Eric Burdon

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eric Burdon konsertissa Hampurissa vuonna 1973.
Eric Burdon vuonna 2008.

Eric Victor Burdon (s. 11. toukokuuta 1941 Walker, Newcastle upon Tyne, Englanti) on brittiläinen laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan parhaiten The Animals- ja War-yhtyeiden jäsenenä ja solistina. Hänet tunnetaan myös aggressiivisesta lavaesiintymisestään. Burdon sijoittui Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen sadan parhaan laulajan listalla sijalle 57.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Animals[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burdon oli vuonna 1962 Newcastlessa perustetun The Animals -yhtyeen laulaja. Yhtyeen alkuperäinen nimi oli Alan Price Rhythm and Blues Combo, mutta Burdonin liityttyä yhtye vaihtoi pian nimekseen The Animals. Bluesia rockmusiikkin yhdistellyt The Animals oli Yhdysvalloissa yksi brittiläisen invaasion johtavia yhtyeitä. Yhdessä The Beatlesin, The Rolling Stonesin, The Dave Clark Fiven ja The Kinksin kanssa ryhmä toi esiin brittiläistä musiikkia ja muotia. Burdonin voimakasta ääntä voi kuulla varsinkin The Animalsin singleillä "The House of the Rising Sun", "Sky Pilot", "Monterey", "I'm Crying", "Boom Boom", "Don't Let Me Be Misunderstood", "Bring It On Home to Me", "Baby Let Me Take You Home", "It's My Life", "We Gotta Get out of This Place", "Don't Bring Me Down", ja "See See Rider".

Vuoden 1966 loppuun mennessä kaikki alkuperäiset jäsenet, mukaan lukien kosketinsoittaja Alan Price, olivat lähteneet yhtyeestä. Burdon on usein katsonut ryhmän hajoamisen syyksi ristiriidat Pricen kanssa. Näihin ristiriitoihin kuului muun muassa kiista "The House Of The Rising Sun" -kappaleen tekijänoikeuksista.

Burdon ja rumpali Barry Jenkins kasasivat yhtyeen uudestaan nimellä Eric Burdon and The Animals, jota kutsuttiin myös joskus Eric Burdon and The New Animalsiksi. Tässä psykedeelisempää musiikkia soittaneessa kokoonpanossa oli mukana tuleva Family-yhtyeen jäsen John Weider, Kosketinsoittaja Zoot Money liittyi yhtyeeseen vuoden 1968 aikana. Yhtye kuitenkin hajosi vuonna 1969. Tämän ryhmän hitteihin lukeutuivat balladi "San Franciscan Nights", grungen ja heavy metalin uranuurtaja "When I Was Young", "Monterey", Vietnamin sotaa vastustanut kappale "Sky Pilot" ja progressiivinen cover-versio kappaleesta "Ring of Fire".

Vuonna 1975 alkuperäinen The Animals palasi yhteen ja julkaisi 1977 albumin Before We Were So Rudely Interrupted. Albumi jäi kuitenkin varsin vähälle huomiolle. Vuoden 1983 toukokuussa The Animals palasi jälleen yhteen alkuperäisellä kokoonpanolla. Yhtye julkaisi 16. kesäkuuta 1983 albumin Ark, jolta julkaistiin singlet "The Night" ja "Love Is For All Time". Uutta levyä seurasi maailmankiertue sekä 31. joulukuuta 1983 nauhoitettu konsertti Wembley Arenalla Lontoossa. Konsertti julkaistiin seuraavana vuonna livealbumina nimellä Rip it to Shreds. Vuoden 1984 konsertti Royal Oak Theatressa julkaistiin puolestaan vuonna 2008 nimellä Last Live Show. Tässä nauhoituksessa lisäjäseninä olivat Zoot Money, Nippy Noya, Steve Gregory ja Steve Grant. Alkuperäinen The Animals hajosi viimeisen kerran vuoden 1984 lopulla.

Vaikka yhtyettä Burdonin 1960-luvun lopulla muodostamaa yhtyettä kutsuttiin joskus nimellä Eric Burdon and the New Animals, nimi otettiin virallisesti käyttöön vasta vuonna 1998. Tähän kokoonpanoon kuuluivat basisti Dave Meros, kitaristi Dean Restum, rumpali Aynsley Dunbar ja multi-instrumentalisti Neal Morse. Tämä ryhmä nauhoitti Live at the Coach House -nimisen livealbumin 17. lokakuuta 1998. Konsertti julkaistiin myös videona ja DVD:nä saman vuoden joulukuussa. Vuonna 1999 kokoonpano julkaisi The Official Live Bootleg No. 2 -livetaltioinnin ja seuraavan vuoden elokuussa The Official Live Bootleg 2000 -livealbumin, jolla oli kosketinsoittajana Martin Gerschwitz.

Vuoden 2003 kesäkuussa Burdon muodosti jälleen uuden Eric Burdon and the Animals -kokoonpanon, jossa olivat mukana kosketinsoittaja Martin Gerschwitz, basisti Dave Meros, kitaristi Dean Restum ja rumpali Bernie Pershey. Tämä yhtye hajosi vuonna 2005. Vuoden 2008 aikana Burdon kiersi jälleen nimellä Eric Burdon and the Animals vaihtuvien taustamuusikoiden kanssa.

13. joulukuuta 2008 Burdon hävisi kolme vuotta kestäneen oikeustaistelun The Animals -nimen käyttöoikeuksista Iso-Britanniassa. Yhtyeen nimioikeudet sen kotimaassa siirtyivät John Steelelle, joka oli The Animalsin jäsen yhtyeen huippuvuosien aikana. Steele kuitenkin erosi The Animalsista ennen sen hajoamista vuonna 1966, vaikka hän on ollutkin mukana useissa yhtyeen uudelleenyhdistyneissä versioissa Burdonin kanssa myöhempinä vuosikymmeninä. Burdon jatkoi keikkailemista nimellä Eric Burdon and the Animals, mutta ei saanut käyttää nimeä The Animals Iso-Britanniassa oikeusjutun ollessa käynnissä. 9. syyskuuta 2013 Burdonin valitus hyväksyttiin, ja oikeuskäsittelyn tuloksena hän saa nyt käyttää The Animals -nimeä myös Iso-Britanniassa.

War[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1969 asuessaan San Franciscossa Burdon yhdisti voimansa kalifornialaisen funkrock-yhtye Warin kanssa. Tämän yhteistyön seurauksena seuraavan vuoden huhtikuussa julkaistiin albumi Eric Burdon Declares "War'", jolta poimittiin singleiksi kappaleet "Spill The Wine" ja "Tobacco Road". Tupla-albumi The Black-Man's Burdon julkaistiin syyskuussa 1970. Albumin singlet, "Paint It, Black" ja "They Can't Take Away Our Music", saivat kohtalaista suosiota vuoden 1971 aikana. Samana vuonna Burdon lyyhistyi lavalle konsertin aikana astmakohtauksen vuoksi, minkä jälkeen War jatkoi kiertuetta ilman häntä.

Vuonna 1976 ABC Records julkaisi kokoelmalevyn Love Is All Around, joka sisälsi nauhoitukset Burdonin Warin kanssa tekemästä "Paint It, Black" -kappeleen liveversiosta ja coverin The Beatlesin kappaleesta "A Day in the Life". Yhtyeen mukana oli myös entinen NFL-tähti Deacon Jones, joka lauloi yhtyeen vuoden 1975 kappaleella "Why Can't We Be Friends?".

Eric Burdon ja War palasivat yhteen ensimmäistä kertaa 37 vuoteen Lontoossa 21. huhtikuuta 2008, kun he esiintyivät Eric Burdon & War -nimisessä konsertissa Royal Albert Hallissa. Konsertti osui yhteen Rhino Recordsin suuren uudelleenjulkaisukampanjan kanssa. Levy-yhtiö uudelleenjulkaisi kaikki Warin albumit mukaan lukien Eric Burdon Declares "War'" ja "The Black-Man's Burdon.

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burdon aloitti soolouransa vuonna 1971 The Eric Burdon Band -yhtyeen kanssa jatkaen hard rock-heavy metal-funk -tyyliä. Elokuussa 1971 hän nauhoitti albumin Guilty!, jolla olivat mukana bluesmuusikko Jimmy Witherspoon ja Ike White San Quentinin vankilan yhtyeestä. Vuoden 1974 lopulla yhtye julkaisi albumin Sun Secrets, jota seurasi albumi Stop vuonna 1975. Burdon muutti Saksaan vuonna 1977 ja nauhoitti albumin Survivor, jonka kokoonpanoon kuuluivat kitaristi Alexis Korner ja kosketinsoittaja Zoot Money. Albumilla soitti myös neljä muuta kitaristia sekä kolme kosketinsoittajaa. Se tunnetaan erikoisesta kansikuvastaan, joka esittää Burdonia huutamassa. Albumin tuottajana toimi entinen The Animals -basisti Chas Chandler. Alkuperäinen julkaisu sisälsi kansivihkosen, jossa oli Burdonin itsensä musteella tekemät kuvitetut sanoitukset.

Toukokuussa 1978 Burdon nauhoitti albumin Darkness, Darkness Roundwood House -hotellissa Laoisin kaupungissa Irlannissa käyttämällä Ronnie Lane's Mobile Studio -nimistä kannettavaa äänitysstudiota. Levyllä oli mukana The Jeff Beck Group -yhtyeessäkin soittanut kitaristi ja vokalisti Bobby Tench, joka oli jättänyt Streetwalkers-yhtyeen muutamaa kuukautta aiemmin. Albumi julkaistiin lopulta vuonna 1980. Tammikuussa 1979 Burdon vaihtoi bändiään Saksassa ja Hollannissa pysähtyvää kiertuetta varten.

28. elokuuta 1982 The Eric Burdon Band esiintyi Rockpalast Open Air -konsertissa Saksan Loreleyssa kosketinsoittajanaan Red Young. Tämän esiintymisen jälkeen Burdon keikkaili ankarasti sooloprojektinsa kanssa maaliskuusta 1984 maaliskuuhun 1985 kiertäen Iso-Britanniassa, Espanjassa, Saksassa, Ruotsissa, Kanadassa ja Australiassa. Vuonna 1986 Burdon julkaisi omaelämäkertansa nimeltään I Used To Be An Animal, But I'm Alright Now.

Maaliskuussa 1979 Burdon esiintyi konsertissa Kölnissä ja vaihtoi yhtyeensä nimeksi Eric Burdon's Fire Department. Tähän kokoonpanoon lukeutuivat taustalaulaja Jackie Carter Silver Convention -ryhmästä, Bertram Engel Udo Lindenbergin "Panik Orchesterista" ja Jean-Jaques Kravetz. 1980-luvun puolivälissä he nauhoittivat albumin The Last Drive. Eric Burdon's Fire Department kiersi Eurooppaa tällä kokoonpanolla. Paul Millins ja Louisiana Red tekivät erityisesiintymisensä kiertueella Espanjassa ja Italiassa. Joulukuuhun 1980 mennessä yhtye oli hajonnut.

Huhtikuussa 1981 Christine Buschmann alkoi kuvaamaan elokuvaa Comeback, jonka pääosassa Burdon oli. He loivat uuden Eric Burdon Bandin, jonka kokoonpanoon kuuluivat Louisiana Red, Tony Braunagle, John Sterling ja Snuffy Walden. Tämä yhtye nauhoitti livekappaleita Los Angelesissa. Nauhoituksia tehtiin myös Berliinissä toisella kokoonpanolla, jonka ainoa pysyvä jäsen oli John Sterling. Comebackin viimeiset kohtaukset kuvattiin Berlin Metropolessa syyskuussa 1981, jonka jälkeen Burdon yhtyeineen jatkoi kiertuetta Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Studioalbumi Comeback julkaistiin vuonna 1982. Vuoden 1983 albumi Power Company sisälsi myös Comeback-projektin aikana nauhoitettuja kappaleita.

Vuonna 1988 Burdon kokosi yhtyeen, joka koostui 15 muusikosta. Mukana olivat muun muassa kosketinsoittaja Andrew Giddings, basisti Steve Stroud, rumpali Adrian Sheppard, kitaristi Jamie Moses sekä neljä taustalaulajaa. Tämä kokoonpano äänitti albumin I Used To Be An Animal Malibussa, Yhdysvalloissa. Vuonna 1990 Eric Burdonin coverversiota kappaleesta "Sixteen Tons" käytettiin elokuvassa Joe ja tulivuori. Elokuvassa soinut kappale julkaistiin myös singlenä. Burdon nauhoitti myös singlet "We Gotta Get out of This Place" yhdessä Katrina and The Wavesin kanssa ja "No Man's Land" yhdessä Tony Careyn sekä Anne Haigisin kanssa. Myöhemmin vuonna 1990 Burdonilla oli Eric Burdon Band -kokoonpano, jossa olivat mukana Jimmy Zavala (saksofoni ja huuliharppu), Dave Meros (basso), Jeff Naideau (koskettimet), Thom Mooney (rummut) ja John Sterling (kitara). Tämän yhtyeen jälkeen Burdon aloitti kiertueen The Doors -kitaristi Robby Kriegerin kanssa. Kaksikon esiintyminen konsertissa Ventura Beachilla Kaliforniassa julkaistiin DVD:llä 20. kesäkuuta 2008.

13. huhtikuuta 2004 Burdon julkaisi comebackalbumin My Seret Life, mikä oli hänen ensimmäinen uusi nauhoituksia sisältänyt albuminsa 16 vuoteen. Burdonin lisäksi albumille tekivät sanoituksia Tony Braunagel ja Marcelo Nova. Kun John Lee Hooker kuoli vuonna 2001, Burdon oli kirjoittanut kappaleen "Can't Kill the Boogieman". Vuonna 2005 Eric Burdon And The Animals julkaisi livealbumin Athens Traffic Live, jolla oli bonusmateriaalia sisältävä DVD ja ylimääräinen studiokappale. Tämä yhtye hajosi marraskuussa 2005. Burdon aloitti lyhyen kiertueen nimellä "The Blues Knights".

27. tammikuuta 2006 Burdon julkaisi blues-R&B-albumin Soul of a Man. Tämä albumi oli omistettu Ray Charlesille ja John Lee Hookerille. Tämän jälkeen Burdon muodosti jälleen uuden yhtyeen, jossa soittivat Red Young (koskettimet), Paula O'Rourke (basso), Eric McFadden (kitara), Carl Carlton (kitara), ja Wally Ingram (rummut). He esiintyivät myös Luganossa järjestyillä festivaaleilla ja vuonna 2007 McDonaldin tuottaman ja juontaman Hippiefest-tapahtuman pääesiintyjänä.

71-vuotias Burdon nauhoitti cincinnatilaisen garageyhtye The Greenhornesin kanssa Eric Burdon & the Greenhornes -nimisen EP:n. Levy äänitettiin täysianalogisessa studiossa ja julkaistiin 23. marraskuuta 2012.

Vuonna 2013 Burdon julkaisi uuden albumin nimeltään 'Til Your River Runs Dry. Albumilta julkaistiin single "Water", jonka inspiraationa oli Burdonin Mihail Gorbatsovin kanssa käymä keskustelu.

Muut yhteistyöprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1991 Burdon ja Brian Auger muodostivat Eric Burdon & Brian Auger Band -yhtyeen, johon kuuluivat Eric Burdon (laulu), Brian Auger (koskettimet ja laulu), Dave Meros (basso ja laulu), Don Kirkpatrick (kitara ja laulu) ja Paul Crowder (rummut ja laulu). Vuoteen 1992 mennessä Larry Wilkins korvasi Kirkpatrickin ja Brian Augerin poika Karma Auger Crowderin. Vuonna 1993 kokoonpanoon liittyi Richard Reguria perkussioiden soittajaksi. Kokoonpano julkaisi livealbumin Access All Areas. Vuonna 1994 Eric Burdon & Brian Auger Band hajosi. Tämän jälkeen Burdon muodosti Eric Burdon's I Band -yhtyeen. Kokoonpanoon lukeutuivat Larry Wilkins, Dean Restum (kitara), Dave Meros (basso) ja Mark Craney (rummut).

Vuonna 1995 Burdon vieraili Bon Jovin kanssa Hall of Famessa esittäen kappaleista "It's My Life" ja "We Gotta Get out of This Place" tehdyn potpurin. Burdon julkaisi myös albumin Lost Within The Halls of Fame, joka sisälsi aiempia kappaleita ja uudelleennauhoituksia joistakin I Used To Be An Animal -albumin kappaleista. Lokakuussa 1996 Aynsley Dunbar korvasi Craneyn rummuissa. The Official Live Bootleg nauhoitettiin vuonna 1997, ja saman vuoden toukokuussa Larry Wilkins kuoli syöpään. Burdon julkaisi myös kokoelmalevyt Soldier of Fortune ja I'm Ready, joilla oli kappaleita 1970- ja 80-luvuilta.

Vuonna 2000 Burdon nauhoitti kappaleen "Power to the People" yhdessä Ringo Starrin ja Billy Prestonin kanssa elokuvaa "Steal This Movie!" varten. 11. toukokuuta 2001 The Animals nimettiin Rock Walk of Fameen Burdonin 60-vuotissyntymäpäivänä. 3. maaliskuuta 2002 nauhoitettiin livealbumi Live in Seattle, jolla vieraili myös entinen War-jäsen Lee Oskar. Vuonna 2003 Burdon vieraili kreikkalaisen rockbändi Pyx Laxin albumilla Joyous in the City of Fools laulamalla kappaleen "Someone Wrote 'Save Me' On a Wall".

Vuonna 2001 ilmestyi Burdonin toinen omaelämäkerta "Don't Let Me Be Misunderstood", jonka hän kirjoitti yhdessä kirjailija-elokuvantekijä J. Marshall Craigin kanssa. Kriitikoiden ylistämä teos julkaistiin ensin Yhdysvalloissa, mitä seurasi painokset Kreikassa, Saksassa ja Australiassa. Kirja kertoo brittiläisestä invaasiosta, Burdonin muutoista Los Angelesiin sekä Palm Springsiin ja sisältää anekdootteja rock and roll -tähteydestä.

7. kesäkuuta 2008 Burdon esiintyi Bo Diddleyn muistotilaisuudessa Gainesvillessä, Floridassa. Heinä- ja elokuussa 2008 Burdon oli pääesiintyjänä Hippiefest-festivaaleilla. Hän myös nauhoitti singlen "For What It's Worth" yhdessä Carl Carltonin ja Max Buskohlin kanssa.

12. marraskuuta 2008 Rolling Stone listasi Burdonin 57. sijalle kaikkien aikojen sadan parhaan laulajan listalla. 22. tammikuuta 2009 Burdon esiintyi ensimmäisen kerran uuden yhtyeensä kanssa, johon kuuluivat kosketinsoittaja Red Young, kitaristi Rik Hirsch, basisti Jack Bryant ja rumpali Ed Friedland. Burdon oli sairaana muutaman kuukauden ajan eikä tällöin esiintynyt kuin Yhdysvalloissa. 26 kesäkuuta hän kuitenkin aloitti Euroopan-kiertueensa. Bändiin kuuluvat Red Young (koskettimet), Billy Watts (kitara), Terry Wilson (basso), Brannen Temple (rummut) ja Georgia Dagaki (kreetalainen lyyra). Kiertue päättyi 7. elokuuta.

Maanantaina 28. tammikuuta 2013 Burdon teki harvinaisen esiintymisen Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa taustayhtyeenään The Roots. Ohjelman juontaja Fallon hehkutti Burdonin tuoretta albumia 'Til Your River Runs Dry.

Tiistaina 23. heinäkuuta 2013 Burdon vieraili lavalla Bruce Springsteenin ja The E Street Bandin kanssa Cardiffin Millennium Stadiumilla esittäen kappaleen "We Gotta Get out of This Place".

Elokuussa 2013 Burdon oli kiertueella Pat Benatarin ja Neil Giraldon kanssa.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Animalsin soundi on vaikuttanut moniin brittipop-, vaihtoehtorock- ja voimapop-yhtyeisiin. Yhtyeen vaikutus kuuluu esimerkiksi yhtyeissä Deep PurpleThe Black CrowesThe HivesGrand Funk RailroadMC5The White Stripes. Burdonin ääntä ovat ylistäneet useat laulajat, esimerkiksi Jim MorrisonRobert PlantTom PettyDavid JohansenJoe CockerBruce SpringsteenIan Hunter, Ryan Adams, Jack WhiteJohn Mellencamp ja Dan Zanes.

Soolouran albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Guilty! (1971)
  • Sun Secrets (1974)
  • Stop (1975)
  • Survivor (1977)
  • Darkness, Darkness (1980)
  • The Last Drive (1980)
  • Comeback (1982)
  • Power Company (1983)
  • I Used To Be An Animal (1988)
  • Access All Areas (1993)
  • Lost Within The Halls Of Fame (1995)
  • The Official Live Bootleg (1998, 2000 ja 2001)
  • Live In Seattle (2002)
  • My Secret Life (2004)
  • Athens Traffic Live (2005)
  • Soul of a Man (2006)

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1964: Get Yourself a College Girl
  • 1964: Whole Lotta Shakin'
  • 1965: Pop Gear
  • 1965: The Dangerous Christmas of Red Riding Hood           
  • 1967: World of the Animals
  • 1967: The War (lyhytelkuva)[19]
  • 1967: It's a Bikini World
  • 1967: Tonite Lets All Make Love in London
  • 1968: All My Loving
  • 1968: Monterey Pop
  • 1973: Mirage (ei koskaan kuvattu)
  • 1975: Hu-Man (ranskalainen)
  • 1979: 11th Victim
  • 1980: Gibbi (Länsisaksalainen)
  • 1982: Comeback
  • 1991: The Doors
  • 1999: Snow on New Year's Eve
  • 2001: Plaster Caster
  • 2001: Screamin' Jay Hawkins: I Put a Spell on Me
  • 2003: Fabulous Shiksa in Distress
  • 2003: Yes, You Can Go Home
  • 2007: The Blue Hour
  • 2008: Nowhere Now: The Ballad of Joshua Tree
  • 2010: Remembering Nigel

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eric Burdon: I Used to Be an Animal, but I'm All Right Now. Faber and Faber, 1986. ISBN 0-571-13492-0.
  • Eric Burdon: Don't Let Me Be Misunderstood: A Memoir. Thunder's Mouth Press, 2001. ISBN 1-56025-330-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]