Enron-skandaali
Enron-skandaali on Enron-energiayhtiön ja Arthur Andersenin tilintarkastustoimiston talousskandaali, joka paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2001. Enron oli Yhdysvaltain 7. suurin yritys. Aikanaan konkurssi oli Yhdysvaltojen historian suurin.[1] Skandaali johti Enronin konkurssiin 2. joulukuuta 2001, Andersenin tilintarkastustoiminnan loppumiseen ja rikossyytteisiin yhtiöiden johtoa kohtaan. Skandaalin vuoksi tilinpitolakeja muutettiin useissa maissa. Skandaalissa korostui tilintarkastajien osuus ja tilintarkastajien taloudellisen riippumattomuuden merkitys. Yhdysvaltojen senaattori Olympia Snowen mielestä Enron-skandaali osoitti että korruptio voi horjuttaa luottamusta talousjärjestelmän perusteisiin.[2]
Yritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enron oli Yhdysvaltojen 7. suurin yritys ja yrityksiä arvioivan Fortune 500 -listan kymmenen parhaan yrityksen joukossa. Arthur Andersen oli maan viiden suurimman tilinpitoyrityksen joukossa.[2]
Enronin pörssiarvo kohosi. Työntekijätkin, jotka epäilivät yritystä saattoivat luottaa tilintarkastajiin ja investointipankkien analyytikkoihin. Taloudellinen palkitsemisjärjestelmä ja eteneminen työuralla palkitsivat vain niitä, jotka hyväksyivät yrityksen käytännöt. Ne, jotka kyseenalaistivat kirjanpitokäytäntöjä, siirrettiin toisiin tehtäviin. Yritysjohto myi omia osakkeitaan vuosina 2000–2001 miljoonilla dollareilla, mutta kertoi työntekijöille ja yleisölle osakkeen olevan turvallinen sijoitus.[2]
Tuloskehitys ja konkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enronin varojen ja odotettujen voittojen kasvu nosti yrityksen Fortunen top ten -listalle. Enron oli maailman suurimpia yrityksiä. Sen tilinpito oli monimutkaista ja harhaanjohtavaa ja sisälsi useita kirjanpitokäytäntöjen rikkeitä. Liiketulos kasvoi ripeästi: 1997 se oli 515 miljoonaa dollaria, 1998 698 miljoonaa, 1999 957 miljoonaa ja 1 266 miljoonaa vuonna 2000. Osakekurssin huippu 90,56 dollaria saavutettiin 23. elokuuta 2000, jolloin osakkeen arvo oli 70-kertainen osakekohtaiseen tulokseen verrattuna. Kirjanpidon mukaan yhtiön varallisuus kasvoi vuosina 1996–2000 3 500:sta 13 000 miljoonaan dollariin.
Dotcom-buumin loppu, eli yliarvostettujen tietotekniikan yritysten arvon lasku laski myös Enronin osakekurssin 40 dollariin elokuussa 2001. Lokakuussa 2001 tappioita kirjattiin 618 miljoonaa dollaria ja marraskuussa 2001 kirjanpidossa yhtiön varallisuutta vähennettiin 1 200 miljoonaa. Joulukuun 2. päivänä vuonna 2001 yritys haettiin konkurssiin. Konkurssihakemukseen oli kirjattu 31,2 miljardin dollarin velat, ja kokonaismääräksi tarkentui myöhemmin 40 miljardia. Konkurssissa yhtiön työntekijät menettivät työpaikkansa sekä eläke- ja sairausvakuutuksensa, ja osakkaat yritykseen sijoittamansa omaisuuden. Enronin 17 johtajasta seitsemän sai syytteen sisäpiirikaupoista.[2]
Tilintarkastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arthur Andersen oli Enronin tilintarkastaja, mutta hoiti samalla myös sisäisen tarkastuksen ja konsultoi yritystä. Andersenin kyvyttömyys tilintarkastuksen riippumattomuuteen johti lopulta Enronin tuhoon. Esimerkiksi joulukuussa 1999 Andersenin tarkastaja Carl Bass kyseenalaisti erään kaupankäynnin, jonka johdosta hänet siirrettiin muihin tehtäviin.
Andersenin romahdus oli merkittävä kolaus sillä Arthur Andersenin nimeä kantava tilintarkastusyritystä pidettiin Yhdysvalloissa maineeltaan riippumattomuuden ja oikeudenmukaisuuden takeena. Tosiasiassa Andersenilla oli Enronin toimitalossa oma työkerroksensa jossa se kaunisteli itse Enronin liikevaihtoa ja hävitti systemaattisesti Enronille kiusallista todistusaineistoa. [3]
Andersenin lobbausbudjetti oli huomattava: 1,6 miljoonaa dollaria, ja osittain vahvan lobbauksen ansiosta Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvova elin SEC peruutti vuonna 2000 ohjeensa, jotka olisivat estäneet Andersenia toimimasta samanaikaisesti sekä Enronin konsulttina että tilintarkastajana. Enronin konkurssin jälkeen Yhdysvaltain tilintarkastusyritykset ovat eriyttäneet konsultoinnin ja tilintarkastuksen.[2]
Markkina-analyytikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enronin toimintaa arvioivat muun muassa Yhdysvaltojen tunnetuimmat markkina-analyytikot, jotka miltei poikkeuksetta tukivat arvioillaan Enronin osaketta. Myöhemmin analyytikkojen riippumattomuus kyseenalaistettiin tuottoisten investointipankkitulojen vuoksi. Enronin konkurssia edeltäneiden arviointien johdosta SEC päätti huhtikuussa 2002 aloittaa tutkimuksen analyytikkojen eturistiriidoista.[2]
Yhteydet Yhdysvaltain hallintoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Enronin johtajilla oli yhteydet Yhdysvaltojen hallintoon kaikilla tasoilla ja yhtiö tuki molempia pääpuolueita. Enronin liiketoiminnan laajentumista edistivät markkinoiden vapautuminen ja niiden säätelystä annetut poikkeukset, joita muokkasivat sekä kongressi että SEC osittain Enronin toiveiden mukaan.[2] Puolet edustajainhuoneen jäsenistä ja 2/3 senaatista sai vaalirahoitusta Enronilta. Republikaanit saivat puolet enemmän kuin demokraatit. Ykkönen lahjoitusten saajana oli presidentti George W. Bush ainakin 700 000 dollarilla. Varapresidentti Dick Cheney oli ainakin vuonna 2002 kieltäytynyt antamasta tietoja.[1]
Ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tilinpitokäytäntöjen läpinäkyvyys ja riippumattomuus ovat osakekaupan perusta. Liian tiiviit liike-elämän ja maan hallituksen suhteet voivat vaarantaa toiminnan riippumattomuuden.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lehtonen Jaakko: Julkisuuden riskit. Helsinki: Mainostajien liitto, 2002. ISBN 952-5262-16-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Haavoitettu jättiläinen, Yhdysvallat syyskuun 2001 jälkeen, Otava toukokuussa 2002, 174
- ↑ a b c d e f g h Alyson Tonge, Lesley Greer ja Alan Lawton: "The Enron story: you can fool some of the people some of the time …". Business Ethics: A European Review, vol 12 January 2003, s. 4-22.
- ↑ Julkisuuden riskit, sivut 48-49