Eino Toivonen
Eino Johannes Toivonen (12. kesäkuuta 1891 Oulu – 6. helmikuuta 1969) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Juho Toivonen ja Fanny Puhakka. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hervor Lovisa Appelgrén kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaista klassillisesta lyseosta vuonna 1910 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1910–1913. Opintojen sa jälkeen hän toimi Oulun suomalaisen klassillisen lyseon matematiikan virkaatekevänä nuorempana lehtorina vuosina 1913–1914 ja väliaikaisena matematiikan opettajana Oulun molemmissa lyseoissa syyslukukaudella 1914. Toivonen kävi Sotakorkeakoulun Saksassa vuosina 1923–1925. Suomen sotakorkeakoulu lahjoitti Toivoselle vuonna 1926 diplomin.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 17. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hän kävi vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui taistelussa pahasti 28. maaliskuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen toimi sisällissoda jälkeen 15. toukokuuta 1918 alkaen komentajana 2. ja 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonassa, josta hänet siirrettiin 30. kesäkuuta 1918 alkaen 5. jääkärirykmenttiin, jonka nimi muutettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2:ksi. Rykmentissä hän toimi komppanianpäällikkönä eri komppanioissa. Porin jalkaväkirykmentti 2:sta hänet siirrettiin 2. huhtikuuta 1919 Keski–Suomen rykmenttiin, missä hän toimi 2. komppanian päällikkönä ja aliupseerikoulun johtajana. Armeijasta hän erosi 25. toukokuuta 1921 ja astui 1. kesäkuuta 1921 suojeluskuntajärjestön palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin päälliköksi Oulun suojeluskuntapiiriin. Oulusta hänet komennettiin 1. lokakuuta 1925 ja lopulta siirrettiin 30. marraskuuta 1925 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston päälliköksi. Suojeluskunnista hän erosi 30. elokuuta 1930 ja työskenteli sen jälkeen myyntipäällikkönä Loimaan Mylly Oy:n palveluksessa. Loimaan Mylly Oy:n toimitusjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1933.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen osallistui talvisotaan Viipurin Lappeenrannan ja Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirien päällikkönä ja jatkosodan puhjettua hän sai komentoonsa Päijänteen, Pohjois-Hämeen ja Lounais-Suomen sotilasläänit ja oli tehtävässä vuoteen 1942 saakka.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toivonen toimi Loimaan Kauppakamariyhdistyksen puheenjohtajana ja Suomi-Yhtiön edustajiston jäsenenä sekä Loimaan yhteiskoulun johtokunnan puheenjohtajana. Hän toimi myös Turun yliopiston kunnianeuvoston jäsenenä ja Loimaan reservinupseerikerhon kunniajäsenä. Toivonen sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1951. Hän muisti jääkäriveljiään koko elämänsä ajan ja lahjoitti jääkärimerkin jääkärien hautakiviin. Toivonen haudattiin Loimaalle.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
          |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.