DCP

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

DCP (lyhenne sanoista Digital Cinema Package) on nimitys standardoidulle tavalle tomittaa elokuvien esityskopiot teattereihin digitaalisessa muodossa. Kopioiden jakelu toteutetaan tavallisimmin kiintolevyillä, joilta elokuva ladataan teatterin omalle palvelimelle. Trailereita ja muita lyhyitä mainospätkiä voidaan myös jaella DVD-datalevyillä tai USB-muistitikulla. Lyhimmät mainokset voidaan jopa jakaa Internetin välityksellä tiedostopaketteina, jotka ladataan normaalisti verkosta, puretaan muistitikulle ja ladataan sitten palvelimelle. Kun haluttu materiaali on ladattu, jakelulevy voidaan lähettää eteenpäin toiseen teatteriin.

Noin vuonna 2014 Suomessa aloitettiin enenevssä määrin ottamaan käyttöön DCP-pakettien välitys internetin yli. Suurimmat verkkojakelupalvelua tarjoavat toimijat ovat Unique Digital ja Gofilex. Kumpikin palvelu toimittaa asiakkaan tiloihin 1-2 DSL-yhteyttä sekä tavallisesti 4G-yhteyden. Näiden kaistanleveys yhdistetään linkkiaggregaattorin avulla. Paketit latautuvat paikalliselle verkkotallentimelle. Latautuminen kestää yleensä yhdestä kahteen päivään elokuvaa kohti. Verkkojakelun yhtenä haittapuolena voidaan pitää sitä, että jotkin elokuvat toimitetaan yhtenä pakettina, sisältäen kaikki ääniraidat ja tekstit sekä 2D- ja 3D-version. Sellainen paketti voi olla kooltaan jopa 600 gigatavua. Jos kaikki on yhdessä paketissa, koko paketti on ladattava esityspalvelimelle ennen kuin siitä voi erottaa yksittäisiä elokuvaversioita. Tämä on hankalaa koska lataus kestää kauan, vie kerralla hurjasti tilaa esityspalvelimelta, ja tarvitsee tehdä loppuun ennen kuin on mahdollista karsia pois tarpeettomia versioita.

Perusajatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakelupaketissa voidaan toimittaa useampi eri versio elokuvasta, esimerkiksi eri ääniraidoilla tai tekstityksillä, tai eri leikkauksia. Paketissa voidaan toimittaa myös mainoksia. Toiseen samassa paketissa jaeltuun elokuvaversioon voi olla määritetty lisäkohtauksia, kuten eri ääniraitoja koskeva luettelo ääninäyttelijöistä. Perusajatus on, että kaikkein eniten tilaa kuluttava osa, itse elokuva, on levyllä tallennettuna vain kerran, mykkäelokuvan muodossa. Eri kieliset ääniraidat ja tekstitykset sekä lisäkohtaukset ovat omissa tiedstoissaan paketin sisällä. Alalle on vakiintunut formaatiksi CRU-kelkkalevy, vaikkakin se on lähes väistynyt verkkojakelun tieltä ja moni levyihin turvautuva jakelija käyttää halvempia mutta hitaampia USB-kovalevyjä. Kun jakelulevy liitetään palvelimeen, koneenkäyttäjä saa luettelon eri elokuvaversioista jotka levyltä on mahdollista ladata. Kun tästä luettelosta valitaan ladattavaksi vaikkapa suomeksi puhuttu versio ruotsinkielisellä tekstillä, levyltä ladataan peruselokuva, suomenkielinen ääniraita, mahdollinen lisäkohtaus jossa luetellaan suomenkieliset ääninäyttelijät, sekä ruotsinkielinen teksti. Jos myöhemmin halutaan ladata toisia versioita, esimerkiksi ruotsinkielisellä ääniraidalla varustettu, peruselokuvaa ei enää erikseen ladata, vaan ainoastaan toinen ääniraita ja vastaava luettelo ääninäyttelijöistä. Joskus lisätekstityksiä toimitetaan jälkikäteen, esimerkiksi sähköpostissa. Tekstityspaketti puretaan muistitikulle ja ladataan samaan tapaan kuin mainokset ja elokuvat ja se tulee näkyviin omana elokuvaversionaan.

Salaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva tavallisesti lukitaan ns. lisenssillä (KDM, Key Delivery Message) joka on XML-muotoinen viestitiedosto, jossa toimitetaan salauskoodi jolla elokuvakopio "avautuu" esitettäväksi levitysyhtiön määrittelemälle aikavälille. Lisenssissä määritellään myös palvelimen ja mahdollisesti projektorin laitetunnus, sekä elokuvan täsmällinen versio ääniraitaa ja tekstitystä myöten. Vain lisenssissä määritelty elokuvaversio voidaan avata, vain määriteltynä aikajaksona, ja vain määritellyllä laitekokoonpanolla. Teatterille (tai salille) A luodulla lisenssillä ei voida esittää samaakaan elokuvaa teatterissa (tai salissa) B tai päinvastoin. Jos elokuva siirretään toiseen saliin tai halutaan käyttää eri kieliversioita, levitysyhtiöltä täytyy tilata vastaavat lisenssit. Mainoksia lukitaan lisenssillä hyvin harvoin, ellei ole tarkoitus estää niiden käyttöä halutun aikavälin ulkopuolella. Lisenssi(t) voidaan toimittaa jakelulevyllä elokuvan kanssa, mutta tavallisimmin levitysyhtiö lähettää ne sähköpostissa ja ne siirretään palvelimelle esimerkiksi muistitikulla.

Elokuvan tiedostomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan pakkausmuoto on tavallisimmin JPEG2000, esitysnopeus 24 kuvaa sekunnissa ja ääni on pakkaamaton, tavallisesti 6- tai 8-kanavainen, 48 tai 96 kHz näytteistyksellä, 16 tai 24 bitillä, mutta voi olla myös esimerkiksi 2-kanavainen. Ensimmäinen suurempaa kuvataajuutta käyttävä HFR-elokuva on Hobitti – Odottamaton matka, jonka kuvanopeus on 48 ruutua sekunnissa. Spesifikaatiot ovat olemassa jo 60 ruudun sekuntinopeuksille. DCP-palvelimella ei ole mahdollista toistaa kotikäyttöön tarkoitettuja DVD- ja Blu-ray-elokuvia, vaan sitä varten tarvitsee projektorin ja soittimen väliin liittää erillinen skaalain, joka muuntaa kuvaformaatin sopivaksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]