Costa Concordian karilleajo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 42.365347°N, 10.921400°E

Italialaisen Costa Crociere -yhtiön loistoristeilijä Costa Concordia puoliksi uponneena. Kuvattu 14. tammikuuta 2012.

Italialainen loistoristelijä Costa Concordia ajoi karille perjantaina 13. tammikuuta 2012 lähellä Giglion saarta Toscanan rannikolla Italiassa. Laiva osui riuttaan ja upposi osittain kallistuneena tyyrpuurin puoleiselle kyljelleen. Laivasta pelastautui noin 4 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Onnettomuudessa kuoli 32 ihmistä.[1] Loukkaantuneita oli 64, heistä kaksi vakavasti. Ainakin yksi kuolleista oli miehistön jäsen.[2]

Costa Concordian kapteeni Francesco Schettino ohjasi laivan lähelle rantaa, koska halusi vanhan tavan mukaan tervehtiä saarella asuvaa ystäväänsä. Koska hän ei suunnistanut laitteiden avulla, hänellä oli väärä käsitys aluksen reitistä ja se törmäsi särkkään. Heti törmäyksen jälkeen aluksen sähköt katkesivat joksikin aikaa ja alus kallistui. Kapteeni ilmoitti merivartiostolle, että laivassa oli vain sähkövika. Rannikkovartiostolle ilmoitettiin aluksen vuodosta vasta lähes tuntia myöhemmin.[3] Kapteeni ajoi laivan matalaan veteen uppoamisen varalta ja ilmoitti matkustajille ja satamaan sähköviasta. Miehistöllä oli nopeasti pelastusliivit päällään. Kallistuma paheni äkkiä vakavaksi noin tunnin päästä karilleajosta.

Kapteeni päätti lopulta evakuoida laivan, mutta hätäkutsu lähetettiin vasta evakuoinnin alettua. Lisäksi kapteeni ja perämies poistuivat laivasta useita tunteja ennen viimeisiä matkustajia,[4] joka oli määräysten vastaista. Kapteeni ei myöskään suostunut palaamaan laivalle rannikkovartioston käskystä huolimatta, vaan poistui paikalta.[5]

Kapteeni ja yliperämies pidätettiin ja heitä epäiltiin useista kuolemantuottamuksista[6] ja laivansa hylkäämisestä. Haaksirikosta syytettiin myös seitsemää muuta henkilöä. Toukokuussa 2013 oli tiedossa, että jos onnettomuuden tutkinta viedään oikeuteen, kapteenia uhkaa 20 vuoden vankeus aluksensa hylkäämisestä ja kuolemantuottamuksesta. Oikeudenkäynti Schettinoa ja neljää muuta laivayhtiön työntekijää vastaan alkoi 17. heinäkuuta 2013.

Onnettomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivan suunniteltu reitti.
Haaksirikkoutunut Costa Concordia yöllä. Loistoristeilijä Costa Concordia ajoi karille perjantaina 13. tammikuuta 2012 illalla noin 21.45 paikallista aikaa lähellä Giglion saarta Toscanan rannikolla Italiassa. Laiva lähti Civitavecchian satamasta Rooman lähistöltä samana päivänä, ja tarkoituksena oli purjehtia viikon mittainen risteily nimeltä Sitrusten tuoksu kohteina: Savona, Marseille, Barcelona, Palma, Tunis ja Palermo.

Laiva oli onnettomuuden sattuessa poissa reitiltään. Kapteeni oli pyrkinyt tekemään perinteisen "kunniakumarruksen" (inchino) eli ajamaan Giglion saaren ohi mahdollisimman läheltä pimeässä valot päällä ja sumutorvet huutaen.[7][8] Kapteeni myönsi kuulusteluissa ajaneensa laivan kiertämään saarta, koska halusi tervehtiä saarella ollutta vanhaa kollegaansa Mario Palomboa. Reitiltä poikkeaminen oli laivayhtiön määräysten vastaista. Kapteeni suunnisti saaren lähellä näköhavaintojen ja aiemman kokemuksensa pohjalta, mutta määräsi käännöksen liian myöhään, jolloin alus joutui matalaan veteen.[9] Kun kapteeni huomasi, että alus oli vaarallisen lähellä saarta, hän pyrki ajamaan aluksen kohti satamaa. Laivalla oli kuitenkin liikaa nopeutta ja käsky tuli liian myöhään. Matkustajat kertoivat jälkikäteen aluksen ajaneen hyvin läheltä saarta.

Onnettomuuden tapahtumapaikka.
Tarkempi kartta laivan viimeisestä reitistä ja kellonajoista.
Syvyyskartta.
Kaavakuva haaksirikkoutuneesta aluksesta.
Costa Concordia karilla ilmasta kuvattuna
Törmäyksestä runkoon tulleet vauriot.

Karilleajopaikka oli merenalainen riutta Giglion saaren edustalla 300 metrin päässä satamasta. Riutta repi aluksen vasempaan kylkeen 70 metrin pituisen aukon. Törmäyksen jälkeen alus jatkoi matkaansa vielä 700 metriä.

Törmäyshetkellä laivan valot sammuivat hetkeksi ja matkustajille ilmoitettiin häiriöstä sähköjärjestelmässä. Laiva kallistui pian ja monet pyrkivät jo ennen evakuointi-ilmoitusta pelastusveneelle.[10] Matkustajat näkivät miehistöä pelastusliivit päällä paljon ennen kuin matkustajille oli kerrottu evakuoinnista.[11] Miehistö aloitti ilman kapteenin lupaa pelastusveneiden saattamisen käyttökuntoon.

Eräs matkustaja soitti satamaan, että laivalla oli ongelmia, muun muassa tavaroita oli pudonnut hänen päähänsä.[12] Päällystö keskusteli monta kertaa puhelimessa sähkökatkosta manteereella olevien ihmisten kanssa, ja se oli yhteydessä muun muassa varustamon edustajaan. Kun rannikkovartioston edustaja kyseli kello 22.12 tilanteesta laivalla, päällystö vastasi, että kyse oli vain sähköviasta, vaikka heiltä erityisesti kysyttiin muista ongelmista.[13] Kapteeni ei maininnut lainkaan karilleajoa.[14] Myöhemmin yliperämies kertoi italialaislehtien mukaan kuulustelijoille, että kapteeni kaunisteli tahallaan laivan tilannetta.[15] Kello 22.20 miehistö käski pelastusliiveihin pukeutuneita pakokauhuisia matkustajia palaamaan hytteihinsä. Kello 22.26 kapteeni ilmoitti vesivuodosta satamaan ja pyysi hinaajaa.

Vielä noin kello 22.30[16] kapteeni tilasi ravintolassa illallista ja oli nuoren kielenkääntäjän seurassa.[17][18] Laivan kokki ihmetteli, miten kapteeni oli niin välinpitämätön vaarallisessa tilanteessa.[16] Samaan aikaan Costa Concordia ei vastannut poliisin partioaluksen viestiin.

Kallistuman pahetessa matkustajat päätettiin evakuoida. Satamalle ilmoitettiin mahdollisesta laivan törmäyksestä kello 22.42. Karilleajosta oli kulunut noin puolitoista tuntia. Kapteeni kehotti matkustajia menemään hytteihinsä ja pukeutumaan pelastusliiveihin. Liikkuminen kallellaan olevassa aluksessa oli vaikeaa, koska muun muassa hissit eivät toimineet.[19] Viivytys pelastustoimissa johtui siitä, ettei kapteeni uskonut alussa tilannetta vakavaksi.[20] Kapteeni päätti ajaa aluksen matalaan veteen ja ankkuroitua lähelle maata, jotta voisi pelastaa matkustajat laivan mahdollisesti upotessa. Aluksen ajo rannan lähelle oli siinä tilanteessa vaarallinen toimenpide, mutta se onnistui.[21] Hätäkutsu lähetettiin vasta evakuoinnin ollessa meneillään.

Eräässä vaiheessa osa miehistöstä käski matkustajia hytteihin, osa veneille.[22] Laiva alkoi kallistua nopeasti, mikä aiheutti paniikkia matkustajissa.[23]. Matkustajien evakuointi vei tunteja. Ilmeisesti laivan henkilökunta ei osannut pudottaa pelastusveneitä, ja kallistuman takia kaikkia pelastusveneitä ei saatu enää käyttöön. Ihmisiä putosi portailta. Satakunta ihmistä hyppäsi veteen ja ui rantaan. Myös aluksen miehistö oli pakokauhun vallassa. Miehiä evakuoitiin ennen naisia ja lapsia, ja moni miehistön jäsen jätti aluksen ennen matkustajia.[24] Toisaalta jotkut yksittäiset miehistön jäsenet ja matkustajat auttoivat parhaan kykynsä mukaan matkustajia pääsemään laivan uumenista.[25]

Hylky oli lähimmillään noin 50 metrin päässä rannasta. Sää oli hyvä eikä tuullut kovasti. Kapteeni väitti jälkikäteen pudonneensa pelastusveneeseen, kun laiva kallistui ja jääneensä siihen tunniksi jumiin ennen kuin miehistö sai laskettua pelastusveneen, koska muut pelastusveneet olivat tiellä. Vastoinkäymisistä huolimatta miehistö evakuoi alusta melko tehokkaasti.lähde?

Kapteeni poistui laivasta kello 23.30. Kannella oli yhden aikaan vielä 100 evakuoitavaa, ja laivan sisäosissa lisää. Viimeiset matkustajat ja miehistön jäsenet poistuivat noin kello 03.00.[26] Kapteeni oli ilman virkapukua pelastusveneessä viltti lämmikkeenään[7]. Samoin perämies pakeni laivalta vastoin ohjetta, jonka mukaan päällystö jättää laivan vasta kun kaikki matkustajat on pelastettu. Yhtiön tiedottajan mukaan kapteeni olisi silminnäkijöiden mukaan viipynyt aluksella melko kauan.[27] Kapteeni viipyi laivalla evakuointikäskyn jälkeen kuitenkin korkeintaan 45 minuuttia, vaikka matkustajien pelastaminen vei tunteja. Kapteeni ei suostunut palaamaan laivalle pelastustöitä valvomaan rannikkovartioston kehotuksesta huolimatta noin kello 1.46[28] eikä tuntia ennen sitä, jolloin rannikkovartiosto oli ottanut yhteyttä ensimmäisen kerran kapteeniin. Hän väitti Livornon rannikkovartioston komentaja Gregorio Maria de Falcolle johtavansa pelastustyötä maalta ja että hän ei voinut palata laivalle veneellään, koska sen moottori oli sammunut sekä siksi, että muut tekevät pelastustyön kuitenkin. Rannikkovartioston komentaja aloitti viimeisen puhelun rauhallisesti, mutta suuttui Schettinon haluttomuudesta palata laivalle ja oli niin vihainen kapteenille, että kiroili. De Falco sanoi myös, että kapteenin pitäisi tietää, montako ruumista laivalla on, ei hänen.[28] Sitten kapteeni pakeni paikalta taksilla. Schettinon asianajajan mukaan kapteeni ei päässyt takaisin laivalle, koska alus oli kallistunut pahasti.lähde?

Pelastustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Collision of Costa Concordia 5 crop.jpg

Pahasti kallistuneesta laivasta etsittiin uhreja myös sukeltamalla. Kaksi ihmistä löytyi seuraavana päivänä elossa laivan sisältä.[29] Italian rajavartioston sekä meri- ja ilmavoimien helikopterit tekivät evakuointilentoja. Alus on kyljellään puoliksi veden alla kääntyneenä tulosuuntaansa, mutta se ei uppoa kokonaan, koska alla on hiekkasärkkä. Laivassa oli onnettomuuden sattuessa 2 380 tonnia polttoainettalähde?, minkä pelättiin aiheuttavan ympäristökatastrofin.

Katastrofia ei kuitenkaan syntynyt. Aluksesta tyhjennettiin 2 000 tonnia öljyä ja jätevettä.[30] Myös sään arveltiin voivan aiheuttavan ongelmia. Kyljellään makaavan aluksen pelättiin liikahtavan särkältä ja uppoavan 70 metrin syvyyteen.[31]

Miehistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Costa Concordia kyljellään

Laivalla oli onnettomuuden sattuessa 4 229 henkeä, joista 1 023 miehistön jäsentä. Laivalla olleet matkustajat edustivat 62 kansallisuutta (tuhat italialaista, 500 saksalaista ja 160 ranskalaista).[32][33] Miehistöstä suurin osa ei ollut varsinaisia merimiehiä, vaan heidät oli palkattu huolehtimaan matkustajien viihtyvyydestä, kuten huolehtimaan laivan ravintoloista, baareista, uima-altaista, teattereista ja kasinoista. "Kaikki merkit viittaavat siihen, että suurinta osaa miehistöstä voisi verrata hotellihenkilökuntaan, jolla ei ole mitään merimieskoulutusta", totesi merenkulun turvallisuutta tutkivan Marine Risk Management -yhtiön toimitusjohtaja Johan Dalby. Suuri osa henkilökunnasta oli aasialaisia, eivätkä he puhuneet lainkaan italiaa.[34]

Pelastuneet ja uhrit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemantapauksia oli 30 ja kadoksissa olevia matkustajia kaksi tilanteen 22. maaliskuuta 2012 mukaan.[1] Laivalla oli kaksi suomalaista matkustajaa. Asianomaiset ovat vahvistaneet Suomen ulkoministeriölle tiedon, että he olivat mukana turmassa ja selvisivät alukselta loukkaantumattomina. [35][32]

Tutkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa laivayhtiö väitti, että alus oli reitillään, mutta muutti kantaansa. Yhtiön mielestä turma oli kapteenin syy, koska kapteeni päätti ajaa laivan pois reitiltään.[36][27] Myöskään yhtiön mielestä päällystö ei toiminut hätätilanteessa niin kuin sen olisi pitänyt toimia. Laivan kapteeni Francesco Schettino ja ensimmäinen perämies Ciro Ambrosio pidätettiin kuulustelujen jälkeen epäiltynä kuolemantuottamuksesta, haaksirikosta ja poistumisesta laivasta ennen kuin kaikki matkustajat oli pelastettu. Alussa kapteeni kiisti kaikki syytteet ja sanoi, että karia ei ollut merikartassa ja että miehistö poistui viimeisenä.[37]

Kapteeni sai italialaisten vihat niskoilleen toiminnallaan ja valheillaan, jonka vuoksi hän oli 17. tammikuuta 2012 poliisivartiossa.[38] Kapteenin ilmoitettiin olevan onnettomuuden takia murtunut mies.

Uusimpien tietojen mukaan kapteeni ei poistunut laivalta ensimmäisten joukossa, mutta ei viimeisenäkään. Puolustus sanoo kapteenin pelastaneen ihmishenkiä, koska hän ohjasi vaurioituneen aluksen matalaan veteen. Kapteeni määrättiin 18.1. kotiarestiin. Arvostetun Lloyd's List Intelligencen mukaan kapteeni oli aiemmin ajanut läheltä saarta yhtiön luvalla.[39] Schettinon kuuleminen aloitetiin maaliskuun alussa.[15] Syyttäjä vaati Schettinolle yli 2 000 vuotta vankeutta[40], josta 12 vuotta tulisi pelkästään laivan hylkäämisestä. Kapteenia alettiin kuulla oikeudessa maaliskuun alussa 2012. Oikeus totesi toukokuussa 2012 kapteenin kyvyttömäksi tehtäväänsä, koska oikeuden mielestä tämä ei toiminut tarpeeksi sinnikkäästi komentotehtävissä ja ottanut tarpeeksi vastuuta matkustajien turvallisuudesta. Tutkijoiden mielestä kapteeni ei hallinnut pelastusoperaatiota. Oikeuden mielestä vastaavanlainen onnettomuus saattaisi toistua, jos Schettino jatkaisi kapteenin tehtävissä.[41] Varsinaisen oikeudenkäynnin uskotaan vievän vuosia, ja siinä aiotaan syyttää seitsemää muutakin laivayhtiön jäsentä.[15]

Kun onnettomuudesta oli kulunut vuosi, laiva makasi yhä hiekkasärkällä.[42]

Kapteeni Schettino syytti jälkikäteen onnettomuudesta indonesialaista ruorimiestä, joka ei ollut ymmärtänyt ohjeita kielivaikeuksen takia. Schettinon mukaan muutkaan miehistön jäsenet eivät tiedottaneet hänelle edessä olevan maata, ja näin kapteeni uskoi kaiken olleen kunnossa.[43] Schettino väitti yhä pudonneensa pelastusveneeseen vahingossa.

Oikeuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2013 kapteenia uhkasi 20 vuoden vankeus kuolemantuottamuksesta, aluksen hylkäämisestä[44] ja ympäristötuhoista[45]. Kesällä oli määrä päättää aloitetaanko oikeudenkäynti. Schettinon asianajajan mukaan onnettomuus oli työtapaturma.[46] Oikeudenkäynti alkoi 17. heinäkuuta 2013 Schettinoa ja neljää muuta aluksen työntekijää vastaan, näiden joukossa ruorimies.[47] Puolustus pyrki oikeudenkäynnissä ajamaan läpi vain lyhennettyä kolmen vuoden ja viiden kuukauden vankeusrangaistusta[48], koska kapteeni ei ollut yksin turmaan syyllinen.[47] Oikeuden ei uskottu suostuvan rangaistuksen lyhentämiseen, sen muuttamiseen kotiarestiksi sillä perusteella, ettei Schettino pysty tekemään samaa rikosta uudestaan[49]. Ennen Schettinon rankaisemista viisi miehistön jäsentä ja muuta vastuullisena pidettyä tuomittiin 20. heinäkuuta 2012 oikeudessa eri pituisiin vankeusrangaistuksiin[50], mutta näiden uskottiin jäävän käytännössä ehdollisiksi[51]. Varustamon kriisijohtaja Foberto Ferranini sai 2 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistuksen. Tuomiot tulivat kuolemantuottamuksista ja laiminlyönneistä.

Nostoyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pystyyn nostettu alus 17. syyskuuta 2013.

Laivan jättämistä paikalleenkin harkittiin, sillä nosto-operaatio olisi kallis.[52] Ennen laivan nostoa aluksesta poistettiin poltto- ja voiteluaineet. Urakan hoitivat tanskalainen Smit Internationale ja italialainen Neri SpA.[53]

Costa Concordia nostetaan ensin kokonaisena kellumaan ja hinataan sitten romuttamolle Sisiliaan keväällä 2014. Nosto-operaation hoitavat amerikkalainen Titan Salvage ja italialainen Micoperi.[54] Aluksi noston arveltiin olevan valmis keväällä 2013, mutta tammikuussa 2013 työn ennustettiin olevan valmis "kesän loppuun mennessä".[55] Aluksen nostaminen aloitetiin viimein 15. syyskuuta 2013. Laivan pystyynnostaminen on eräs monimutkaisimmista pelastusoperaatioista merenkulun historiassa. Aluksen alle on rakennettu keinotekoisen merenpohja, jonka avulla alus yritetään nostaa pystyyn. Pelastajat ovat varautuneet romun ja saastumisen estämiseen tarkoin varotoimin.[56] Alus on vajonnut kolme metriä syvemmälle vuoden kuluessa.[57] Sen runko on alkanut ruostua ja sen pelätään hajoavan nostoyrityksen aikana. Jos nostoyritys epäonnistuu, sille ei ole vaihtoehtoja.

Sky Newsin mukaan työhön on budjetoitu huikeat 600 miljoonaa euroa. Henkilöstöä nostoprojektissa työskentelee noin neljäsataa.[58] Toimenpide on viivästynyt jo useita kertoja ja sitä on valmisteltu vuoden päivät. Parbuckle-nimellä tunnetussa nostomenetelmässä 114 000 tonnia painava risteilyalus oikaistaan pystyyn kylkeen kiinnitettyjen vaijerien avulla. Vaijerit puolestaan on kiinnitetty aluksen sivulle asennettuihin lisäosiin, jotka tukevat aluksen kellumista sitten kun se aikanaan saadaan pystyyn mereen rakennetulle valepohjalle.[58] Alusta nostetaan hitaasti, kolme metriä tunnissa ja noston arvioidaan kestävän 12 tuntia. Alus saatiin suoristettua lopulta 19 tunnin työn jälkeen.[59]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Costa Concordian hylystä löytyi vielä ruumiita, Yle.fi/uutiset, viitattu 25.3.2012
  2. Italian turmalaivasta on löydetty kuudes uhri MTV3. 16.1.2011. Viitattu 16.1.2012.
  3. Costa Concordia -turma oikeudessa: Miksi kapteeni ei varoittanut miehistöä? Mtv3 Uutiset Ulkomaat 16.10.2012
  4. Suomalaiskapteeni laivaturmasta: Alkeellista toimintaa MTV3 Uutiset. 15.1.2011. Viitattu 16.1.2012.
  5. Pelastustyot keskeytettiin Yle Uutiset, viitattu 18.1.2012
  6. Italian turmalaivan kapteeni pidätetty YLE Uutiset. 15.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  7. a b Italian turma: Pöyhkeilevä kapteeni jätti laivan ja soitti äidilleen Aamulehti uutiset Ulkomaat. 16.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  8. "Kunniakumarrus" nousemassa laivaturman syyksi MTV3 Uutiset Ulkomaat. 15.1.2012. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  9. Turmalaivan kapteeni: Kompastuin ja putosin pelastusveneeseen Helsingin Sanomat. 18.1.2012. Viitattu 18.1.2012.
  10. Suomalaismatkustaja: Liu'uimme pelastusveneellä mereen laivan kylkeä pitkin MTV3. 16.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  11. "Miksi sinulla on pelastusliivit, jos kaikki on hyvin?" MTV3 uutiset ulkomaat. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  12. Uusi omituinen nauhoite julki – peräisin turmalaivalta? MTV3 uutiset ulkomaat. 19.01.2012. MTV3. Viitattu 19.1.2012.
  13. Turmalaivan miehistö ääninauhalla: Tämä on vain sähkökatkos Helsingin sanomat. 19.1.2012. Viitattu 19.1.2012.
  14. Rannikkovartiosto: Italian turmalaivassa saattaa olla eloonjääneitä Yle uutiset ulkomaat. 21.1.2012 .. Viitattu 21.1.2012.
  15. a b c Costa Concordian oikeudenkäynti siirtyy kesään (HTML) Yle Uutiset Ulkomaat. 3.3.2012. AFP, AP, Reuters, YLE Uutiset. Viitattu 27.5.2012. suomi
  16. a b Haverilaivan kokki: Kapteeni tilasi illallisen turman jälkeen Yle uutiset ulkomaat. 20.1.2012. Viitattu 21.1.2012.
  17. Lehti: Concordian kapteeni oli tuntemattoman naisen seurassa Ilta-Sanomat. 17.1.2012 17:41. Viitattu 17.1.2012.
  18. Veikö vaalea kaunotar turmalaivan kapteenin huomion? MTV3 uutiset ulkomaat. MTV3. Viitattu 21.1.2012.
  19. Evakuointimääräys vasta tunti haverin jälkeen - Katso animaatio tapahtumista MTV3. 7.1.2012 11:31. MTV3. Viitattu 17.1.2012.
  20. Vaarallinen "inchino"-temppu saattoi johtaa Italian laivaturmaan IS. Sanoma. Viitattu 16.1.2012.
  21. Kapteeni oli "villi rämäpää" Yle. Yleisradio. Viitattu 17.1.2012.
  22. Turmaristeilijän kapteenin väitteet ihmetyttävät - haastatteluvideo MTV3 uutiset ulkomaat. 15.1.2012. MTV3. Viitattu 16.1.2012.
  23. Turmalaivan matkustaja: ”Ihmiset tönivät paniikissa, monet putosivat” Aamulehti. 14.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  24. Pelastusvene vain henkilökunnalle - kaksi naista katosi etsiessään tietä laivan toiselle puolelle Iltalehti uutiset ulkomaat. 19.1.2012. Viitattu 19.1.2012.
  25. Costa Concordian matkustaja: Jokainen pelasti itsensä YLE Uutiset ulkomaat. 19.1.2012 klo 16.40, päivitetty tänään 19.1. klo 17.02. YLE. Viitattu 19.1.2012.
  26. la Repubblica, Individuate due persone vive a bordo Fermato il comandante. Angoscia per i dispersi Viitattu 15.1.2012.
  27. a b Lehti: Turmalaivan kapteeni valitsi väärän reitin hovimestarin kunniaksi Helsingin Sanomat Uutiset Ulkomaat. Päivitetty 16.1.2012 19:06. Sanoma. Viitattu 16.1.2012.
  28. a b Rannikkovartiosto raivosi kapteenille: Palaa nyt hemmetti sentään laivallesi - kuuntele nauhoite MTV3 uutiset ulkomaat. 17.1.2012. Viitattu 17.1.2012.
  29. Italian turmaristeilijästä löytyi eloonjääneitä Viitattu 15.1.2012.
  30. Italialainen turmalaiva pumpattu tyhjäksi öljystä, yle.fi, uutiset 25.3.2012, viitattu 25.3.2012
  31. Italian turmalaiva uppoamassa Viitattu 16.1.2012.
  32. a b suomalaiset matkustajat tiettävästi kunnossa Viitattu 14.1.2012.
  33. Useita kuoli Italian laivaturmassa Yle uutiset. Viitattu 14.1.2012.
  34. Entertainers outnumbered sailors on doomed liner Reuters. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  35. Suomalaispariskunta pelastui Italian laivaturmasta, tieto kolmannesta suomalaisesta perätön 14.1.2012. Hs.fi.
  36. Turmalaivan omistaja syyttää onnettomuudesta kapteenia MTV Uutiset Ulkomaat. 16.1.2012. Viitattu 16.1.2012.
  37. ANSA - Tragedia Costa, comandante: impattato con roccia non segnalata Viitattu 14.1.2012. (italiaksi)
  38. Turmalaivasta löydetty lisää uhreja - kapteeni poliisikyydissä MTV3 uutiset ulkomaat. 17.1.2012. MTV3. Viitattu 17.1.2012.
  39. Miehistö kehotti italialaislaivan matkustajia palaamaan hytteihin Yle uutiset ulkomaat. 20.1.2011. Yle. Viitattu 20.1.2012.
  40. Täsmennys: Syyttäjä hakee turmakapteenille 2697 vuoden vankeutta Kansan uutiset. 7.2.2012. KU. Viitattu 27.5.2012. suomi
  41. Costa Concordian kapteeni todettiin kelvottomaksi tehtäväänsä (html) Ilta-Sanomat. 17.05.2012. IS-Reuters. Viitattu 27.5.2012. suomi
  42. Costa Concordian karilleajosta vuosi – näin kaikki tapahtui mtv3.fi. 13.1.2014. Viitattu 13.1.2013.
  43. Petri Raivio: Costa Concordian kapteeni syyttää yhä muita haverista (html) Yle Uutiset Ulkomaat. AFP. Viitattu 13.1.2013.
  44. Costa Concordian kapteenille syyte kuolemantuottamuksesta Kaleva uutiset Ulkomaat 22.5.2013 STT
  45. Costa Concordian "Kapteeni Pelkuri" puolustautuu oikeudessa Mtv3 uutiset Ulkomaat 08.07.2013
  46. Costa Concordian laivaturmaa puitiin jälleen oikeudessa Helsingin sanomat uutiset Ulkomaat 15.4.2013 STT–AFP–REUTERS
  47. a b Costa Concordia -risteilijän kapteenin oikeudenkäynti alkaa Mtv3 uutiset kotimaa 17.07.2013
  48. Costa Concordia -kapteenin puolustus pyysi rangaistuksesta sopimista Mtv3 Uutiset Ulkomaat 17.07.2013
  49. Costa Concordia -kapteeni haluaa sopia oikeusjutun Ilta-Sanomat Uutiset Ulkomaat 17.7.2013
  50. Viidelle vankilatuomio Costa Concordian karilleajosta helsingin sanomat uutiset Ulkomaat 20.7.2013
  51. Viidelle tuomiot Costa Concordian karilleajosta Yle Uutiset Ulkomaat 20.7.2013
  52. Riku Jokinen, Ennennäkömätön nostoyritys. Helsingin Sanomat 27 1.2012 s. B 4
  53. Fuel Removal Underway on Costa Shipwreck, Civil Protection Says Bloomberg. Viitattu 28. helmikuuta 2012.
  54. Costa Concordian nostaminen kestää liki vuoden päivät Viitattu 28. helmikuuta 2012.
  55. Salvaging the Costa Concordia BBC News.
  56. Costa Concordia aiotaan nostaa pystyyn jättioperaatiossa - video (HTML) Yle Uutiset Ulkomaat. 11.9.2013. YLE Uutiset. Viitattu 15.9.2013. suomi
  57. Cnn news live 16.9.2013
  58. a b Costa Concordia -aluksen nostourakka alkaa viimein (HTML) HS.fi. 15.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.9.2013. suomi
  59. Costa Concordia saatiin nostettua 17.9.2013. Yle.fi. Viitattu 18.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]