Cairns
Cairns | |
---|---|
Näkymä kaupungin keskustan yli |
|
Cairns |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Australia |
Osavaltio | Queensland |
Hallintoalue | Cairns Region |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 199 km² |
Väkiluku (2016) | 144 733 |
– Väestötiheys | 729 as./km² |
Cairns on kaupunki Australian koillisosassa, Queenslandin osavaltiossa. Cairnsilla tarkoitetaan kaupungin lisäksi myös ympäröivää paikallishallintoaluetta. Kaupungissa oli 144 733 asukasta vuoden 2016 väestönlaskennassa.[1]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cairns sijaitsee , Korallimeren rannalla, Cape Yorkin niemimaan juuressa, Barron- ja Mulgrave-jokien suistoalueella. Sinne on matkaa 1 700 kilometriä Queenslandin osavaltion pääkaupungista ja suurimmasta kaupungista Brisbanesta ja 2 500 kilometriä maan pääkaupungista Canberrasta, ja saman verran suurkaupunki Sydneystä.
Cairns on suhteellisen tiiviisti rakennettu johtuen siitä, että kaupunki sijaitsee tasangolla korkeiden vuorten ja meren ympäröimänä. Tosin valtaosa asutuksesta, niin kuin muuallakin Australiassa, on omakotialueita.
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden lämpimintä aikaa on joulukuusta helmikuuhun, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on yli 31 °C. Viileintä on heinäkuussa, ja silloinkin keskimääräinen alin on 17 astetta. Sadetta saadaan ympäri vuoden, eniten helmikuussa keskimäärin 448 mm, vähiten elokuussa, keskimäärin 29 mm.[2]
Sadekauden ja trooppisten hirmumyrskyjen, syklonien aikana tulvat ovat ongelma keskustassa ja lähellä rantaa olevilla alavilla asuinalueilla.[lähde? ] Barron-joki on tulvinut huomattavasti 2000-luvulla vuosina 2000, 2008, 2011, 2014 ja 2014.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cairns perustettiin vuonna 1870 tulliasemaksi. Lähiuseudun kultalöydöt saivat sen kasvamaan 1800-luvun lopulla. Nimensä kaupunki on saanut William Wellington Cairns -nimisen Queenslandin osavaltion kuvernöörin mukaan.[4]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alueen pääelinkeinot ovat matkailu ja maatalous[4] (sokeriruo'on ja banaanien viljely). Vilkkaan kansainvälisen lentokenttänsä, vehreän trooppisen luontonsa sekä ennen kaikkea Ison valliriutan ansiosta Cairns on suosittu lomakohde erityisesti japanilaisten ja muiden aasialaisten keskuudessa. Myös länsimaiset matkailijat viihtyvät alueella erityisesti talviaikaan, jolloin lämpötila pysyttelee alle 30 asteessa eikä sada niin kuin kesällä sadekauden aikaan, jolloin on hyvin kuumaa ja kosteaa.
Kaupungin keskusta edullisine hostelleineen on nuorten reppumatkailijoiden suosiossa. Matkailukohteita ovat muun muassa sademetsäretket, köysirata Kurandan vuoristokylään, sukellusretket valliriutoille sekä sademetsäretket ympäristön kyliin.[lähde? ]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Australia: Urban Centres citypopulation.de: Citypopulation. Viitattu 14.1.2019. (englanniksi) (saksaksi)
- ↑ Cairns, 30-year period World Meteorological Organization WMO. Viitattu 18.1.2019.
- ↑ Flood warning system for Barron River Australian Government, Bureau of Meteorology. Viitattu 18.1.2019.
- ↑ a b Cairns Encyclopaedia Britannica. Viitattu 18.1.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cairns Wikimedia Commonsissa