Eduards Berklavs
| Eduards Berklavs | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. kesäkuuta 1914 Kuldīga, Kuurinmaa, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 25. marraskuuta 2004 Riika, Latvia |
| Muut tiedot | |
| Järjestö |
Latvian kommunistinen puolue Latvian kansallinen itsenäisyysliike |
Eduards Berklavs (15. kesäkuuta 1914 – 25. marraskuuta 2004) oli latvialainen kommunistiaktivisti ja neuvostokauden toisinajattelija. Kommunistina poliittisen uransa aloittanut Berklavs vastusti Latvian neuvostotasavallan venäläistämistoimia ja tuli lopulta erotetuksi kommunistisesta puolueesta. Neuvostokauden lopulla hänestä tuli yksi itsenäisyysliikkeen johtohahmoista.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduards Berklavs syntyi 15. kesäkuuta 1914[1] Kuldīgassa silloisessa Venäjän Kuurinmaan kuvernementissa. Peruskoulut käytyään Berklavs alkoi työskennellä ensin Kuldīgassa ja vuodesta 1935 Riiassa. Riiassa hän liittyi kommunistiseen nuorisojärjestöön. Järjestön toiminta oli laitonta ja Berklavs joutui vankilaan vuodesta 1936 vuoteen 1939.[2]
Vuosien 1939 ja 1940 välillä Berklavs oli Latvian työlaisnuorison johtaja. Neuvostoliitto miehitti Latvian kesäkuussa 1940 ja Berklavs alkoi työskennellä maan Neuvostoliiton integraation parissa. Helmikuussa 1941 hänestä tuli Latvian kommunistisen puolueen Riian 2. aluejohtaja. Vielä samana vuonna Berklavs aloitti palveluksen puna-armeijassa. Upseerina hän yleni majuriksi ja palasi siviiliin vuonna 1946. Palattuaan hän toimi Latvian Komsomolin 1. sihteerinä, vuosina 1954–1956 ja 1958–1959 Latvian neuvostotasavallan ministerineuvoston varapuheenjohtajana ja vuosina 1957–1958 Riian 1. puoluesihteerinä.[2]
Latviassa kommunistinen puolue oli jakautunut niin sanottuun kansalliseen ryhmään, johon Berklavskin kuului. Ryhmä vastusti esimerkiksi venäläisten muuttoliikettä Latviaan ja ajoi Latvian kulttuuriautonomiaa. Heinäkuussa 1959 pidetyssä puolueen keskuskomitean kokouksessa Berklavs kritisoi Latvian venäläistämistoimia. Kremlin kritiikki herätti kannatusta Latviassa, mutta Berklavs erotettiin silti puolueen johdosta 15. heinäkuuta. Samalla erotettiin Berklavsille tukeaan osoittaneet Jānis Kalnbērzinš ja Vilis Lacis. Puolueen uudeksi johtohahmoksi nousi Arvids Pelše. Berklavs lähetettiin Latviasta Vladimiriin Venäjälle, jossa hän työskenteli taloushallinnossa.[2]
Berklavs palasi Latviaan vuonna 1968 ja työskenteli tehtaalla Riiassa. Vuonna 1971 julkaistiin nini sanattu 17 kommunistin kirje, jossa kritisoitiin Latvian venäläistämistä. Kirje julkaistiin Länsimaissa. Berklavs oli yksi kirjeen allekirjoittaneista ja kirje johti hänen erottamiseensa puolueesta. Seuraavien vuosien ajan hän oli KGB:n tarkkailussa. 18. kesäkuuta 1988 Berklavs oli kuitenkin mukana allekirjoittamassa Latvian kansallisen itsenäisyysliikkeen (Latvijas Nacionālās Neatkarības Kustība) perustamisjulistusta nousten sen johtajistoon. marraskuussa 1988 hän edusti Latviaa Baltian maiden aktivistien järjestämässä kokouksessa, jossa vaadittiin neuvostojoukkojen vetäytymistä alueelta. Vuosina 1988–1991 Berklavs oli Latvian kansanrintaman jäsen ja vuodesta 1990 kansanedustaja neuvostotasavallan korkeimmassa neuvostossa.[2]
Latvian itsenäistyttyä Neuvostoliitosta Berklavs oli kansallisen itsenäisyysliikkeen kansanedustaja 1993–1995. Hän julkaisi muistelmansa Zināt un neaizmirst vuonna 1998.[2] Berklavs kuoli Riiassa 25. marraskuuta 2004.[1] Vuonna 2015 julkaistiin häntä käsittelevä Edvīns Šnoren ohjaama dokumenttielokuva Eduards Berklavs – Idejas cilvēks.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Eduards Berklavs Nacionālā enciklopēdija. Latvijas Nacionālā bibliotēka. Viitattu 21.12.2020. (latviaksi)
- ↑ a b c d e Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century, s. 78. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
- ↑ Eduards Berklavs – Man of Ideas National Film Centre of Latvia. Arkistoitu 3.6.2021. Viitattu 21.12.2020. (englanniksi)
| ||||||||||
