Camilla
Camilla | |
---|---|
Nimipäivä | |
– suomenkielinen | – |
– ruotsinkielinen | 21. huhtikuuta |
– ortodoksinen | – |
Muunnelmia | Kamilla |
Vastineita eri kielissä | Camille |
Nimen alkuperä | todennäköisesti etruskilainen |
Camilla (myös Kamilla) on naisen etunimi. Muodossa Kamilla nimi on käytössä pääasiassa Unkarissa ja pohjoismaissa.[1]
Suomenkielisessä kalenterissa ei ole Camillan eikä Kamillan nimipäivää, mutta ruotsinkielisessä nimipäiväkalenterissa Camillan nimipäivä on 21. huhtikuuta. Digi- ja väestötietoviraston nimipalvelun mukaan Camilla-nimi on Suomessa annettu vuoden 2019 loppuun mennessä noin 6330 ihmiselle ja Kamilla noin 450:lle.[2]
Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Camilla on roomalaisen Camillus-nimen naispuolinen vastine. Nimi muistuttaa latinan kielen sanaa camillus, joka tarkoittaa uskonnollisia tehtäviä suorittavaa nuorta miestä. Todennäköisesti nimi on kuitenkin peräisin peräisin etruskin kielestä, eikä sen alkuperäistä merkitystä tunneta.[3]
Nimi Camilla esiintyy Vergiliuksen Aineias-eepoksessa erään volskilaisen naissoturin nimenä. Yleisemmin suosituksi sen on kuitenkin tehnyt Fanny Burneyn romaani Camilla vuodelta 1796.[1]
Tunnettuja Camilloja ja Kamilloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Camilla, Camilla Ståhle (s. 1950), suomalainen iskelmälaulaja
- Camilla, Camilla Rosemary Mountbatten-Windsor (s. 1947), Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar, kuningas Charles III:n puoliso
- Camilla Al Fayed (s. 1985), suomalais-englantilainen seurapiirihenkilö ja hyväntekijä
- Camilla Amado (1938–2021), brasilialainen näyttelijä ja opettaja
- Camilla Andersen (s. 1973), tanskalainen käsipalloilija
- Camilla Andersson (s. 1967), ruotsalainen jalkapalloilija
- Camilla Belle (s. 1986), yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä
- Camilla Borsotti (s. 1988), italialainen alppihiihtäjä
- Camilla Cedercreutz (s. 1993), suomalainen kilpapurjehtija
- Camilla Collett (1813–1895), norjalainen romaanikirjailija, esseisti ja naisasianainen
- Camilla Grebe (s. 1968), ruotsalainen jännityskirjailija ja liikkeenjohdon konsultti
- Camilla Gunell (s. 1970), ahvenanmaalainen poliitikko
- Camilla Hackman-Uski (s. 1959), suomalainen nopeuslaskija
- Camilla Herrem (s. 1986), norjalainen käsipalloilija
- Camilla Hollanti (s. 1979), suomalainen matematiikan professori
- Camilla Hägglund, suomalainen juristi ja poliisipäällikkö
- Camilla Höglund (s. 1999), suomalainen pesäpalloilija
- Camilla Kirsilä (s. 1991), suomalainen pesäpalloilija
- Camilla Kivilahti-Parland (1939–2016), suomalainen kuvataiteilija
- Camilla Klockars (s. 1966), suomalainen metodistipastori
- Camilla Luddington (s. 1983), brittiläinen näyttelijä
- Camilla Läckberg (s. 1974), ruotsalainen rikoskirjailija
- Camilla Martin (s. 1974), tanskalainen sulkapalloilija ja maailmanmestari
- Camilla Mickwitz (1937–1989), suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori
- Camilla Munsterhjelm, suomalainen nyrkkeilijä
- Camilla Nylund (s. 1968), suomalainen oopperalaulaja
- Camilla Pentti (s. 1979), suomalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija
- Camilla Plum (s. 1956), tanskalainen leipuri ja kirjailija
- Camilla Ravera (1889–1988), italialainen kommunistipoliitikko
- Camilla Richardsson (s. 1993), suomalainen kestävyysjuoksija
- Camilla de Rossi (n. 1670–1710), italialainen säveltäjä
- Kamilla Rytter Juhl (s. 1983), tanskalainen sulkapalloilija
- Kamilla Steiwer (s. 1993), norjalainen suunnistaja
- Camilla Stoltenberg (s. 1958), norjalainen lääkäri ja Norjan kansanterveyslaitoksen pääjohtaja
- Camilla Thomsen (s. 1974), tanskalainen käsipalloilija
- Camilla Tuominen, suomalainen tietokirjailija, tunnekouluttaja, kuvittaja ja toimitusjohtaja
- Camilla Urso (1842–1902), yhdysvaltalainen viulisti
- Camilla Vuorenmaa (s. 1979), suomalainen kuvataiteilija
- Camilla Waltersson Grönvall (s. 1969), ruotsalainen poliitikko ja ministeri
- Camilla Wirén (s. 1978), suomalainen pikajuoksija
Kuvitteellisia Camilloja ja Kamilloja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Camilla, volskilainen naissoturi Vergiliuksen eepoksessa Aineias
- Camilla, Fanny Burneyn samannimisen romaanin päähenkilö
- Camilla Mustavaara (ent. Axelsson), tv-sarjassa Salatut elämät
- Kamilla Puumalainen, lapsitähti Sinikka ja Tiina Nopolan kirjassa Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Camilla Wikimedia Commonsissa