Bumfights

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bumfights on Indecline Filmsin tuottama dokumenttielokuvan tyylisten video-ohjelmien sarja, joissa kodittomat ihmiset (ns. pummit) tekevät rahaa, alkoholia ja muita pienimuotoisia vastikkeita vastaan akrobaattitemppuja, joissa satuttavat itseään sekä tappelevat keskenään.

Vuonna 2002 valmistuneen ensimmäisen Bumfights-osan, nimeltään Bumfights: Cause for Concern tuottivat Ryan McPherson, Zachary Bubeck, Daniel J. Tanner ja Michael Slyman vuonna 2002. Vuonna 2003 Indecline Films myi ohjelman oikeudet toiselle yhtiölle ja sen tekijöiksi nimettiin salanimet "Shannon Muston" ja "Taylor White". Videot ovat aiheuttaneet laajaa keskustelua ja ne on kielletty monissa paikoissa. Tuottajia vastaan on nostettu oikeusjuttuja. Tekijät ovat puolustelleet videota sillä, että esiintyjät osallistuivat siihen vapaasta tahdostaan.

Hankkeen rahoittajat Ray Laticia ja Ty Beeson markkinoivat ensimmäistä videota mahdollisuutena nähdä ”juoppojen pummejen hakkaavan toisensa tyhmiksi” ja sitä syytettiin huonosta mausta, koska kodittomat ihmiset suorittivat siinä vaarallisia voimannäytteitä, mutta rahoittajat kertoivat BBC:n haastattelussa, että videoiden väkivaltaisuus ainoastaan kuvastaa kodittomien osan kovuutta ja Latician mukaan pummit suorastaan rakastivat videoiden tekijöitä ja olivat aina iloisia nähdessään heidät.[1]

Heinäkuussa 2004 Melbournessa, Australiassa neljä teini-ikäistä sytytti Bumfights-videon innoittamina palamaan kodittoman miehen itselleen rakennuttaman suojan, minkä seurauksena mies kuoli ja tekijöitä vastaan nostettiin murhasyyte. Myös elokuussa 2005 Los Angelesissa kaksi 19-vuotiasta nuorukaista hyökkäsi kodittomien kaupunkilaisten kimppuun pesäpallomailoilla Bumfights-videon innoittamina. Huhtikuussa 2006 videon tekijät suostuivat maksamaan kolmelle videolla esiintyneelle miehille ja lupautuivat olemaan tekemättä enää uusia vastaavanlaisia ohjelmia. Samaten he ilmoittivat, etteivät laita levitykseen jo valmiina olevia Bumfights-videoita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/2007681.stm BBC News: Reality TV tramps video condemned

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.