Elohopea(II)nitraatti
| Elohopea(II)nitraatti | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Hg(NO3)2 |
| Moolimassa | 324,61 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön kiteinen aine tai kellertävä jauhe[1] |
| Sulamispiste | 79 °C [2] |
| Tiheys | 4,4 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee [2] |
|
|
|
Elohopea(II)nitraatti eli merkurinitraatti tai elohopeadinitraatti (Hg(NO3)2) on elohopea- ja nitraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Elohopea(II)nitraattia käytetään orgaanisessa ja epäorgaanisessa kemiallisessa synteesissä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopea(II)nitraatti on huoneenlämpötilassa kiinteä kiteinen aine. Se esiintyy useissa eri kidevedellisissä muodoissa, joita ovat muun muassa Hg(NO3)2·½H2O, Hg(NO3)2·H2O ja Hg(NO3)2·8H2O. Oktahydraatti on kiderakenteeltaan rombinen.[1][3][4]
Laimennettaessa elohopea(II)nitraattiliuosta muodostuu yhdisteitä, joissa on mukana elohopeaoksidia. Tällaisia yhdisteitä ovat muun muassa Hg(NO3)2·HgO·3H2O ja Hg(NO3)2·2HgO·H2O ja ne ovat tyypillisesti emäksisiä ja liukenevat veteen erittäin huonosti.[1][3]
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopea(II)nitraattia tuotetaan metallisen elohopean ja väkevän kuumennetun typpihappoliuoksen välisellä reaktiolla. Jos happo on laimeaa muodostuu tuotteena elohopea(I)nitraattia. Yhdiste kiteytyy, kun liuosta jäähdytetään ja voidaan erottaa haihduttamalla vesi pois.[1][4][5]
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elohopea(II)nitraattia voidaan käyttää orgaanisten yhdisteiden nitraukseen ja hapetukseen. Siitä tuotetaan myös monia eri elohopea(II)yhdisteitä. Huopahattujen valmistuksessa käytettiin aikaisemmin elohopea(II)nitraattia. Huovan valmistuksessa käytettiin kamelin ja myöhemmin 1700-luvulla ihmisten virtsaa. Elohopeapitoisen virtsan huomattiin tuottavan parempilaatuista huopaa ja niinpä hatuntekijät lisäsivät virtsaan elohopeanitraattia. Yhdisteen käyttö johti hattujen valmistajilla elohopeamyrkytykseen, mistä on peräisin sanonta ”hullu kuin hatuntekijä”.[1][3][5][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 338. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Elohopeanitraatin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 28.9.2010
- ↑ a b c Matthias Simon, Peter Jönk, Gabriele Wülf-Couturier & Stefan Halbach: Mercury, Mercury Alloys, and Mercury Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.9.2010
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1314. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.9.2010). (englanniksi)
- ↑ a b Milton Nowak & William Singer: Mercury compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 26.9.2010
- ↑ Kathryn J. Kitzmiller: The Not-So-Mad Hatter: Occupational Hazards of Mercury CAS -Science connctions. American Chemical Society. Arkistoitu 18.9.2010. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kidevedellisen elohopea(II)nitraatin käyttöturvallisuustiedote, Sigma Aldrich, viitattu 28.1.2015.
- Toxin and Toxin Target Database (T3DB): Mercury(II) nitrate (englanniksi)