Eric Brittingham

Eric Brittingham (s. 8. toukokuuta 1960) on yhdysvaltalainen basisti, joka tunnetaan parhaiten Cinderella-yhtyeestä. Brittingham on syntyisin Salisburystä, Marylandista. Hän perusti Cinderellan vuonna 1983 Pennsylvaniassa kitaristi Tom Keiferin kanssa. Kissin Gene Simmons oli jo aikaisemmin pistänyt yhtyeen merkille,[1] mutta vuonna 1985 heidät bongasi Jon Bon Jovi Cinderellan esiintyessä Empire Rock Clubilla Philadelphiassa. Cinderella solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa Polygramin kanssa vuonna 1985. Brittingham soitteli noihin aikoihin myös Naked Beggars -nimisessä yhtyeessä entisen vaimonsa Ingan ja Cinderellan kitaristin, Jeff LaBarin kanssa. Brittingham on soittanut sittemmin useissa kokoonpanoissa, kuten Lost Angels, Devil City Angels ja Cheap Thrill ja viimeksi Bret Michaels Bandissa.
Eric Brittingham on eronnut aikaisemmista puolisostaan Lori Brittinghamista (1982–1996) ja Inga Brittinghamista.[2] Ericillä ja Ingalla on kaksi yhteistä tytärtä. Brittingham asuu tällä hetkellä Tennesseen alueella. Hänellä on ollut terveysongelmia sydänkohtauksen muodossa joulukuussa 2006.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ken KelleyPublished: July 22, 2014: Cinderella's Tom Keifer Says Gene Simmons Discovered Band, Not Jon Bon Jovi Ultimate Classic Rock. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
- ↑ Eric Brittingham Biography, Age, Height, Wife, Net Worth, Family Celebrity Age Wiki. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)