Bromipyrogallolipunainen
| Bromipyrogallolipunainen | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | 2',7'-dibromi-1,1-dioksospiro[2,1λ6-bentsoksatioli-3,9'-ksanteeni]-3',4',5',6'-tetroli |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES |
C1=CC=C2C(=C1)C3(C4=CC(=C(C(=C4OC5=C(C(=C(C=C53) Br)O)O)O)O)Br)OS2(=O)=O |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C19H10SBromi2O8 |
| Moolimassa | 558,14 g/mol |
| Sulamispiste | 300 °C[1] |
| Liukoisuus veteen | 5 g/l[1] |
Bromipyrogallolipunainen (C19H10SBr2O8) on ftaleiinirakenteinen aromaattinen orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää analyyttisessä kemiassa reagenssina määritettäessä useiden metallien pitoisuuksia.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa bromipyrogallolipunainen on tummanpunaista tai punaruskeaa kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hieman veteen ja etanoliin sekä paremmin esimerkiksi asetoniin, etikkahappoon ja emäksiin. Aine on pH-indikaattori ja sen liuosten väri muuttuu pH-arvon kohotessa oranssista punaisen kautta violetiksi. Bromipyrogallolipunainen muodostaa värillisiä komplekseja useiden metallien kanssa.[1][2][3]
Bromipyrogallolipunaista valmistetaan pyrogallushapon ja o-sulfobentsoehappoanhydridin kondensaatioreaktiolla. Muodostunut tuote bromataan bromipyrogallolipunaiseksi.[1][3]
Bromipyrogallolipunaista käytetään kompleksometrisena indikaattorina muun muassa mangaanin, magnesiumin, koboltin, nikkelin, vismutin ja lantanidien määrityksissä. Spektrofotometrisesti sen avulla määritetään edellämainittujen metallien lisäksi muun muassa hopea-, kupari-, lyijy-, tina- ja uraanipitoisuuksia.[1][2][3][4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Floyd J. Green: The Sigma-Aldrich Handbook of Stains, Dyes, and Indicators, s. 178. Aldrich Chemical Company, 1990. ISBN 0-941633-22-5 (englanniksi)
- ↑ a b Alan Townshend: Dictionary of analytical reagents, s. 12. CRC Press, 1993. ISBN 0412351501 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.10.2024). (englanniksi)
- ↑ a b c Kuang Lu Cheng, Keihei Ueno, Toshiaki Imamura: CRC Handbook of Organic Analytical Reagents, s. 57–63. CRC Press, 1992. ISBN 0-8493-4287-2 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 7.10.2024). (englanniksi)
- ↑ Ram W. Sabnis, Erwin Ross, Jutta Köthe, Renate Naumann, Wolfgang Fischer, Wilhelm-Dietrich Mayer, Gerhard Wieland, Ernest J. Newman & Charles M. Wilson: "Indicator Reagents", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2009.