Dikson (taajama)
Dikson Диксон |
|
---|---|
![]() lippu |
![]() vaakuna |
![]() Krasnojarskin aluepiirin sijainti Venäjällä, alla taajaman sijainti aluepiirissä |
|
![]() ![]() Dikson |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Venäjä |
Liittovaltiosubjekti | Krasnojarskin aluepiiri |
Piiri | Taimyrin dolgaanien ja nenetsien piiri |
sääasema | 1916 |
kaupunkimaiseksi taajamaksi | 1956 |
Aikavyöhyke | UTC+8 |
Dikson eli Dickson[1] (ven. Диксон) on kaupunkityyppinen taajama ja satama Karanmeren rannalla Pohjois-Siperiassa, Jenisein estuaarin edustalla, Krasnojarskin aluepiirissä. Taajama sijaitsee osittain noin 25 km2 suuruisella, noin 50 metrin korkeuteen kohoavalla Diksoninsaarella ja osittain mantereella Taimyrin niemimaan länsireunalla, noin 1,5 kilometrin levyisen salmen itäpuolella.[2][3]
Paikkakunnan väkiluku on viime vuosikymmeninä vähentynyt, vuonna 1989 asukkaita oli 4 449. Vuoden 2010 väestönlaskennassa asukasluku oli enää 676.[4]
Dikson on Venäjän pohjoisin satama ja yksi maailman pohjoisimmista asutuista paikoista. Diksoninsaarella sijaitsee Diksonin lentokenttä. Se on noin 5 km mantereella sijaitsevan taajamanosan länsipuolella ja noin kilometri saaren asututuksesta pohjoiseen. Diksonissa on myös kotiseutumuseo, kalanjalostamo ja muistomerkit napaseudun tutkija Nikifor Begitševille (Никифор А. Бегичев) sekä venäläisille merimiehille, jotka menehtyivät vuonna 1942 venäläisen jäänmurtajan taistelussa saksalaisristeilijä Admiral Scheeriä vastaan. [2][3] Saksalaisristeilijä vaurioitti satamaa ja siellä olleita aluksia. Keskiyön aurinko (arktinen päivä) kestää täällä kolme kuukautta, talvella hämärätön yö noin kuukauden.lähde?
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Venäläislähteiden mukaan pomoreita saapui seudulle ilmeisesti 1600-luvun alkupuolella. 1700-luvulla paikkakunnalle annettiin oma nimi. Vuonna 1875 Adolf Erik Nordenskiöld purjehti Diksoniin ensi kerran ja vuonna 1878 hän nimesi saaren uudelleen Koillisväylän purjehduksellaan retkikuntiensa rahoittajan, ruotsalaisen suurliikemiehen Oskar Dicksonin (1823-1897) mukaan. [2]
Dikson syntyi 1915 saarelle perustetun arktisen radiolähetinaseman ympärille. Vuodesta 1916 siellä on sijainnut radioteitse havaintonsa välittänyt hydrometeorologinen asema, joka laajeni 1930-luvulla radioluotausasemaksi ja geofysikaaliseksi observatorioksi. Myös sataman rakennustyöt ajoittuivat 1930-luvulle.[2] Vuonna 1935 mantereen puolelle rakennettiin Diksonin satama osana Pohjoisen meritien eli Koillisväylän hyödyntämiseen tähdännyttä hanketta (Glavsewmorput). Diksonin satama toimii nykyäänkin eräänä huoltoreittinä seudulle ja sitä pidetään yllä eräänä Koillisväylän satamista.[5]
Vuonna 1956 Dikson sai kaupunkityyppisen taajaman aseman. [2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Eksonyymit: Dikson Kotimaisten kielten keskus
- ↑ a b c d e Dikson Geografitšeskaja entsiklopedija -kokoelmatietosanakirjan verkkoartikkelit. Viitattu 15.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ a b Dikson (Suuren neuvostotietosanakirjan eli Bolšaja sovetskaja entsiklopedijan (BSE) artikkelin verkkoversio) 1969—1978. dic.academic.ru. Viitattu 15.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ Federalnaja služba gosudarstvennoi statistiki (Venäjän federaation tilastovirasto), www.gks.ru: Vserossijskaja perepis naselenija 2010. Tom 1. Tšislennost i razmeštšenije naselenija. (Koko Venäjän kattava väestönlaskenta 2010. Osa 1. Väestön lukumäärä ja jakauma. Taulukko 11 (MS Excel-taulukko)) 2012. Moskova: ИИЦ «Статистика России». Arkistoitu 15.3.2013. Viitattu 15.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ Dikson Northern Sea Route Information Office, arctic-lio.com. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 3.9.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Autonomisen piirikunnan sivuston sivu taajamasta (venäjäksi) (taimyr24.ru)
- [1] (venäjäksi) (vokrugsveta.com)
- Diksonin epävirallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
- Ilmastotilastoja (venäjäksi) (pogodaiklimat.ru)
- Climatological Information for Dikson Island, Russia (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (hko.gov.hk)