E. N. Manninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eero Niilo Manninen

Eero Niilo (Iisu) Manninen ent. Thonberg (16. huhtikuuta 1893 Tampere8. huhtikuuta 1944 Oulu) oli suomalainen jääkäriluutnantti, poliisi ja kirjailija. Hänen kirjailijanimensä on E. N. Manninen. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri, joka sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan muun muassa komppanian päällikkönä koillisrintamalla. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki poliisivoimissa.[1][2]

Perhetaustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mannisen vanhemmat olivat maalari Viktor Thonberg ja Helmi Viktoria Gustava Ahlgren, mutta hänen kasvatusisänsä oli nimismies Artturi Aleksanteri Manninen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Anna Elisabet Töttermanin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manninen kävi kansakoulun Enontekiöllä seitsemänteen luokkaan asti Oulun suomalaista reaalilyseota ja kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuutaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuonna 1915 ja lukuvuoden 1922–1923 sekä suoritti alemman oikeustutkinnon vuonna 1923. Manninen suoritti Valtion apurahalla opintomatkan Saksaan vuonna 1929 ja Norjaan vuonna 1936.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Manninen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 11. joulukuuta 1915. Mutta pian hänen pataljoonaan liittymisensä jälkeen hänet komennettiin vuoden 1916 alussa räjäytyskursseille Berliiniin, josta hänet koulutuksen saatuaan komennettiin värväys- ja etappi-tehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Aluksi hän toimi värvärinä Pohjois-Suomessa ja myöhemmin etappimiehenä Merenkurkun etapilla. Takaisin Saksaan Manninen matkusti marraskuun alussa vuonna 1916. Saksaan palattuaan hänet komennettiin Saksan Meriesikunnan käyttöön. Meriesikunnasta hänet siirrettiin 17. elokuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin edelleen 26. syyskuuta 1917 alkaen pataljoonan haupitsipatteriin.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manninen astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi patterialiupseeriksi Jääkäritykistön 2. patteriin, josta hänet siirrettiin maaliskuun puolivälissä Koillisrintamalle, missä hän toimi Jääkäriyliluutnantti Martti Walleniuksen alaisuudessa Kuusamon pataljoonan 4. komppanian päällikkönä. ja osallistui sen mukana taisteluihin Soukelossa, missä hän haavoittui 8. huhtikuuta 1918 hartioihin Soukelon valtausyrityksessä.

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manninen palveli sisällissodan jälkeen Lapin I rajavartiopataljoonan ja Lapin ryhmän II pataljoonan 4. ja 9. komppanian päällikkönä. Hän hoiti myös satunnaisesti pataljoonan. komentajan tehtäviä. Armeijasta hän erosi 28. joulukuuta 1918 vain liittyäkseen Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin.[1][2]

Manninen liittyi 18. tammikuuta 1919 Viron vapaaehtoiseen apuretkikuntaan ja toimi aluksi Pohjan Poikain rykmentin II pataljoonan adjutanttina sekä 6. helmikuuta 1919 alkaen edellä mainitun pataljoonan 6. komppanian päällikkönä.[3] Tehtävän hän kumminkin luovutti jo 11. helmikuuta 1919 jääkärivänrikki Johan Sainiolle.[4] Hän otti osaa Viron vapaussodan taisteluihin Valkissa ja Marienburgissa. Hän erosi Viron armeijasta 10. maaliskuuta 1919 keltataudin heikentämänä. Virosta palattuaan hän omistautui niin sanotulle "jätkäelämälle" lapin kairoilla, mikä innoitti häntä myöhemmin tarttumaan kynään.[1][2]

Myöhemmin Manninen astui poliisivoimiin ja toimi 1. lokakuuta 1923 – 25. syyskuuta 1925 välisen ajan Utsjoen nimismiehenä. Utsjoelta hän siirtyi Inariin missä hän toimi nimismiehenä 25. syyskuuta 1925 – 1. kesäkuuta 1926 välisen ajan. Inarista hän palasi takaisin Utsjoelle ja palveli siellä nimismiehenä 1. kesäkuuta 1931 saakka. Utsjoelta hän siirtyi Haapajärvelle, missä hän toimi 16. huhtikuuta 1931 alkaen kihlakunnan henkikirjoittajana. Viimein 28. lokakuuta 1931 hänet nimitettiin Oulun kaupungin poliisimestariksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Ouluun.[1][2]

Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manninen toimi Suomen-Norjan porolaidunneuvottelukomission suomalaisen valtuuskunnan jäsenenä vuosina 1933–1935 ja Suomen-Norjan Tenojoen kalastussääntöä uusimaan asetetun komission suomalaisen valtuuskunnan jäsenenä vuosina 1935–1936 sekä Suomen ja Neuvostoliiton välisen porosopimusuudistuskomitean jäsenenä vuosina 1936–1938.[1][2]

Huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manniselle myönnettiin Suomen Kirjallisuuden Seuran palkinto vuosina 1936 ja 1939 ja hän sai samana vuonna myös apurahat niin Suomen Kirjailijaliitolta kuin Kordelinin säätiöltä.[1][2]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erämaan armoilla. Entisen Inarin ja Petsamon kairaa, Gummerus, 1937. (saksaksi 1944)
  • Tunturi uhkaa, Gummerus,1938. (saksaksi, tšekiksi ja ranskaksi 1942)
  • Unkka Manni, Lapin mies sotatiellä. Gummerus, 1939.
  • Erään miehen sota. Rajan romaani. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1940
  • Saattoi olla miehen onni. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1943. (saksaksi 1944)
  • Kahdentoista härjän raito. Kuvauksia vanhasta Lapista. Kustannus-Puntsi, 1998. (toimittanut Veli-Pekka Lehtola)

Lehdissä julkaistut novellit ja muut kirjoitukset: (koonnut Matti Pääkkönen)

  • Aslak Baune. Kevät taru tuntureilta. (Salanimellä Maarit Sullunjarga.) Suomen Kuvalehti 24/1925.
  • Röppäjalka. (Salanimellä Maarit Sullunjarga.) Suomen Kuvalehti s. 190/1925.
  • Rajaseutuerimielisyydet on poistettava Suomen ja Norjan väliltä. (Haastattelu) Rovaniemi 145/1928.
  • Sananen Lapin eläjien puolesta. Suomen Sosiaalidemokraatti 5.10.1928.
  • Lappalaista ei ole tarvis sortaa, se sortuu itsestään. Rovaniemi 47/1929.
  • Saksanmaa ja Lapinmaa. Pirteä matkakirje "Rovaniemelle". Rovaniemi 29.10.1929.
  • Valtion avustusta lainojen muodossa myös entisille pienporonomistajille Perä-Lapissa. Rovaniemi 5/1929.
  • Kuinka hänet sain. (Salanimellä Raudna Varre.) Suomen Kuvalehti 1930.
  • Hyvästi Lappi! Kansan Kuvalehti 35/1931.
  • Läävi-Ovlä, entinen porolappalainen. Kansan Kuvalehti 49/1931.
  • Nuottamiehenä Inarilla. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Metsästys ja Kalastus 9/1931.
  • Rajakomission asiantuntijana I – II. Kansan Kuvalehti 29 ja 30/1931.
  • Rajakomission poromiehenä I – III. Kansan kuvalehti 1, 2 ja 3/1931.
  • Röppäjalan kuolema. Hakkapeliitta 13 – 14/1931.
  • Taaveh’Ant ja hänen jouluyönsä. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Hakkapeliitan Joulu 1931.
  • Tunturihautaan. Kansan Kuvalehti 51 – 52/1931.
  • Uskokaa minua – älkää Alperia. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Metsästys ja Kalastus 12/1931.
  • Öystävooki, Västapooki, Honisvooki, Päärlevooki! Kansan Kuvalehti 15/1931.
  • Helmenpyytäjän hyvästit. Kansan Kuvalehti 46/1932.
  • Kopperi ja Met Isolla-Inarilla. Kansan Kuvalehti 35/1932.
  • Koskitiellä. Kansan Kuvalehti 36/1932.
  • Meidän esivaltamme. Pääsisivätkö maaherrat tai ministerit nuoremmaksi konstaapeliksi. Kirjoitti poliisi, kuvitti toinen poliisi. Kansan Kuvalehti 50/1932.
  • Norja poroja takavarikoimassa. "Poropykälä" käytännössä. Kansan Kuvalehti 16 ja 17/1932.
  • Piik-Hentta. Helsingin Sanomien Viikkoliite 28/1932.
  • Seurustelua Inarilla Kenraalin ja Määtän kanssa. Kansan Kuvalehti 1/1932.
  • Siitä tulikin matka Moskovaan. Kansan Kuvalehti 38/1932.
  • Siivekäs akitaattori. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Hakkapeliitta 9/1932.
  • Tuttua taivalta – tuntematon kylä. Kansan Kuvalehti 37/1932.
  • Hukanhiihtäjät. Kansan Kuvalehti 48/1933.
  • Jääkärit jälleen Vaasassa. (Salanimellä Jäger 27.) Kansan Kuvalehti 10/1933.
  • Kaksi miestä ajeli Ruijaan. Kansan Kuvalehti 20/1933.
  • Kuvia porolaidunneuvottelukunnan matkalta. Kansan Kuvalehti 40/1933.
  • Lapin sarja I – IX. Helsingin Sanomat 302 – 311/1933.
  • Petsamon valtaus. Uuden Suomen Sunnuntailiite 15/1933.
  • Tunkeusimme Turjanlinnaan. Kaleva 4.6.1933 ja Suomen Kuvalehti 34/1933.
  • Yhdestä uutiskirjasta. Kaiku 126/1933.
  • Aikijärvi oli harppuuneri. Kuvaus Ruijan suomalaisten elämästä. Hakkapeliitta 43/1934.
  • Post-Ovla. Suomen Kuvalehti 38/1934.
  • Kilpisjärven pamaus. Suomen Kuvalehti 1935.
  • Kopperin siliaateista. Pohjolan Suunta 215/1935.
  • N:o 76. Sotavanhus 1935.
  • Pannen pojat. Suomen Kuvalehden joulunumero 1935.
  • Sota Soukelosta. Heimosoturi huhtik. 1935.
  • Urkkimassa nikkelituntureilla. Suomen Kuvalehti 35/1935.
  • Öinen huuto. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Nyyrikki 6/1935.
  • Aslah’Antin joulua. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Nyyrikki 52/1936.
  • Eväsauto. (Salanimellä M. Sullunjarga.) Kaleva 204/1936.
  • Kunnallisen tarkastajan ja poliisin yhteistyöstä ja myyntikiellosta. Alkoholiliikkeen aikakauskirja 6/1936.
  • Kuokkien kultaa saat, et konein. Suomen Kuvalehti 33/1936.
  • Kävin elämäni alimmalla kierteellä. Kaleva 106/1936.
  • Lapin rajoja aidataan. Suomen Kuvalehti 26/1936.
  • Lunta, pimeää ja unta. Helsingin Sanomien Viikkoliite 52/1936.
  • Pakkaskirkko. Suomen Kuvalehti 51 – 52/1936.
  • Veli-Sammeli, yksineläjä. Suomen Kuvalehti 43/1936.
  • Vielä kerran Tenolla I – III. Helsingin Sanomien Viikkoliite 38, 39 ja 40/1936.
  • Kahdentoista härjän raito. Suomen Kuvalehti 17/1937.
  • Mannin marssi. Suomen Kuvalehti 49/1937.
  • Meitä oli seitsemäntoista. Hakkapeliitan Joulu 1937.
  • Mikä on yleinen mielipide Ahvenanmaalla? Suomen Kuvalehti 31/1937.
  • Send us five millions pam, eli Petsamon aika on nikkeliä. Suomen Kuvalehti 39/1937.
  • Ahvenanmaan talonpoikia. Suomen Kuvalehti s. 1074/1938.
  • Entinen sijaishallitsija. Arvostelu W. P. Crizierin teoksesta "Pontius Pilatuksen kirjeet". Kaleva 252/1938.
  • Jälleen kirja Pohjan periltä. Arvostelu Eivind Berggravin teoksesta "Piispana Pohjan perillä". Kaleva 275/1938.
  • Jääkär’Ant. Hiljaiseloa Lapin raukoilla rajoilla. Seura 7/1938.
  • Kai oltiin aseveljet. Jääkäri-invaliidi 1938.
  • Kansan jututtaja. Jenny Paulaharju 60 v. 7.11.1938. Suomen Kuvalehti 36/1938.
  • Kolttakirja. Arvostelu teoksesta "Kolttalappia sanoin ja kuvin". Kaleva 246/1938.
  • Kristina. Suomen Kuvalehti 36/1938.
  • Kun elämä oli helppoa. Yhteishyvä 44/1938.
  • Ylioppilaista. Arvostelu Ilmari Turjan teoksesta "Johannes Renko, ylioppilas". Kaleva 277/1938.
  • Ystävieni kuvakirjasta. Suomen Kuvalehti 51 – 52/1938.
  • Kulttuurin kehdosta. Arvostelu V. A. Koskenniemen teoksesta "Etruskien haudoilta nykypäivän Italiaan". Kaleva 23.11.1939.
  • Naisen ammattiajokortti. Suomen Kuvalehti 32/1939.
  • Työmies Ahvenanmaalla. Suomen Kuvalehti 35/1939.
  • Aapram ja Antaras. Nyyrikki 37/1940.
  • Aslak ja joulumänty. Suomen Kuvalehti 51 – 52/1940.
  • Kevät kiveliössä. Kaleva 26.5.1940.
  • Mennyt suvi. Suomen Kuvalehti 24/1940.
  • Pitkältä matkalta. Jääkärimuistelma. Suomen Kuvalehti 37/1940.
  • Esseitä. Arvostelu Lauri Viljasen teoksesta "Illan ja aamun välillä". Kaleva 18.12.1941.
  • Piehtar’Jouna’Leemet. Suomen aliupseeri 1/1941.
  • Besuch bei Kristina (Aus dem Finnischen von Rita Öhquist). München Neueste Nachrichten 45 – 46/1942.
  • Helmikuisella merellä. Uusi kuvalehti 8/1955.
  • Kirjoitti myös salanimillä: Raudna Varre, M. Sullunjarga ja Jäger 27.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Toim. K. Donner, Th. Svedlin, H. Nurmio Suomen vapaussota VIII, Gummerus Jyväskylä 1927
  • Oulun kaupunginkirjaston Pohjoista kirjallisuutta -kirjailijasivusto
  • Toim. J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni ja A. Jaatinen: Suomen jääkärit osa I, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Genealogia.fi Pohjan Poikain II pataljoonan 6. komppaniassa pelvelleen ryhmänjohtaja Heikki Heiskalan päiväkirjamerkinnät. Viitattu 7.12.2009
  4. Genealogia.fi Pohjan Poikain II pataljoonan 6. komppaniassa pelvelleen ryhmänjohtaja Heikki Heiskalan päiväkirjamerkinnät (Päiväkirjoissa mainittu Sainion sotilasarvoksi jääkäriluutnantti, joka lienee väärä). Viitattu 7.12.2009