asettui Etelä-Suomen läänin joukkue: Lauri Ranta Kärkölästä ja Yrjö Salin Helsingistä. Vuonna 1997 Ranta oli tullut kilpailussa toiselle ja Salin kolmannelle sijalle.

Haluatko miljonääriksi?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosituhannen vaihteessa Toivanen osallistui pari kolme kertaa Haluatko miljonääriksi? -ohjelmaan pääsemättä kuitenkaan alkukarsinnoista läpi piinapenkille. Eräs näistä jaksoista esitettiin 18. joulukuuta 1999, jolloin alkukarsinnassa piti asettaa neljä saksankielistä lukua suuruusjärjestykseen (Toivasella meni vastaus väärin). Erään toisen jakson alkukarsintakysymyksessä Toivasella meni väärin kysymys, jossa piti asettaa rintaliivien koot oikeaan järjestykseen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aikansa tv-ilmiö ahmii nyt tiedon sijaan kulttuurielämyksiä hammaslaakarilehti.fi. 6.10.2017. Viitattu 16.11.2017.
  2. a b Suomen tietoviisas Erik Toivanen jätti tv-visailut – eräästä ohjelmasta jäi manipuloinnin maku Ilta-Sanomat. 23.1.2016. Viitattu 8.3.2016.
  3. a b Muistatko nämä legendaariset tv-visailuhahmot? Iltalehti. 30.1.2016. Viitattu 12.11.2016.
  4. Kysymys Kirjastot.fi. 22.2.2001. Viitattu 8.3.2016. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]