ED-209

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
ED-209 elokuvassa RoboCop.

ED-209 (The Enforcement Droid Series 209) on RoboCop-elokuvassa esiintyvä kuvitteellinen hahmo. ED-209 on vahvasti aseistettu robotti, joka toimii ikään kuin RoboCopin arkkivihollisena, kuin myös pienenä kevennyksenä elokuvalle, johtuen robotin lukuisista epätäydellisyyksistä.

ED-209:n suunnitteli Craig Davies, joka rakensi myös täysikokoiset mallit robotista. ED-209:n animoijana toimi Phil Tippett, stop-motion animaattori. Ohjaaja Paul Verhoeven oli myös osallisena pitämässä huolta ED-209:n ulkoasusta ja animoiduista kohtauksista.

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaaja Paul Verhoeven teki hyvin aikaisin selväksi, ettei ED-209 saisi näyttää ”söpöltä”. Hän halusi robotin näyttävän totiselta ja ankaralta. Tästä syystä joitain yleisiä robotin piirteitä jätettiin kokonaan pois. Esimerkiksi ED-209:llä ei ole silmiä, sillä Craig Daviesin mukaan silmät viestisivät liikaa tunteita. Craig Davies sisällytti robottiin hänen omia ideoitaan modernista 1980-luvun amerikkalaisesta designista, erityisesti autoista. Hän neuvoi futuristisia suunnittelijoita tekemään robotista hienon näköisen, jotta siitä tulisi markkinakelpoinen ennen kuin se edes toimisi kunnolla, ”aivan kuin amerikkalainen auto.”

ED-209:n äänet laati ääniefekti-yhtiö ”Screaming Lizardin” Stephen Flick ja John Pospisil. Robotin hydraulinen, raskaan koneen tuntu tehtiin käyttäen erilaisia moottorin ja mäntien ääniä. ED-209:n uhkaavan ”murinan” luomiseen käytettiin vihaisen jaguaarin karjuntaa takaperin soitettuna. Robotin vääristyneen ja matalan ihmisen puheäänen nauhoitti filmin johtava tuottaja, Jon Davison. Robotin puheäänen ei koskaan pitänyt säilyä RoboCopin teatteri-esitykseen asti, ja oli äänitetty vain alkuperäistä versiota varten. ED-209:n ääni kuitenkin säilytettiin teattereihin asti sellaisenaan.

Aseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ED-209:n pääaseena kaikissa elokuvissa toimii kolme konekivääriä, kaksi vasemmassa kädessä ja yksi oikeassa kädessä. Robotin oikeassa kädessä on myös raketinheitin, jossa kolme rakettia, sekä pään takana kaksi kranaatinheitintä sirpale- tai kaasukranaateille. Kraanatinheittimiä ei koskaan käytetty elokuvassa, mutta näkyivät ED-209:n malleissa sekä suunnitelmapiirroksissa.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RoboCop[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ED-209 esiintyi jokaisessa kolmessa RoboCop-elokuvassa, mutta puuttuu kokonaan sarjan direct-to-video -versiosta, sekä televisiosarjasta.

ED-209 esiintyy ensimmäisessä RoboCop-elokuvassa kolme kertaa. 209-sarja oli yritys tehdä sarja lakia ylläpitävää robottia. OCP:n lautakunnalle robottia esitellessä, ED-209 saa tomintahäiriön ja ampuu yhden johtohenkilöistä, joka oli noudattanut robotin käskyä antautua. (syytä ED-209:n ladatuille aseille pelkässä esittelytilaisuudessa ei koskaan selitetty, mutta syynä oli mahdollisesti näyte robotin ampumatarkkuudesta.) Tämän katastrofaalisen virheen lomassa RoboCop-projekti näki päivänvalon.

ED-209 esiintyy jälleen kun RoboCop kohtaa Dick Jonesin. ED-209 onnistuu vahingoittamaan RoboCopia vakavasti, mutta robotin epätäydellisyyttä korostetaan jälleen kompastuessaan portaissa ja jäävän maahan rimpuilemaan kyvyttömänä. ED-209 menettää myös toisen kätensä taistelun aikana. Robotin viimeinen esiintyminen tapahtuu OCP Plazassa, jonne tämä on laitettu vartioimaan rakennusta. Yrittäessään estää RoboCopia astumasta sisään rakennukseen, tuhoaa RoboCop ED-209:n Cobra-kiväärillä.

RoboCop 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RoboCop 2 sisältää vain pieniä kohtauksia robotista, jossa se vartioi OCP rakennusta television uutisissa. Robotti kompastuu välittömästi aukinaiseen viemärinaukkoon ja rimpuilee kyvyttömänä yrittäessään hätistellä mielenosoittajia. Täysikokoinen malli ED-209:stä esiintyy taustalla johtohenkilöiden keskustellessa ongelmista RoboCop 2-ohjelman kanssa.

RoboCop 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RoboCop 3 sisältää yhden kohtauksen ED-209:stä jossa robotti palvelee jälleen kerran OCP-rakennuksen vartijana, tällä kertaa asevarastolla. Vapaustaistelijat hakkeroivat ED-209:n omalle puolelleen, ja robotti avaa tulen OCP-henkilöitä kohti.

Piirretty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ED-209 esiintyi useasti RoboCop: The Animated Series -sarjassa, muttei ollenkaan RoboCop: Alpha Commando-sarjassa.

Videopelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ED-209 esiintyy päävastuksena RoboCop videopelissä, sekä RoboCop vs. The Terminator-pelissä. Kaksi ED-209:ää esiintyy RoboCop vs. The Terminator sarjakuva-versiossa auttamassa RoboCopia tuhoamaan Terminaattoreita, mutta ED-209 robottien rajallinen äly pysyi ongelmana. Esimerkiksi kun RoboCop käskee robottia ”etsimään kyberneettistä voimanlähdettä”, ED-209 tunnistaa RoboCopin automaattisesti kohteeksi, ja avaa tulen.

Triviaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • RoboCopin kirjoittajan, Ed Neumeierin mukaan ED-209 suunniteltiin muistuttamaan Vietnamin sodan Huey helikopteria.