Dmitri Miljutin

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dmitri Miljutin, Vitold Muratovin maalaama muotokuva.

Dmitri Aleksejevitš Miljutin (ven. Дмитрий Алексеевич Милютин; 10. heinäkuuta (J: 28. kesäkuuta) 1816 Moskova7. helmikuuta (J: 25. tammikuuta) 1912 Simeiz, Krim)[1] oli venäläinen kreivi, sotilas ja poliitikko, joka toimi Venäjän sotaministerinä vuosina 1861–1881. Hänen johdollaan toteutettiin monia merkittäviä armeijan uudistuksia, kuten asevelvollisuuden käyttöönotto.

Miljutin aloitti upseerinuransa vuonna 1833 tykistössä, valmistui Nikolain yleisesikunta-akatemiasta 1836 ja palveli Kaukasuksella 1838–1845, minkä jälkeen hänestä tuli yleisesikunta-akatemian opettaja. Hänet ylennettiin 1854 kenraalimajuriksi ja kaksi vuotta myöhemmin hän palasi aktiivipalvelukseen Kaukasuksen armeijan esikuntapäälliköksi. Miljutin nimitettiin 1860 apulaissotaministeriksi ja marraskuussa 1861 sotaministeriksi.[1][2]

Ministerinä Miljutin uudisti kokonaan Venäjän sotilaskoulutuksen ja peruskoulutus saatettiin kaikkien alokkaiden ulottuville.[1] Kadettikoulut kehitettiin korkeakouluiksi ja alemman upseeriston kouluttamiseksi perustettiin junkkarikouluja.[3] Puolan kapinan jälkeen armeijan koko kaksinkertaistettiin. Miljutinin kaudella Venäjän sotilashallintoa hajautettiin jakamalla maa sotilaspiireihin, sotilaiden ruumiilliset rangaistukset kiellettiin ja sotilasoikeudenkäyntien oikeusjärjestystä muutettiin.[2] Merkittävin uudistus oli kuitenkin 1874 käyttöönotettu yleinen asevelvollisuus, joka koski kaikkia 20-vuotiaita miehiä lukuun ottamatta erityissyistä vapautukseen oikeutettuja. Samassa yhteydessä palvelusaika voitiin lyhentää 25:stä kuuteen vuoteen.[1] Lisäksi palvelusajan jälkeen asevelvolliset olivat yhdeksän vuotta reservissä ja sen jälkeen 40-vuotiaiksi saakka nostoväessä, johon kuuluivat myös kaikki aktiivisesta palveluksesta vapautetut. Uudistus oli mullistava, vaikka lukuisten perheellisyyteen liittyneiden poikkeusehtojen seurauksena pääosa ikäluokasta itse asiassa vältti palveluksen.[3] Miljutin olisi halunnut ulottaa järjestelmän sellaisenaan myös Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta lopulta sotaministeriö ja keisari hyväksyivät suomalaisten toivomat merkittävät poikkeukset, joiden myötä Suomi sai oman asevelvollisen sotaväkensä vuonna 1881.[4]

Varsinkin Venäjän menestys Turkin sodassa 1877–1878 osoitti Miljutinin toteuttamien reformien hyödyllisyyden. Hän sai kuitenkin myös paljon vaikutusvaltaisia vihamiehiä, sillä hänen uudistuksensa heikensivät aatelin etuoikeuksia armeijassa. Miljutin vetäytyi eläkkeelle pian tsaari Aleksanteri II:n kuoleman jälkeen toukokuussa 1881.[1] Myöhemmin hänet nimitettiin valtakunnanneuvoston jäseneksi. Kreivin arvon hän oli saanut jo 1878.[2] Vuonna 1898 Miljutin sai vielä sotamarsalkan arvon Aleksanteri II:n muistomerkin paljastusjuhlien yhteydessä. Hän oli viimeinen tsaarin ajan Venäjällä marsalkaksi ylennetty.[5]

Dmitri Miljutinin veli oli merkittävä valtiomies Nikolai Miljutin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Dmitry Alekseyevich, Count Milyutin (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 9.8.2013.
  2. a b c d Nordisk familjebok (1913), s. 511–512 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 9.8.2013.
  3. a b Torsten Ekman: Suomen kaarti 1812–1905, s. 239. Schildts, Helsinki 2006.
  4. Ekman 2006, s. 244–245.
  5. Mihail Bykov: The Last Field Marshal (englanniksi) Russki Mir -säätiö. Viitattu 14.9.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]