Chainsaw Man

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Chainsaw Man (jap. チェンソーマン, Chensō Man) on Tatsuki Fujimoton sarjakuva. Sarja julkaistiin Weekly Shōnen Jump -lehdessä joulukuusta 2018 joulukuuhun 2020. Sarjakuvat on koottu 13 albumiksi, jotka julkaistiin tammikuussa 2023. Sarjasta tehty MAPPA:n tuottama anime esitettiin lokakuusta joulukuuhun 2022.

Asetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja sijoittuu kuvitteelliselle 1990-luvulle. Maailmaa vaivaavat paholaiset (jap. 悪魔, Akuma, engl. Devil), jotka ovat ihmisille vaaraksi. Voimakkaimmat paholaiset ovat syntyneet ihmisten kollektiivisista peloista. Päähenkilö Denji on veloissa yakuzalle perittyään velan kuolleelta isältään. Hänellä on lemmikkinään söpöä pikkukoiraa muistuttava moottorisahapaholainen nimeltä Pochita, jonka kanssa Denji tekee mm. metsätöitä.

Denji tienaa rahaa velkojensa vastineeksi myös tappamalla paholaisia yakuzan laskuun. Yakuza haluaa hänen tappavan velkojensa vastineeksi zombipaholaisen, mutta kyseessä on ansa, ja zombipaholaisen kanssa sopimuksen tehnyt yakuza haluaa syödä Denjin ja lyö samuraimiekan läpi hänen selästään.

Denjin kuollessa Pochita tekee sopimuksen hänen kanssaan, määrää hänet tavoittelemaan unelmiaan ja yhdistyy hänen ruumiiseensa ja hänestä tulee moottorisahamies. Denjin voittaessa zombipaholaisen ja zombit paikalle saapuvat Yleisen Turvallisuuden (公安) osaston paholaistenmetsästäjät. Denjille annetaan vaihtoehdoksi liittyä Yleisen Turvallisuuden paholaisenmetsästäjiin tai tulla tapetuksi, sillä paholais-ihmishybridien kulkemista vapaana ei katsota hyvällä.