David Grann

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
David Grann vuonna 2010.

David Grann (s. 10. maaliskuuta 1967 New York, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisteos The Lost City of Z oli heti kirjallinen läpimurto ja nousi sekä myynnilliseksi menestykseksi että on saanut kriitikkojen kehut.[1]

Grann on ollut vuodesta 2003 The New Yorkerin toimittaja, joka on kirjoittanut esikoisteoksensa The Lost City of Z – A Tale of Deadly Obsession in the Amazon Indiana Jonesin esikuvasta Percy Harrison Fawcettista. Hän törmäsi Fawcettin nimeen Arthur Conan Doylesta kertovissa teoksissa kirjoittaessaan lehtiartikkelia Sherlock Holmes -tutkijan salaperäisestä kuolemasta. Fawcett on myös Doylen tieteisromaanin Kadonnut maailma päähenkilön John Roxtonin esikuva. Fawcett-kirjaa tehdessään Grann teki tutkimustyötä myös Etelä-Amerikassa Amazonin alueella, missä Fawcettin arvellaan kadonneen. Kirjan tekemiseen kului neljä vuotta.[1] The Lost City of Z:n elokuvaoikeudet ostettiin jo ennen kirjan julkaisua,[2] ja James Grayn ohjaama filmatisointi The Lost City of Z sai ensi-iltansa New Yorkin elokuvajuhlilla 2016.[3]

Grann on kirjoittanut aiemmin novelleja, joita on julkaistu antologioissa.[4]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Lost City of Z – A Tale of Deadly Obsession in the Amazon. Doubleday, 2009. ISBN 978-0385513531.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jukka Petäjä: Kirjailija ryhtyi seikkailijan varjoksi. Helsingin Sanomat, 25.6.2009, s. C1. Tiivistelmä artikkelista.
  2. Fleming, Michael: James Gray, Brad Pitt find ‘Lost City’ Variety. 10.12.2008. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  3. McCarthy, Todd: 'The Lost City of Z': NYFF Review The Hollywood Reporter. 15.10.2016. Viitattu 3.7.2017. (englanniksi)
  4. Potts, Rolf and Grann, David. "David Grann." Vagabonding.com. March 2009. Viitattu 25.6.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]