Donau

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Donau oli saksalaisen autonvalmistaja DKW:n Suomessa käyttämä automerkki 1950-luvulta vuoden 1960 loppuun. Donau-automerkkiä käytettiin vain Suomen automarkkinoilla. Muissa maissa DKW:t myytiin joko DKW-merkkisinä tai Auto Unioneina.

DKW F93, Suomessa Donau

Syy ainutlaatuiseen merkkiin Suomen markkinoilla oli DKW:n edellisessä toimintansa lopettaneessa maahantuojassa, joka yhä piti DKW:n myyntioikeudet itsellään. Vuodesta 1956 merkin edustajana toiminut Sisun valmistaja Oy Suomen Autoteollisuus Ab ei suostunut maksamaan edeltäjänsä vaatimaa hintaa DKW-nimen käyttöoikeudesta. Saksalainen valmistaja toivoi kuitenkin, että DKW-nimeä käytettäisiin myös Suomen markkinoilla. Niinpä vuonna 1960 uusi maahantuoja Veho osti DKW-nimen oikeudet ja myi DKW-autoja 1. tammikuuta 1961 alkaen samalla nimellä kuin muuallakin Euroopassa.[1] Vuoden 1961 alussa auton maahantuoja aloitti mainoskampanjan iskulauseella ”DKW on taas DKW Suomessakin”, esimerkiksi Tekniikan Maailma -lehdessä 2/1961 sivulla 55.

Kaikki Suomessa myydyt Donaut olivat etuvetoisia, ja niissä oli vesijäähdytteinen kaksitahtinen kolmisylinterinen rivimoottori.

Tekniikan Maailmassa numero 8/1955 esiteltiin Donaun koeajossa, jossa kiihtyvyydeksi mitattiin 0–80 km/h 20 sekuntia ja 0–100 km/h vajaat 30 sekuntia. Artikkelin kirjoittaja kiitti Donaun mutkaisille teille sopivaa etuvetoa, nopeaa ohjausta ja pikkuautoksi hyvää kiihtyvyyttä. Takaistuimen tilat ovat kuitenkin melko ahtaat.

Syksyllä 1956 Oy Suomen Autoteollisuus Ab kokosi tehtaallaan Karjaalla koemielessä kymmenen kappaleen erän pienehköä DKW/Donau Schnellaster -pakettiautoa. Auto oli esitelty Saksassa vuonna 1949 ja siinä oli sama moottori kuin henkilöautossakin. Nämä "Donau-Sisut" koottiin lehti-ilmoituksen mukaan "lisenssillä varaosista". Donau-pakettiautoja oli vuoden 1959 lopussa Suomen ajoneuvorekisterissä 178 kappaletta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tekniikan Maailma 8/1955 ja 2/1961

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kimmo Levä (toim.): Made in Finland: Mobilia-vuosikirja 2002,, s. 23. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2002.