Candian piiritys

Candian piiritys
Osa Candian sotaa 1645–1669
Osmanit hyökkäävät saarilinnoitusta vastaan. Jan Peeters I:n maalaus vuodelta 1667.
Päivämäärä: 1. toukokuuta 1648 – 27. syyskuuta 1669 Paikka: Candia (Iraklion, Kreeta) Casus belli: Johanniittojen ritarikunnan merirosvous. Lopputulos: Osmanien valtakunnan voitto. Aluemuutokset: Kreeta siirtyi osmanien haltuun.
Osapuolet
Osmanien valtakunta	Venetsian tasavalta Johanniitat Ranska
Komentajat
Deli Gazi Hüseyin pašša (1648-1656) Köprülü Fazıl Ahmet pašša (1666-1669)	Francesco Morosini

Aikalaispiirros Candiasta kaupunginmuureineen.

Candian piiritys (joskus myös Iraklionin piiritys) oli Osmanien valtakunnan ja Venetsian tasavallan välinen taistelu Kreetalla sijaitsevan Candian kaupungin (nyk. Iraklion) omistuksesta. Piiritys alkoi 1. toukokuuta 1648 ja päättyi osmanien voittoon 27. syyskuuta 1669. Se kesti 21 vuotta ja on yksi historian pisimmistä piirityksistä.

Taustaa

Edellinen Venetsian–Turkin sota oli päätynyt osmanien voittoon ja Kyproksen siirtymiseen turkkilaishallinnon alle, vaikka katolisten muodostama pyhä liiga oli onnistunut päihittämään osmanilaivaston Lepannon meritaistelussa. Rauhansopimusta seurasi pitkä rauhan aika, jota tosin rikottiin Maltaa ja Kreetaa tukikohtanaan käyttäneiden johanniittojen ritarikunnan toimesta. Johanniitat harjoittivat vuosien ajan merirosvoutta ja kaapparitoimintaa Egeanmerellä liikkuvaa osmanien kauppalaivastoa kohtaan. Sulttaanin suhtautuminen ryöstelyyn oli maltillista, kunnes vuonna 1644 malja kuitenkin ylittyi. Tuolloin johanniitat kaappasivat saattueen, joka oli viemässä Mekasta palaavia pyhiinvaeltajia takaisin. He myivät ryöstösaaliinsa Candiassa. Saaliiseen kuului myös osa sulttaani Ibrahim I:n haaremista. Sulttaani otti teon henkilökohtaisena loukkauksena ja vannoi kostavansa teon johanniitoille ja myös heitä suojeleville Kreetan venetsialaisille.

Sulttaani ja suurvisiiri Kemankeş Kara Mustafa pašša julistivat uuden sodan, mutta he eivät kohdistaneet sotatoimiaan ensisijaisesti Maltan ritareita vastaan, vaan ritareiden liittolaista Venetsiaa vastaan. Osmanit valitsivat tavoitteekseen Kreetan valtaamisen, sillä saaren omistaminen tarjosi heille keinon turvata kaupankäynti ja meriliikenne Egeanmerellä sekä itäisemmissä Välimeren osissa, joihin johanniittojen merirosvous ulottui. Kreetalaiset suhtautuivat osmanien hankkeeseen myötämielisesti, sillä Venetsian signorian valta oli koettu saarella vastenmielisenä.

Venetsialaisten vastarinta oli kuitenkin odotettua voimakkaampi. Taitavina merenkulkijoina he onnistuivat alkuun ajamaan osmanilaivaston ahtaalle, vaikka heidän laivastonsa olivat kooltaan pienempiä. Candian sotaa käytiin kiivaasti merellä ja se alkoi käydä molemmille osapuolille raskaaksi.

Kreetan valtaamisoperaatiota käynnistäessään osmanit käyttivät harhautuksena neuvokasta salajuonta. He varustivat sotaretkikunnan ja suuren saattueen, jonka päämääräksi nimettiin hyvissä ajoin Malta. Johanniitat uskoivat hyökkäyksen tulevan saarelleen ja kiihdyttivät sen varustamista. Kun saattue läheni Kreetaa se kääntyi kuitenkin kohti salaista kohdettaan. Sotaretkikunta nousi maihin Kreetan länsiosassa lähellä Chaniáa kesäkuussa 1645. He valtasivat kaupungin 54 päivää kestäneen piirityksen jälkeen, Kíssamoksen maaliskuussa 1646, Mylopótamoksen syyskuussa ja Réthymnon marraskuussa. He ottivat lopulta koko Kreetan hallintaansa, lukuun ottamatta saaren keskellä pohjoisrannikolla sijaitsevaa pääkaupunkia Candiaa, joka pysyi venetsialaisten käsissä.

Piiritys

Osmanit eivät kiiruhtaneet Candian valtaamista, vaan he käyttivät keväästä 1648 kolme kuukautta valmisteluihin, aloittaen varsinaisen piirityksen 1. toukokuuta. Osmanien laivasto siirtyi Candian edustalle muodostamaan merisaarron ja pioneerit kaivoivat kaupungin ympärille rinnakkaisen juoksuhautaverkoston piirittäjien suojaksi. Myös kaupungin vedensaanti pyrittiin katkaisemaan. Tykistö pommitti kaupunkia ajoittain, mutta Candiaa suojasi vahva kaupunginmuuri. Siellä olleilla venetsialaisilla ei ollut aiettakaan antautua nopeasti, vaan he puolustivat sitä sinnikkäästi. Osmanijoukot saivat vahvistuksia eri puolilta valtakuntaa ja aloittivat piirityksen uudestaan useita kertoja vuosien varrella, mutta venetsialaiset pitivät pintansa.

Seuranneen yli kahdenkymmenen vuoden aikana Venetsia etsi liittolaisia, jotka voisivat auttaa piirityksen murtamisessa ja Candian vapauttamisessa. Avunpyyntöjä lähetettiin paaville ja monille eurooppalaisille valloille, mutta turhaan. Ajan henki oli Venetsiaa vastaan, sillä Candian piirittämisen alkamisvuonna 1648 päättyneestä Kolmikymmenvuotisesta sodasta toipuva Eurooppa oli toistaiseksi innoton aloittamaan uusia sotia.

Biologisen sodankäynnin suunnitelmat

Vuonna 1539 perustettu Venetsian valtion inkvisiittorit (Inquisitori di Stato di Venezia) oli yksi tehokkaimmista myöhäiskeskiajan tiedustelupalveluista. Sen alaisuuteen kuului suuri vakoiluverkosto, joka ajoi Venetsian päämääriä kidutusta, salamurhia ja poliittisia juonia hyväksi käyttäen. Candian piirityksen toisena vuonna organisaation pääinkvisiittorit Piero Morosini, Piero Querini ja Geronimo Giustiani saivat Venetsialle kuuluneiden Dalmatian ja Albanian alueiden kenraalikuvernööriltä Lunardo Foscololta kirjeen, joka sisälsi huolellisesti ja yksityiskohtaisesti laaditun suunnitelman Kreetalla olevien osmanijoukkojen tuhoamiseksi ruton avulla. Foscolon lääkäri oli valmistanut uutteen, jota hän kutsui ruton puhtaaksi ytimeksi. Nesteeseen oli kerätty näytteita ruttopotilaiden pernoista, ajoksista ja paiseista, ja Foscolon ehdotuksen mukaan sitä voitaisiin käyttää Candiassa olevien piirittäjien tartuttamiseen sotkemalla ainetta markkinoilla oleviin albanialaisiin fetsi-päähineisiin, joihin osmanit olivat mieltyneet. Lisäksi Foscolo huolehti, että muutkin saarella olevien osmanivaruskunnat Retimossa, Canneassa ja San Toderossa tulisi myös tartuttaa epäilysten hälventämiseksi, sillä suurpandemia käsitettäisiin helpommin luonnollista alkuperää olevaksi, kun taas pelkästään piirittäjien tartuttaminen voisi herättää epäilyksiä venetsialaisten osuudesta asiaan. Samaan aikaan hänen mukaansa tautia levittävien agenttien tulisi kiinnittää suurta huolta vastatoimiin ja suojauksiin, jotta tauti ei leviäisi heihin eikä saarten muihin asukkaisiin. Vaikka suunnitelma oli toteuttamista vaille valmis, sitä ei todennäköisesti kokeiltu käytännössä.

Valtaus

Sodassa seurasi hiljainen vaihe 1661-1665, mutta vuonna 1666 suurvisiiri Köprülü Fazıl Ahmet pašša käynnisti uuden hankkeen Candian lopulliseksi valtaamiseksi. Osmanit toivat saarella olevalle armeijalle vahvistuksia. Piirittäminen muuttui asemasodasta aggressiiviseksi. Candiaa pommitettiin raskaammin ja seuranneina vuosina sitä vastaan tehtiin lukuisia hyökkäyksiä.

Vuonna 1668 osmanit tarjosivat rauhaa Venetsialle. Heidän ehdotuksensa olisi jättänyt venetsialaisille puolet Kreetasta, mutta he kieltäytyivät, sillä Venetsia toivoi voittavansa koko sodan uusien liittolaisten avulla.

Viimeisinä kuukausina käydyt taistelut olivat kiivaita, raskaita ja kuluttavia. Kesäkuussa 1669 kaupunki sai viimein vahvistuksia liittolaisilta, sillä Ranskan Louis XIV:n lähettämä 31 aluksen ja 6000 miehen vahvuinen sotaretkikunta saapui Candian edustalle. Retkikuntaa johti Navaillesin herttua Philippe de Montaut-Bénac. Lisäksi heitä tuki 2000 miehen vahvuinen johanniitoista sekä paavin lähettämistä sotilaista muodostunut joukko. Tässä vaiheessa osmanit olivat jo vallanneet osia muureista ja kaupungista, jota ranskalaiset kuvailivat pahoin raunioituneeksi. He yrittivät murtaa piirityksen ja pärjäsivätkin alkuun hyvin, mutta heidän joukkonsa ajautui sekaannukseen tavoittaessaan osmaneiden monimutkaisen juoksuhautaverkoston. Osmanit käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja käynnistivät onnistuneet vastahyökkäyksen. Ranskalaisia johtanut Beaufortin herttua François de Vendôme sai surmansa osmaneiden yöllä tekemän iskun aikana. Ranskalaisilla näyttää olleen muutenkin epäonnea: osa heidän laivastonsa maavoimien tueksi tarkoittamasta tykkitulesta osui omiin. Laivasto ampui 11 000 tykinkuulaa kohti osmanien asemia, mutta tulituksen kerrotaan aiheuttaneen yhtä paljon tuhoa ranskalaisten riveissä kuin osmaneidenkin. Lisäksi yksi aluksista, Therese räjähti jonki onnettomuuden seurauksena. Räjähdys oli niin voimakas, että se vaurioitti viereisiä aluksia ja aiheutti satoja kuolonuhreja niiden upseeriston, miehistön ja kaleeriorjien keskuudessa. Vivonnen kreivi Louis Victor de Rochechouartin lippulaivan kerrotaan paiskautuneen paineaallon vuoksi kyljelleen niin, että sen köli kävi pinnalla.

Osmanit pitivät hyökkäystä yllä. Ranskalaiset menettivät viimein uskonsa menestymiseen puolustajien rivejä alkoivat harventamaan taistelujen lisäksi myös kulkutaudit. Noin 5200 jäljellä olevasta miehestä vain 3500 oli riittävässä kunnossa aluksille laivattaviksi, ja heistäkin 1500 oli todettu sairaiksi. Ranskalaiset vetäytyivät Kreetalta jättäen venetsialaiset jälleen yksin. Heidän komentajansa Francesco Morosini piti puolustuksen menestyksekästä jatkamista mahdottomana ja päätti antautua.

Rauhansopimus

29. syyskuuta 1669 Morosini hyväksyi suurvisiiri Ahmed Köprülün tarjouksen, joka salli venetsialaisten puolustajien vetäytyä rauhassa ja ottaa mukaansa irtaimistonsa.

Candian piiritys jäi sodan ratkaisutaisteluksi. Menetettyään liittolaisensa ja todelliset mahdollisuudet jatkaa sodankäyntiä venetsialaiset aloittivat rauhanteon. Neuvotteluja käymään lähetettyä diplomaattia ohjeistettiin solmimaan rauhansopimus pikaisesti. Seurannut rauhansopimus päätti sekä Candian piirityksen että lähteestä ja kielestä riippuen Candian sodaksi, Kreetan sodaksi, viidenneksi Venetsian–Turkin sodaksi ja myös kahdeksanneksi Venetsian–Turkin sodaksi kutsutun sodan. Candian piiritys oli ollut sen keskeisin polttopiste, mutta ei ainoa. Varsinkin sodan alussa maataisteluja käytiin myös Dalmatiassa, jossa Venetsia saavutti joitakin menestyksiä. Lisäksi Välimerellä nähtiin useita Venetsian ja Osmanien valtakunnan laivastojen välisiä yhteenottoja.

Rauhansopimus kunnioitti vallitsevia olosuhteita. Kreeta siirtyi kokonaan osmaneille, kuten myös suurin osa Egeanmeren saarista, mutta Dalmatiassa pärjänneet venetsialaiset saivat sieltä joitakin aluemyönnytyksiä.

Tappiot

Venetsialaisten ilmoituksen mukaan Candian piirityksen tappioluku oli 30 985 venetsialaista. Heidän esittämänsä mukaan osmanien kuolonuhreja oli 118 754. Luvut eivät ole tarkkoja, todelliset tappiot ovat voineet olla korkeampia, tai matalampia. Kokonaistappioiden laskeminen oli vaikeaa, sillä operaatioiden koko ja laajuus vaihtelivat suuresti eri vuosina.

Sota tuli myös taloudellisesti erittäin kalliiksi. Erityisesti Candian varuskunnan huoltaminen ja pyrkimys pitää Kreetan laivastosaartoa yllä maksoi Venetsialle miljoonia dukaatteja. Italialaisen historioitsijan Ciro Paolettin mukaan nykyrahassa mitattuna Venetsian sotaan käyttämä summa vastaisi 250 miljardia dollaria.

Seuraukset

400 vuotta kestänyt venetsialaisvalta Kreetalla päättyi Candian antautumiseen. Samalla alkoi osmanivalta, joka kesti vuoteen 1913.

Kreetan siirtymisellä osmaneille oli seurauksia valtakunnassa voimassa olleille valta- ja talousrakenteille. Kreetasta tuli uusi kaupankäynnin keskus ja tukikohta sekä laivastolle että kauppalaivastolle. Aiemmin tässä asemassa vaurastunut Kypros menetti puolestaan merkitystään. Kyprosta oli aiemmin hallittu beylerbeylikkinä, mutta nyt siitä tuli suuramiraalin provinssi, jota virassa olevaa suuramiraalia edustava kenraalikuvernööri johti.

Piiritystaistelulla oli merkityksensä myös sodankäynnin kehittymiseen. Monien tutkijoiden mukaan ranskalainen sotilasarkkitehti Sébastien Le Prestre de Vauban oli kiinnostunut osmanien juoksuhautaverkostosta, josta hän sai tietoa ranskalaisten sotaretkikunnassa mukana olleilta. Vauban inspiroitui rinnakkaisten juoksuhautojen käyttämisestä ja rakensi sellaisia Maastrichtin piirityksen aikana vain muutama vuosi myöhemmin, joskin hänen rakennelmansa olivat lopulta paljon yksinkertaisemmat kuin osmanien.

Sodan aikana osmanit olivat velvoittaneet Välimeren Pohjois-Afrikan rannikon barbareski-kaappareita tukemaan laivasto-operaatioitaan ja lähettämään heille aluksia. Sodan päätyttyä barbareskeille jäi enemmän aluksia ja kokeneita miehistöjä kaapparitoiminnan harjoittamiseen, joita he käyttivät kristittyjen maiden kauppalaivastoja vastaan heikentäen näin myös kilpailevien johanniittojen kaapparitoimintaa. Tähän eurooppalaiset valtiot, jotka olivat vaihteeksi rauhassa keskenään, saattoivat kuitenkin vastata omilla laivastoillaan.

Candian piiritys jäi sotahistoriaan yhtenä pisimmistä piirityksistä. Vastaavantapainen Euroopan alueella käyty vuosikymmeniä kestänyt piiritystaistelu oli Ceutan piiritys Marokon ja Espanjan välillä 1694–1727.

Lähteet

• Setton, Kenneth Meyer: The Papacy and the Levant, 1204-1571. American Philosophical Society, 1984. ISBN 0871691620
• Setton, Kenneth Meyer: Venice, Austria, and the Turks in the Seventeenth Century. American Philosophical Society, 1991. ISBN 0871691922
• C.E. Bosworth, E. van Donzel, B. Lewis, Ch. Pellat (toim.): Encyclopaedia of Islam (vol. 5 Khe-Mahi). E.J. Brill, 1986. ISBN 90-04-07819-3
• Toim. B. Lewis, V.L. Ménage, Ch. Pellat & J. Schacht: ”(Hakusana "Ikritish", artikkelin osan "Ottoman Period" kirj. R. Mantran)”, The Encyclopedia of Islam (vol. 3 H-Iram). Brill, 1986. ISBN 90-04-08118-6
• Ostwald, James: Vauban Under Siege: Engineering Efficiency and Martial Vigor in the War of the Spanish Succession. Brill, 2007. ISBN 9004154892
• Penzer, N. M.: The Harem: Inside the Grand Seraglio of the Turkish Sultans. Courier Corporation, 2013. ISBN 0486147584
• Jamieson, Alan G.: Lords of the Sea: A History of the Barbary Corsairs. Reaktion Books, 2013. ISBN 1861899467
• Chrystal, Paul: ”The Siege of Candia”, Bioterrorism and Biological Warfare: Disease as a Weapon of War. Pen and Sword, 2023. ISBN 9781399090810
• Tucker, Spencer C.: Great Sieges in World History: from Ancient Times to the 21st Century. ABC-Clio, 2021. ISBN 978-1-4408-6803-0
• Mikaberidze, Alexander: ”Eight Venetian-Ottoman War (1645-1669)”, Conflict and Conquest in the Islamic World. ABC-Clio, 2011. ISBN 1598843370
• Paoletti, Ciro: A Military History of Italy. Praeger Security International, 2008. ISBN 978-0-275-98505-9