Ekologinen kompensaatio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ekologisella kompensaatiolla (engl. biodiversity offsetting, ecological compensations) tarkoitetaan menettelyä, jolla taloudellisen toiminnan, kuten esimerkiksi rakentamisen tai teollisuuden, johdosta elinympäristölle aiheutettu haitta hyvitetään (eli kompensoidaan) parantamalla elinympäristön tilaa toisaalla[1]. Hyvitys voidaan tuottaa joko suojelemalla, kunnostamalla tai ennallistamalla luonnonympäristöä[2]. Luonnolle haittaa aiheuttavan toiminnan suunnitteluvaiheessa on toimijan etsittävä toimintatapa, jolla on mahdollisimman pienet negatiiviset vaikutukset luonnolle[3]. Ekologinen kompensaatio on viimeinen porras ympäristölle aiheutettujen haittojen lievennyshierarkiassa. Lievennyshierarkian mukaisesti ympäristöhaittoja tulee ensisijaisesti välttää ja minimoida heikentävässä toiminnassa sekä ennallistamalla lieventää haitta-alueella.

Ekologinen kompen­saatio tuo pilaaja maksaa -periaatteen luonnonsuojeluun: luontoa heikentävä taho hyvittää aiheuttamansa heikennyksen. Ekologiset kompensaatiot voivat olla yhteiskunnassa joko vapaaehtoisia tai lakisääteisiä. Ekologisia kompensaatioita voidaan kuvata markkinapohjaiseksi luonnonsuojelukeinoksi. Yritykset tai toimijat, jotka aiheuttavat haittaa muodostavat kysynnän kompensaatioille ja maanomistajat tai muut toimijat, jotka voivat ennallistaa tai suojella luontokohteita ovat tarjoajia ja luontotyypit ovat kaupan kohde.

Ekologiset kompensaatiot eivät ole sama asia kuin päästökompensaatiot, joilla hyvitetään ilmastonmuutosta kiihdyttäviä kasvihuonepäästöjä. Ekologisissa kompensaatioissa haitta ja hyvitys kohdistuvat biodiversitettiin, eli elinympäristöihin ja lajeihin.

Ekologisten kompensaatioiden periaatteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

No Net Loss (NNL)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

No Net Loss (ei nettotappiota- periaate) on yksi ekologisten kompensaatioiden keskeisistä periaatteista. Periaatten mukaisesti kompensaatiot tulee toteuttaa täysmääräisesti, eli kaikki aiheutetut haitat tulee hyvittää. Tämän vuoksi kompensaatioiden suunnittelussa on pyrittävä arvioimaan ja mittaamaan mille elinympäristöille ja lajeille aiheutuu haittaa ja osoittamaan, että suunniteltu kompensaatio korvaa kaikki nämä haitat tai mieluiten enemmän kuin aiheuttamansa haitat[4]. Todellisuudessa haittojen mittaaminen luotettavasti ja aivan tarkasti on mahdotonta, joten ei voida osoittaa, onko hanke saavuttanut no net loss periaatteen mukaisen kompensaation.[2]

Lisäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäisyys (engl. additionality) tarkoittaa sitä, että hyvitys tuottaa ylimääräisiä elinympäristön tilan parannuksia. Toimet jotka olisi tehty jostain toisesta syystä, tai joiden tekemiseen on esimerkiksi lainsäädännöllinen velvoite, eivät tuo lisäisyyttä eivätkä kelpaa hyvitykseksi.[2]

Vastaavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haittaa ja mahdollista hyvitystä arvioitaessa tulisi huomioida näiden kahden ekologinen vastaavuus, eli kun hävitetään tietynlaista elinympäristöä tulisi se korvata vastaavalla luontotyypillä (engl. like-for-like periaate).

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihanteellisesti kompensaatio toteutettaisiin ennen haittaa aiheuttavan hankkeen toteutusta. Ympäristön ennallistaminen tapahtuu merkittävällä aikaviiveellä, jopa useiden kymmenien tai satojen vuosien kuluttua. Kompensaation vaatiminen ennen hankkeen toteutusta voisi mahdollistaa ennallistumisen todentamisen ennen pilaavaa toimintaa. Käytännössä kompensaatiot voidaan toteuttaa myös hankkeen käynnistymisen ja valmistumisen jälkeen.[5]

Ekologiset kompensaatiot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologiset kompensaatiot eivät ole lakisääteisiä Suomessa, mutta kompensoiminen on mahdollista Suomen nykylainsäädännön puitteissa. Tähän mennessä kompensaatioita on käytetty suojeltujen luonnonarvojen kompensoimiseen, ja lieventäviä ja korvaavia toimenpiteitä poikkeuslupatilanteissa[6].

Suomen hallitusohjelmaan 2019 on kirjattu tavoite:

"Pilotoidaan ekologisen kompensaation käyttöä esimerkiksi isoissa infrastruktuurihankkeissa ja arvioidaan saatujen kokemusten perusteella lainsäädännön uudistustarpeita. Ekologisella kompensaatiolla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan luonnon monimuotoisuutta vaurioittavan toiminnan haittoja hyvitetään parantamalla heikentyneitä elinympäristöjä ja luomalla uusia toisaalla kuitenkin niin, että kompensaatio on viimesijainen vaihtoehto luontohaittojen vähentämisen jälkeen. Ennen kompensaatiomahdollisuuden käyttöä tulee kuitenkin minimoida alkuperäisen hankkeen ympäristöhaitat" [7]

Suomessa on käynnissä joitain pilotointihankkeita, mutta varsinaisia kompensaatioiden periaatteita noudattavia hankkeita ei ole toistaiseksi toteutettu. Yritykset jotka tarvitsevat toiminnallensa ympäristöluvan, kuten yritykset joiden toiminta muuttaa maankäyttöä, ovat osoittaneet kiinnostusta ekologisa kompensaatioita kohtaan[8].

Ekologisten kompensaatiot on otettu huomioon myös Suomen luonnosuojelulain uudistamisessa[9]. Kaikki luontotyypit eivät sovellu ekologisiin kompensaatioihin, sillä on todettu, että niihin kohdistuvia heikennyksiä on mahdotonta tai erittäin haastava hyvittää onnistuneesti. Suomessa on tehty laaja selvitys siitä minkälaiset luontotyypit voitaisiin ottaa kompensaatioiden piiriin ja yleisesti on todettu, että kaikkein uhanalaisimmat lajit ja elinympäristöt tulisi jättää kompensaatiomenettelyn ulkopuolelle[10].

Ekologisten kompensaatioiden kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologisiin kompensaatioihin kohdistuva kritiikki liittyy usein ennallistamisen epävarmuuteen.[11]

Toinen kompensaatioihin kohdistuva kritiikki on usein markkinapohjaisten suojelukeinojen kohtaama arvostelu luonnon kaupallistamisesta[12]. Toisaalta voidaan argumentoida, että kyse ei ole markkinapohjaisesta välineestä sillä vaihdannan kohde ilmaistaan luontotyyppeinä eikä rahallisessa arvossa.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ekologiset kompensaatiot Habitaattipankki. 22.5.2018. Viitattu 16.1.2020.
  2. a b c Atte Moilanen, Janne S. Kotiaho: Ekologisen kompensaation määrittämisen tärkeät operatiiviset päätökset julkaisut.valtioneuvosto.fi. 1.11.2017. Viitattu 16.1.2020.
  3. Ekologiset kompensaatiot kannattaa ottaa käyttöö Issuu. Viitattu 16.1.2020. (englanniksi)
  4. Joseph W. Bull, Eleanor-Jane Milner‐Gulland: Choosing prevention or cure when mitigating biodiversity loss: Trade-offs under ‘no net loss’ policies. Journal of Applied Ecology, 2019, nro n/a. doi:10.1111/1365-2664.13524. ISSN 1365-2664. Artikkelin verkkoversio. en
  5. Bruce A. McKenney, Joseph M. Kiesecker: Policy development for biodiversity offsets: a review of offset frameworks. Environmental Management, 2010-01, nro 1, s. 165–176. PubMed:19924472. doi:10.1007/s00267-009-9396-3. ISSN 1432-1009. Artikkelin verkkoversio.
  6. Primmer, Similä, Salonkannel & Raitanen. 2017. Habitaattipankkiin liittyvä sääntely ja toimintamalli. Ympäristöministeriö. https://www.ym.fi/download/noname/%7BE8DC5E9F-1D8F-4FD2-BF5E-B87C4EF6BCDF%7D/125763
  7. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019. OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta julkaisut.valtioneuvosto.fi. 10.12.2019. Viitattu 16.1.2020.
  8. Eeva Primmer, Liisa Varumo, Juha M. Kotilainen, Elina Raitanen, Matti Kattainen, Minna Pekkonen: Institutions for governing biodiversity offsetting: An analysis of rights and responsibilities. Land Use Policy, 1.2.2019, nro 81, s. 776–784. doi:10.1016/j.landusepol.2018.11.040. ISSN 0264-8377. Artikkelin verkkoversio.
  9. Ymparistoministerio > Luonnonsuojelulain ja -asetuksen uudis www.ym.fi. Viitattu 16.1.2020.
  10. Anne Raunio, Susanna Anttila, Minna Pekkonen, Olli Ojala: Luontotyyppien soveltuminen ekologiseen kompensaatioon Suomessa julkaisut.valtioneuvosto.fi. 19.11.2018. Viitattu 16.1.2020.
  11. Michael Curran, Stefanie Hellweg, Jan Beck: Is there any empirical support for biodiversity offset policy?. Ecological Applications, 2014, nro 4, s. 617–632. doi:10.1890/13-0243.1. ISSN 1939-5582. Artikkelin verkkoversio. en
  12. Evangelia Apostolopoulou, William M. Adams: Biodiversity offsetting and conservation: reframing nature to save it. Oryx, 2017/01, nro 1, s. 23–31. doi:10.1017/S0030605315000782. ISSN 0030-6053. Artikkelin verkkoversio. en
  13. Niak Sian Koh, Thomas Hahn, Wiebren J. Boonstra: How much of a market is involved in a biodiversity offset? A typology of biodiversity offset policies. Journal of Environmental Management, 15.2.2019, nro 232, s. 679–691. doi:10.1016/j.jenvman.2018.11.080. ISSN 0301-4797. Artikkelin verkkoversio.