Elohopea(I)nitraatti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elohopea(I)nitraatti
Mercury(I)-nitrate.png
Tunnisteet
CAS-numero 10415-75-5
Ominaisuudet
Molekyylikaava Hg2(NO3)2
Moolimassa 525,2
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine[1]
Sulamispiste 70 °C[1]
Tiheys 4,79 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Liukenee hieman veteen

Elohopea(I)nitraatti eli merkuronitraatti (Hg2(NO3)2) on elohopea- ja nitraatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lähtöaineena valmistettaessa muita elohopeayhdisteitä, joissa elohopea on hapetusluvulla +I ja laboratorioreagenssina.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea(I)nitraatti esiintyy tyypillisesti kidevedellisenä dihydraattina (Hg2(NO3)2·2H2O), joka on väritöntä monokliinistä kiteistä ainetta. Se liukenee pieniä määriä veteen heikosti happamaksi liuokseksi ja typpihappoon se liukenee hyvin. Elohopea(I)nitraatin vesiliuokset hydrolysoituvat hitaasti, jolloin muodostuu liukenematon väriltään keltainen elohopea(I)hydroksidinitraattisaostuma (Hg2NO3(OH)). Muiden elohopean yhdisteiden tavoin elohopea(I)nitraatti on erittäin myrkyllistä.[1][2][3]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea(I)nitraattia valmistetaan liuottamalla metallista elohopeaa laimeaan typpihappoliuokseen. Puhtaan tuotteen valmistaminen on vaikeaa, koska osa elohopeasta hapettuu usein elohopea(II)nitraatiksi. Tätä voidaan estää käyttämällä reaktiossa elohopeaylimäärää. Tuote puhdistetaan kiteyttämällä laimeasta typpihappoliuoksesta elohopean läsnä ollessa.[1][2][3]

Elohopea(I)nitraatti liukenee veteen ja näitä liuoksia käytetään valmistettaessa veteen liukenemattomia elohopea(I)yhdisteitä. Esimerkiksi saostamalla natriumkloridin avulla muodostuu elohopea(I)kloridia ja saostamalla natriumbromidin avulla muodostuu elohopea(I)bromidia. Typpihapoketta, typpihappoa ja elohopea(I)nitraattia sisältävää liuosta kutsutaan Millonsin reagenssiksi, jota käytetään tyrosiinia sisältävien proteiinien läsnäolon osoittamiseen.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 338. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Milton Nowak & William Singer: Mercury compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 28.9.2014
  3. a b c Matthias Simon, Peter Jönk, Gabriele Wülf-Couturier & Stefan Halbach: Mercury, Mercury Alloys, and Mercury Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 28.9.2014