Doc Watson

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Doc Watson
Doc Watson Sugar Grove.jpg
Doc Watson esiintymässä vuonna 2009.
Syntynyt 3. maaliskuuta 1923
Deep Gap, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat
Kuollut 29. toukokuuta 2012 (89 vuotta)
Winston-Salem, Pohjois-Carolina
Kotipaikka Yhdysvallat
Aktiivisena 1953–2012
Tyylilajit blues, bluegrass, country, folk, gospel
Laulukieli englanti
Ammatit muusikko, laulaja-lauluntekijä
Soittimet laulu, kitara, banjo, huuliharppu
Levy-yhtiöt Folkways, Vanguard, United Artistis, Flying Fish, Sugar Hill

Arthel Lane ”Doc” Watson (3. maaliskuuta 192329. toukokuuta 2012[1]) oli yhdysvaltalainen country-, folk-, bluegrass-, blues- ja gospelmusiikin kitaristi, banjonsoittaja ja laulaja-lauluntekijä. Hän sokeutui jo varhaislapsuudessa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watson syntyi Deep Gapissä, Pohjois-Carolinassa vuonna 1923. Hän menetti näkönsä jo yksivuotiaana silmätulehduksen takia. Hänen perheensä oli musikaalinen, sillä hänen isänsä lauloi kirkkokuorossa ja soitti banjoa ja hänen äitinsä lauloi sekä maallista että hengellistä musiikkia. Watson sai huuliharpun jo pienenä ja opetteli soittamaan banjoa viisivuotiaana.[2]

Watsonin ura alkoi 1953, kun hän oli swing-yhtyeen soolokitaristi. Muusikko ja manageri Ralph Rinzler huomasi 1960 Watsonin taidot, minkä seurauksena Watson pääsi soitamaan Newport Folk Festival -tapahtumaan 1963. Seuraavana vuonna Watson julkaisi ensimmäisen albuminsa.[2] Hänen ensimmäisen albuminsa nimi oli Doc Watson.[3]

Doc Watsonin poika Merle alkoi esiintyä isänsä kanssa 15-vuotiaana vuonna 1964. Heidän yhteisalbuminsa Then and Now (1974) ja Two Days in November (1975) kappale ”Big Sandy/Leather Britches” voittivat Grammy-palkinnot.[3] Muusikko Sam Bush oli Watsonien kiertueilla mukana vuodesta 1974. Watsonien yhteistyö loppui 1985, kun Merle kuoli traktorionnettomuudessa 36-vuotiaana.[2] Doc Watson palasi keikkailemaan jo viikon päästä poikansa kuolemasta. Hän oli nähnyt unen, jossa Merle oli suostutellut isänsä jatkamaan soittamista. Poikansa muistolle Doc Watson perusti Wilkesboroon MerleFest-nimellä tunnetun musiikkitapahtuman.[3]

Doc Watson palkittiin Merlen kuoleman jälkeen Grammyllä albumeista Riding the Midnight Train (1987), On Praying Ground (1991) ja Legacy (2003).[3] Presidentti Bill Clintonilta hän oli saanut Kansallisen taidemitalin jo vuonna 1997, ja vuonna 2004 hän sai Elämäntyö-Grammyn.[2]

Watson kuoli 29. toukokuuta 2012 Wake Forest Baptist Medical Centerissä, Winston-Salemissä. Hän oli ollut sairaalahoidossa pudottuaan kotonaan Deep Gapissä. Hänen vatsansa oli leikattu, ja hän oli ollut operaation jälkeen useita päiviä kriittisessä tilassa.[2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Doc Watson 1964
  • Doc Watson & Son 1965
  • Southbound 1966
  • Home Again! 1966
  • Ballads From Deep Gap 1967
  • Doc Watson in Nashville: Good Deal! 1968
  • Doc Watson on Stage (live) 1971
  • The Elementary Doctor Watson! 1972
  • Then and Now 1973
  • Two Days in November 1974
  • Memories 1975
  • Doc and the Boys 1976
  • Lonesome Road 1977
  • Look Away! 1978
  • Live and Pickin' (live) 1979
  • Red Rocking Chair 1981
  • Doc and Merle Watson's Guitar Album 1983
  • Down South 1984
  • Pickin' the Blues 1985
  • Riding the Midnight Train 1986
  • Portrait 1987
  • On Praying Ground 1990
  • Songs for Little Pickers (live) 1990
  • My Dear Old Southern Home 1991
  • Remembering Merle 1992
  • Docabilly 1995
  • 1999 Third Generation Blues
  • 2002 Legacy
  • 2002 Round the Table Again (live)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Digtriad.com, News viitattu 30.5.2012
  2. a b c d e Waggoner, Martha: Doc Watson Dead: Folk Musician Dies At 89 huffingtonpost.com. 29.5.2012. TheHuffingtonPost.com, Inc. Viitattu 30.5.2012. (englanniksi)
  3. a b c d Grimes, William: Doc Watson, Blind Guitar Wizard Who Influenced Generations, Dies at 89 NYTimes.com. 29.5.2012. The New York Times Company. Viitattu 30.5.2012. (englanniksi)