Chas Chandler

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bryan James "Chas" Chandler (18. joulukuuta 1938 Newcastle, Englanti - 17. heinäkuuta 1996 Newcastle) oli muusikko, tuottaja ja manageri. Parhaiten hänet muistetaan The Animalsin basistina ja Jimi Hendrixin managerina.

Ura ja Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chas Chandlerin musiikkiura alkoi basistina Alan Pricen perustamassa Alan Price Rhythm and Blues Combo -yhtyeessä. Kun yhtyeeseen liittyivät Eric Burdon, Hilton Valentine ja John Steel, kokoonpano nimettiin The Animalsiksi. Siitä tuli yksi 1960-luvun menestyneimpiä R&B-yhtyeitä.

Kun The Animals oli vuoden 1966 lopussa hajoamassa, Chandler alkoi suunnitella tuottajan ja managerin uraa. New Yorkissa Chandler kuuli tuolloin tuntemattoman Jimi Hendrixin soittavan. Hän taivutteli Hendrixin lähtemään mukaansa Lontooseen, jossa he solmivat tuotanto- ja managerisopimuksen. Chandlerista ja The Animalsin entisestä managerista, myöhemmin varsin huonomaineisesta Mike Jefferystä, tuli Hendrixin managerit. Chandler auttoi Hendrixiä kokoamaan The Jimi Hendrix Experience -yhtyeen. Hän toimi myös tuottajana yhtyeen kahdella ensimmäisellä albumilla (Are You Experienced? ja Axis: Bold As Love). Turhauduttuaan Hendrixin kiihkeään elämäntyyliin ja hitaasti etenevään studiotyöskentelyyn Chandler lopetti yhteistyönsä tämän kanssa kesken Electric Ladyland -albumin äänitysten vuonna 1968.

Samoihin aikoihin Chandler toimi yhdessä Jefferyn kanssa managerina myös Soft Machine -yhtyeelle ollen mukana tuottamassa heidän esikoisalbumiaan The Soft Machine (1968). Yhteistyö ei ollut kuitenkaan kovin hedelmällinen.

Vuodesta 1969 lähtien Chandler toimi Sladen managerina ja levyjen tuottajana noin 12 vuoden ajan. Hänellä oli 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa oma levy-yhtiö Barn Records, joka julkaisi joitakin Sladen albumeja. Chandler oli mukana The Animalsin uudelleen kokoontumisissa 1976 ja 1983. Hän oli lisäksi osakkaana Newcastle Arenassa, joka avattiin vuonna 1995.

Chandlerilla oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä kahdesta avioliitosta. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1996.