David Popper

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Popper

David Popper (9. joulukuuta 1843 Praha, Böömi, Itävallan keisarikunta7. elokuuta 1913 Baden, Itävalta-Unkari) oli itävaltalainen (böömiläinen) sellisti ja säveltäjä. Hän syntyi ja opiskeli Prahassa. Popper esiintyi sellistinä ensimmäistä kertaa vuonna 1863. Vuodesta 1896 lähtien hän opetti musiikkia Budapestin konservatoriossa. Popper kuoli Badenissa.

Suurin osa Popperin sävellyksistä on sellolle. Hän sävelsi muun muassa neljä sellokonserttoa, requiem kolmelle sellolle ja orkesterille sekä pienimuotoisempia sellokappaleita.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Popper, prahalaisen kanttorin, Anselmus Popperin poika, opiskeli Prahan konservatoriossa sellonsoittoa Julius Goltermannin johdolla. Nuorena taiteilijana hän konsertoi Hans von Bülowin säestämänä. Vuonna 1863 hän lähti konserttikiertueelle Euroopan suurimpiin kaupunkeihin ja saavutti suuren suosion Saksassa, Sveitsissä, Unkarissa, Hollannissa ja Englannissa. Bülowin suosituksesta hänestä tuli herttua Friedrich Wilhelm Konstantin von Hohenzollernin löwenburgin kamariorkesterin jäsen.

Popper debytoi Wienissä vuonna 1867, minkä jälkeen hän toimi 1868–73 Wienin valtionoopperan orkesterin soolosellistinä ja oli Hellmesberger -jousikvarteton jäsen. 1872 hän meni naimisiin Sophie Menterin kanssa, joka oli Franz Lisztin oppilas. Erottuaan Wienin valtionooperasta Popper meni vaimonsa kanssa konserttikiertueille, kunnes he erosivat vuonna 1886. 1880-luvun puoleenväliin asti Popper matkusti paljon Euroopan sisällä; hän asui Lontoossa, Pariisissa, Pietarissa, Wienissä ja Berliissä ja oli hyvin suosittu korkeatasoisen soittonsa ansiosta. Vuonna 1882 hän oli kiertueella Espanjassa ja Portugalissa ranskalaisen viulustin, Émile Sauret'n kanssa.

Vuonna 1886 hänet kutsuttiin Unkarin Kuninkaallisen Konservatorion sellonsoiton- ja jousikvarteton opettajaksi. Siellä Popper perusti Hubay Jenőn kanssa kuuluisan jousikvarteton, joka vaikutti Unkarin musiikkielämään vuosikymmeniä. Vuosikausia säveltäjä itse myötävaikutti heidän Brahms-konsertteihinsa. Vuonna 1896 he esittivät Brahmsin c-molli -trion yhdessä. Brahms omisti Popperille sonaattinsa, jonka he esittivät yhdessä Budapestissä. Lisäksi Popper esiintyi useiden kamariyhtyeiden solistina ja myöhemmin myös Konservatorion orkesterin kapellimestarina.

David Popper toimi myös säveltäjänä. Hän sävelsi lähes 75 sellokappaletta ja lukuisia kappaleita myös muille soittimille.

Tunnetuimmat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sellokonsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • d-molli, op. 8
  • e-molli, op. 24
  • G-duuri, op. 59
  • h-molli, op. 72

Duot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elfentanz, op. 39
  • Zweite Tarantella, op. 57

Fantasiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fantasie über kleine russische Lieder, op. 43

Laulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Spinnlied, op. 55 Nr. 1
  • Wie einst in schöner'n Tagen, op. 64 Nr. 1
  • Wiegenlied, op. 64 Nr. 3

Nokturnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nocturne Nr. 3, op. 42

Rapsodiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ungarische Rhapsodie, op. 68

Serenadit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Serenade, op. 54 Nr. 2

Sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Im Walde, op. 50

Tanssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gavotte, Op. 76 No. 2
  • Mazurka, Op. 11, No. 3
  • Gnomentanz, Op. 50, No.2
  • Gavotte, Op. 23

Orkesteriteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rekviem, op. 66
  • Suite, op. 16
  • Caprice, Suite de 2 morceaux originaux, op. 74

Teoksia sellolle ja pianolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Polonaise de concert op.14
  • Sérenade orientale op. 18
  • Tarantelle op. 33
  • Spinnlied op. 55/1
  • Ungarische Rhapsodie op. 68

Kadensseja sellokonserttoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haydn, Saint-Saëns, Volkmann, Schumann, Molique

Sovituksia sellolle ja pianolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chopinin, Tšaikovskin, Pergolesin, Schubertin ja Schumannin teoksista

Pedagogisia teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hohe Schule des Violoncell-Spiels, op. 73
  • Zehn mittelschwere grosse Etüden für Violoncell, op. 76

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • J. W. von Wasielewski, Das Violoncell und seine Geschichte, Leipzig 1889, 1925
  • Stephen De'ak, David Popper. Neptune City, N.J.: Paganiniana Pub., c1980. ISBN 0-87666-621-7