Ecosia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ecosia on vuonna 2009 julkaistu, saksalaisen Christian Krollin kehittämä hakukone. Ecosian hakupalvelimet käyttävät ainoastaan uusiutuvaa energiaa. Haut tapahtuvat kuitenkin Yahoo!:n ja Bingin palvelimien kautta, jotka eivät toimi uusiutuvalla energialla. Siten Ecosialla tehty haku tuottaa yhtiön itsensä mukaan lähes yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin Googlella tehty haku.[1]

Ecosia markkinoi itseään ekologisena hakukoneena, sillä se on sitoutunut lahjoittamaan 80 % mainoksista saamistaan tuloista sademetsien suojeluun WWF:n kautta. Hakukoneen omien laskelmien mukaan yksi haku pelastaa keskimäärin noin 2 m2 sademetsää. Luku on saatu laskemalla hakukoneen WWF:lle tekemien lahjoitusten määrästä suojellun sademetsän pinta-ala – WWF:n hankkeessa Juruenan kansallispuistossa Brasiliassa hehtaarin suuruisen metsäalueen suojeleminen maksaa yhtiön mukaan viisi euroa – ja jakamalla tämä kaikkien Ecosialla tehtyjen hakujen lukumäärällä.[2] Lokakuun lopussa 2010 Ecosia ilmoitti suojelleensa 205 641 845 m2 eli noin 205,6 km2 sademetsää.

Koska hakukone saa tulonsa mainoslinkeistä, ei sen käyttö itsessään tuo tuloja sademetsien suojeluun, ellei käyttäjä paina kyseisiä linkkejä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Frequently Asked Questions Ecosia. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
  2. Ecosia Payments Ecosia. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]