Charles Zentai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Charles Zentai (entiseltä nimeltään Károly Steiner, 8. lokakuuta 192113. joulukuuta 2017) oli unkarilainen, jonka epäiltiin syyllistyneen sotarikokseen toisen maailmansodan aikana.

Zentai syntyi Unkarissa ja palveli toisen maailmansodan aikana Unkarin armeijassa. Sotilasarvoltaan hän oli vääpeli. Sodan jälkeen Zentai muutti Perthiin Australiaan. Unkarin hallitus on pyytänyt hänen luovuttamistaan oikeudenkäyntiin Peter Balazs -nimisen 18-vuotiaan juutalaismiehen murhasta, johon Zentain epäillään syyllistyneen marraskuussa 1944.[1] Zentain epäillään kahden muun unkarilaisen sotilaan kanssa hakanneen Balaszin kuoliaaksi ja heittäneen hänen ruumiinsa Tonavaan, koska hän ei käyttänyt keltaista tähteä.

Zentaita pidettiin yhtenä pahimmista elossa olevista natsisotarikollisista.[2] Simon Wiesenthal -keskus vaati hänen palauttamistaan Unkariin sotaoikeuteen useita kertoja.

Vuonna 2005 alkaneen karkotusprosessin aikana Zentai toistuvasti vakuutti syyttömyyttään.[3] Australian korkein oikeus kuitenkin kielsi elokuussa 2012 Zentain luovuttamisen Unkariin.[4] Syynä Australia ilmoitti, että Zentaita ei voi luovuttaa, sillä vuonna 1944 Unkarissa ei ollut sotarikoksen rikosnimikettä.

Zentai kuoli Perthissa 13. joulukuuta 2017 96-vuotiaana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Weber, David: Zentai case tossed in the too-hard basket 8.7.2010. ABC. Viitattu 27.7.2010. (englanniksi)
  2. Simon Wiesenthal Center's 'Most Wanted' list 23.3.2009. BBC News. Viitattu 27.7.2010. (englanniksi)
  3. Vuosien mittainen karkotuskiista päättyi natsiepäillyn hyväksi Yle. Viitattu 16.8.2012. (suomeksi)
  4. Natsirikolliseksi epäilty voitti oikeudessa Iltalehti. Viitattu 16.8.2012. (suomeksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.