Eduard Vilde
| Eduard Vilde | |
|---|---|
 Eduard Vilde 1911. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. maaliskuuta 1865 Simuna, Virumaa, Viro |
| Kuollut | 26. joulukuuta 1933 (68 vuotta) Tallinna, Viro |
| Kansalaisuus | virolainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | viro |
| Tuotannon kieli | viro |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Eduard Vilde, myös Wilde, (5. maaliskuuta 1865 Simuna, Virumaa, Viro – 26. joulukuuta 1933 Tallinna, Viro[1]) oli virolainen kirjailija ja toimittaja. Hän oli A. H. Tammsaaren ohella Viron kirjallisuuden merkittävimpiä realisteja. Hän työskenteli toimittajana vuodesta 1883 mutta joutui vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen mielipiteidensä vuoksi lähtemään maasta ja asui vuosina 1905–1917 pakolaisena Suomessa, Saksassa, Sveitsissä ja Kööpenhaminassa. Hän palasi kotimaahan vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen. Viron itsenäisyystaistelun aikaan hän oli diplomaattina Kööpenhaminassa ja Viron ensimmäisenä lähettiläänä Berliinissä 1919–1920. Hänelle myönnettiin Tarton yliopiston kunniatohtorin arvo 1929.[1]
Wilde julkaisi ensimmäiset kertomuksensa ja humoreskinsa 18-vuotiaana. Berliinissä ollessaan 1890–1892 hän tutustui saksalaiseen realismiin ja sosialistisiin aatteisiin. Hänen romaaninsa Külmale maale (1896) merkitsi Viron kirjallisuudessa kriittisen realismin läpimurtoa. Romaanissaan Raudsed käed hän käsittelee työläisaiheita. Viron 1800-luvun talonpoikaislevottomuuksia hän käsittelee romaanitrilogiassa Mahtra sõda (suom. Kapina moisiossa), Kui Anija mehed Tallinnas käisid (1903) ja maanpaossa valmistuneessa Prohvet Maltsvet (1906). Näitä pidetään Viron realismin klassikkoina. Trilogia käsittelee Viron 1800-luvun talonpoikaislevottomuuksia.[1]
Maanpaossa Vilde julkaisi novellikokoelman Jutustused ja romaanin Mäeküla piimamees (suom. Mäenkylän maitomies sekä näytelmiä, joista erityisesti Pisuhänd (suom. Vihtahousu) on klassinen komedia ja sellaisena Viron kirjallisuudessa merkittävimpiä. Kotimaahan palattuaan hän julkaisi vielä näytelmän Side (1922), mutta sittemmin enää toimitti kootut teoksensa (33 osaa 1923–1935). Romaani Rahva sulasedää ei ehtinyt valmistua, vaan hän julkaisi siitä joitakin lukuja Looming-lehdessä.[1]
Vilden mukaan on nimetty Eduard Vilden kirjallisuuspalkinto.[2]
Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Päivän koittaessa: novelli, suom. Ape Laitio. Karisto, 1907.
- Mahtran sota. Edellinen osa (Mahtra sõda), suom. Lilli Rainio. Gummerus, 1908.
- Mahtran sota. Jälkimäinen osa (Mahtra sõda), suom. Lilli Rainio. Gummerus, 1908.
- Kapina Moisiossa, suom. Lilli Rainio. Gummerus, 1917. (K. J. Gummerus oy:n romaanisarja n:o 3.).
- Mäenkylän maitomies: romaani, suom. Selma Patajoki. Ahjo, 1920. (Kuuluisia romaaneja 17).
- Vihtahousu: kolminäytöksinen huvinäytelmä, suom. Hilma Rantanen-Pylkkänen. Kirja, 1915. (Näytelmäkirjasto n:o 139.). – 2. p. 1922. . – 3. p. WSOY, 1936. (Werner Söderström oy:n näytelmäsarja 147.).
- Novelleja
Antologiassa: Eestiläinen novelli, toim. Heino Puhvel, Tallinna: Perioodika 1979
- Lain ja oikeuden mies
- Casanova hyvästelee
Antologiassa: Sukukansojen novelleja, toim. Juha Rikama ja Marja-Leena Tuurna, WSOY 1985 ISBN 951-0-12781-7
- Lain ja oikeuden mies
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduard Vilde Wikimedia Commonsissa
- Vapaasti ladattavia Eduard Vilden e-kirjoja Projekti Lönnrotilta ja Project Gutenbergiltä
| ||||||||||||||||||
