Bona Sforza
| Bona Sforza | |
|---|---|
| Barin ja Rossanon herttuatar | |
 | |
| Puolan kuningatar | |
| Valtakausi | 1518–1548 |
| Kruunajaiset | 18. huhtikuuta 1518 Wawelin katedraali, Krakova |
| Edeltäjä | Bárbara Szápolyai, Unkarin prinsessa |
| Seuraaja | Elisabet von Habsburg, Itävallan prinsessa |
| Syntynyt |
2. helmikuuta 1494 Vigevano, Milanon herttuakunta |
| Kuollut |
19. marraskuuta 1557 (63 vuotta) Bari |
| Hautapaikka | San Nicolo di Barin katedraali, Bari |
| Puoliso | Sigismund I naim. 1517, k. 1548 |
| Lapset |
Isabella Sigismund II Sofia Anna Jagellonica Katariina Jagellonica Wojciech Olbracht |
| Suku | Sforza |
| Isä | Gian Galeazzo Sforza |
| Äiti | Isabella de Aragon, Napolin prinsessa |
| Uskonto | roomalaiskatolisuus |
Bona Sforza (2. helmikuuta 1494 Vigevano, Milanon herttuakunta – 19. marraskuuta 1557 Bari) oli italialainen aatelinen, Milanon prinsessa, Barin ja Rossanon herttuatar omalla oikeudellaan sekä Puolan kuningatar vuosina 1518–1548 kuningas Sigismund I:n toisena puolisona.
Suku ja lapsuus, koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen isänsä oli Milanon herttua Gian Galeazzo Sforza ja äitinsä Napolin prinsessa, Isabella di Aragona,[1] joka oli Napolin kuningas Alfonso II:n tytär, Trastámara sukua. Bona oli heidän neljästä lapsestaan toiseksi nuorin.
Hänen isänsä setä Ludovico "Il Moro" Sforza (1452–1508), kaappasi Bonan isältä vallan ja karkotti perheen asumaan Paviaan Castello Visconteoon, Visconti-suvun kesäpalatsiin, jossa herttua Gian Galeazzo kuoli 25-vuotiaana vuonna 1494 ja suvussa alkoi valtataistelu.[1] Bona syntyi samana vuonna Vigevanossa. Huhujen mukaan Ludovico Sforza myrkytytti veljenpoikansa Gian Galeazzon.
Bonan perhe muutti Castello Sforzescon linnaan Milanoon, missä he elivät herttua Ludovicon valvovan silmän alla. Ludovico pelkäsi, että Milanon herttuakunnan asukkaat kapinoisivat ja asettaisivat hänen Bonan suositun veljen Francescon valtaistuimelle. Riskin minimoimiseksi Ludovico erotti pojan perheestään ja antoi Barin ja Rossanon herttuakunnat hänen äidilleen. Suunnitelmat keskeytti Italialaissodat vuosina 1499–1504. Ranskan kuningas Ludvig XII syrjäytti Ludovicon, vangitutti tämän Ranskaan ja vei Francescon Pariisiin. Koska Milanossa ei ollut mitään jäljellä, Bonan jäljellä oleva perhee lähti Napoliin helmikuussa 1500. Sota kuitenkin saavutti Napolin kuningaskunnan, ja hänen äidinpuoleinen isosetänsä, Napolin kuningas Fredrik syöstiin vallasta. Yhdessä muiden sukulaisten kanssa Bona piilotettiin väliaikaisesti Aragonan suvun linnaan Ischialla. Sisar Ippolita kuoli 8-vuotiaana vuoden kestäneen Ischian saarella oleskelun aikana. Isabella di Aragnonan Barin herttuakunnan hovista tuli kuuluisa renessanssikirjailijoiden ja taiteilijoiden tukikohtana ja Bona varttui tässä sivistyneessä ympäristössä.[1]
Tammikuuhun 1512 mennessä Bona oli sisaruksistaan ainoa eloon jäänyt. Hän ja hänen äitinsä asettuivat pysyvästi Barin Normanno-Svevon linnaan, jossa Bona aloitti opinnot ja sai erinomaisen koulutuksen. Hänen opettajiinsa kuuluivat italialaiset humanistit Pontaman akatemian jäsen Crisostomo Colonna ja Antonio de Ferraris, jotka opettivat hänelle tytöille harvinaista matematiikkaa, luonnontieteitä, maantiedettä, historiaa, lakia, latinaa, klassista kirjallisuutta, teologiaa ja useiden soittimien soittamista. Heidän kauttaan Bona tutustui Vergiliuksen, Ciceron ja kirkkoisien teoksiin, ja oppi ilmaisemaan itseään akateemisella tavalla.[2]
Nuoruus ja avioliittosuunnitelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Sforza-suvulle palautettiin Milanon herttuakunta vuonna 1512, leskiherttuatar Isabella di Aragona toivoi Bonan ja tämän pikkuserkun, herttua Massimiliano Sforzan avioituvan, mikä antaisi lisää oikeutusta Massimilianin hallituskaudelle. Oli myös muita ehdokkaita: Aragonian kuningas Ferdinand II ehdotti Giuliano de' Mediciä, paavi Leo X:n veljeä. Isabella vastaehdotti Espanjan Ferdinandin 10-vuotiasta pojanpoikaa Ferdinand von Habsburgia. Paavi Leo X ehdotti Philippeä, Nemoursin herttuaa, joka perisi Savoijin herttuakunnan, jos tämän veli Charles III luopuisi kruunusta. Alkuperäinen ja todennäköisin suunnitelma naittaa Bona Sforza Massimiliano Sforzan kanssa epäonnistui, kun tämä syöstiin vallasta Ranskan voitettua Marignanon taistelun vuonna 1515. Paavi Leo X ehdotti veljenpoikaansa Lorenzo de' Mediciä, Urbinon herttuaa, koska hän toivoi voivansa nimittää Lorenzon Milanon herttuaksi käyttämällä Bonan isänperintö oikeuksia. Ranskan ote Milanosta oli kuitenkin liian vahva, ja suunnitelma epäonnistui.
Puolan kuningas Sigismund I Vanhan jäätyä leskeksi lokakuussa 1515, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Maksimilian I ei halunnut Sigismundin naivan toisen Habsburg-sukunsa vastustajansa, kuten edesmenneen vaimonsa Barbara Zápolyan, kanssa. Siksi keisari toimi nopeasti ja valitsi Sigismundille kolme sopivaa ehdokasta: tyttärentyttärensä Eleonore de Austria, leskeksi jääneen kuningatar Juana de Castillon ja Bona Sforzan. Vaikka 36-vuotias Juana hylättiin ikänsä vuoksi ja Eleonoren vanhempi veli valitsi sen sijaan Portugalin kuningas Emmanuel I:n tämän aviomieheksi, puolalaiset aateliset ehdottivat Masovian herttua Konrad III:n leskeä Anna Radziwiłłia. Leskiherttuatar Isabella di Aragona lähetti Bonan opettaja Crisostomo Colonnan, ja diplomaatti Sigismund von Herbersteinin Vilnaan suostuttelemaan Sigismundin valitsemaan Bonan. He onnistuivat, ja avioliittosopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1517 Wienissä. Bonan myötäjäiset olivat erittäin suuret: 100 000 dukaattia, 50 000 dukaatin arvosta henkilökohtaisia esineitä ja Barin herttuakunta. Vastineeksi Sigismund lahjoitti tulevalle puolisolleen leskenperintönä Nowy Korczynin, Wiślican, Żarnówin, Radomskon, Jedlnian, Kozienicen, Chęcinyn ja Inowrocławin kaupungit.
Krakovan arkkipiispa Jan Konarski matkusti Bariin tuodakseen Bona Sforzan Puolaan.[3] Häät pidettiin välittäjän avulla (per procura) 6. joulukuuta 1517 Napolissa. Bonalla oli yllään vaaleansininen venetsialainen silkkipuku, jonka kerrotaan maksaneen 7 000 dukaattia. Matka Puolaan kesti yli kolme kuukautta. Bona ja Sigismund tapasivat ensimmäisen kerran 15. huhtikuuta 1518 aivan Krakovan ulkopuolella.
Avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Herttuatar Bona Sforza avioitui 23-vuotiaana joulukuussa 1517 Puolan leskeksi jääneen 52-vuotiaan kuninkaan Sigismund I:n kanssa.[1] Häät pidettin 18. huhtikuuta 1518 Krakovassa, missä Bona Sforza myös kruunattin samana päivänä Wawelin katedraalissa. Hääjuhlallisuuden kestivät tämän jälkeen viikon verran.
Avioliiton tausta oli täysin suurvalta-poliittinen. Sforza-suvun ja Aragona-suvun napolilaisen sukuhaaran vaikutusvalta heikkeni Apenniinien niemimaalla Valois-suvun ja Habsburgien ylivaltavaatimusten edessä. Habsburgien tarkoitus oli saada keisari Maksimilian I:n veljentytär Puolan kuningattareksi Habsburgien ja Valois-suvun välisessä kilpailussa Italiassa ja Habsburgien pyrkimys valloittaa Keski-Eurooppan Böömin ja Unkarin sekä Puolan ja Liettuan Jagellon-dynastiat. Sforzan ja Jagellonin sukujen välisen avioliiton solmiminen aloitti Maksimilian I:n harjoittaman Habsburg-suvun harkitun ja määrätietoisen politiikan. Habsburgien poliittisiin tavoitteisiin kuului Milanon herttuakunnan pääperillisen syrjäyttäminen ja Habsburgien strategiaa myötäilevän kuningattaren saaminen Jagellon-suvun hoviin Puolassa.[4]
Ikäerosta huolimatta pariskunnalla oli samanlaiset kiinnostuksen kohteet, kuten Italian renessanssi. Puolisonsa kannustamana Bona Sforza toi Puolan hoviin italialaisia kirjailijoita, taidemaalareita, arkkitehtejä ja säveltäjiä. Arkkitehdit ja kuvanveistäjät kuten firenzeläiset Bartolommeo Berrecciego, Santi Gucci ja Bernardo Zanobi de Gianottis; padovalainen Giovanni Maria Padovano (oik. Gian Maria Mosca), sienalainen Giovanni Cini, Fillipo da Fiesole sekä Nicolo Castiglione suunnittelivat renessanssipalatseja ja uudistivat vanhoja linnoja, tekivät hautamonumentteja ja veistoksia.[1]
Bonalle ja Sigismundille syntyi kuusi lasta yhdeksän vuoden aikana. Viimeisen vaikean raskauden jälkeen Bona Sforza ei tullut enää 33 vuotta täytettyään raskaaksi. Hän asetti lapsissaan kaiken huomionsa poika Sigismund Augustiin, ei vaatinut pojaltaan paljoa sitkeyttä ja kasvatti hänet täysin naisten ympäröimänä[3] eikä etsinyt tyttärileen vanhinta lukuun ottamatta hyviä naimakauppoja.[2] Näin hän halusi tehdä kruununperijästä oman työvälineensä, jonka avulla hän voisi hallita puolisonsa kuolemankin jälkeen Puolaa.[3]
- Isabella Jagellonica (18. tammikuuta 1519 – 15. syyskuuta 1559), avioitui helmikuussa 1539 Unkarin kuninkaan János I Szapolyain (1487–1540) kanssa, joka oli häntä yli 30 vuotta vanhempi. Avioliitto ehti kestää vain puolitoista vuotta ennen puolison kuolemaa. Heille syntyi heinäkuussa 1540 poika János Zsigmond, joka seurasi isäänsä kuninkaana.
- Sigismund II August (1. elokuuta 1520 – 7. heinäkuuta 1572), Puola-Liettuan kuningas; avioitui kolme kertaa, ei laillisia perillisiä
- Zofia, Sofia Jagellonica (13. heinäkuuta 1522 – 28. toukokuuta 1575), Braunschweig-Wolfenbüttelin herttuatar, avioitui vuonna 1556 Braunschweig-Wolfenbüttelin herttua Henrik V:n (1489–1568) kanssa, liitto oli lapseton
- Anna Jagellonica (18. lokakuuta 1523 – 9. syyskuuta 1596), Puola-Liettuan kuningatar 1576–1587, puoliso ja kanssahallitsija Stefan Batory, liitto oli täysin poliittinen järjestely eikä siitä syntynyt lapsia
- Katarzyna (1. marraskuuta 1526 – 16. syyskuuta 1583), Katariina Jagellonica, puoliso Ruotsin kuningas Juhana III. Heidän poikansa Sigismund III Vaasa oli Puola-Liettuan kuningas 1587–1632.
- Wojciech Olbracht (20. syyskuuta 1527), syntyi keskosena ja kuoli alle vuorokauden ikäisenä
Suhteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruudessaan Barissa Bona Sforza otti rakastajakseen nuoren Ettore Pignatellin. Ettore oli Alessandro Pignatellin vanhin poika, joka puolestaan oli Bonan äidin, Milanon leskiherttuatar Isabella di Aragonan rakastaja. Ettore kuitenkin kuoli epäselvissä olosuhteissa. Bonan uskotaan myrkyttäneen hänet, kun tämä kieltäytyi seuraamasta häntä Puolaan, missä Bona meni naimisiin kuningas Sigismundin kanssa. Jäätyään leskeksi vuonna 1548 Bona Sforza aloitti romanttisen suhteen Giovanni Lorenzo Pappacodan kanssa.[5]
Kuningatar
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningatarpuolisona Bona Sforza oli vaikutusvaltaisimpia Puolan historiassa Marie Louise Gonzagan ohella. Hän oli säästäväinen ja taloudellinen ihminen, mutta kykeni vaikuttamaan muihin. Hän osoitti myös kunnianhimoa kaikissa pyrkimyksissään. Bona Sforzan merkitys kulttuurin alalla oli rajallista, ja sitä joskus ylikorostetaan.
Älykkäänä, energisenä ja kunnianhimoisen kuningatar Bona Sforza osallistui vahvasti Puola- Liettuan unionin poliittiseen ja kulttuurielämään. Lisätäkseen valtion tuloja kuningasvastaisen niin kutsutun 'kanasodan' (puol. Wojna kokosza) aikana vuonna 1537 hän toteutti useita talous- ja maatalousuudistuksia. Ulkopolitiikassa hän liittoutui Osmanien valtakunnan kanssa ja vastusti toisinaan Habsburgeja. Hänen jälkeläisensä saivat perinnökseen ns. 'Napolin summat', Espanjan Filip II:lle myönnetyn valtavan lainan, jota ei koskaan kokonaan maksettu takaisin.
Heti Puolaan tulonsa alusta lähtien kuningatar Bona pyrki vakiinnuttamaan vahvan poliittisen aseman. Hän perusti oman puolueen ja samalla hyödynsi vaikutusvaltaansa kuninkaaseen. Häntä tukivat muun muassa Piotr Kmita, Andrzej Krzycki ja Piotr Gamrat, jotka olivat hänelle velkaa virkansa, muodostaen niin kutsutun triumviraatin.[3] Hän onnistui myös saamaan paavi Leo X:ltä oikeuden päättää viidentoista erittäin merkittävän kirkollisen edunvalvonnan nimittämisestä Krakovaan, Gnieznoon, Poznańiin, Włocławekiin ja Fromborkiin.
Bona uskoi, että yksi tärkeimmistä asioista hänen poliittisten suunnitelmiensa tehokkaan toteuttamisen ja kuninkaallisen vallan vahvistamisen kannalta oli riittävien taloudellisten resurssien saatavuus. Siksi hän asetti tavoitteekseen laajentaa valtakuntaansa ja kerätä mahdollisimman paljon varallisuutta, mikä takaisi Jagelloneille taloudellisen riippumattomuuden. Vuoteen 1524 mennessä Bona omisti jo kuninkaallisina lahjoituksina Pinskin ja Kobrynin ruhtinaskunnat, Sielutkan maatja erittäin laajan metsäkaistaleen Narew-joen lähellä. Hänen seuraava tavoitteensa oli vallata takaisin kuninkaalliset maat Podlasiessa. Myöhemmin hän osti myös lukuisia kartanoita Liettuasta ja vuosina 1536–1546 hän otti haltuunsa tullikamarien valvonnan koko Liettuan suuriruhtinaskunnassa, mikä toi valtavia tuloja.[2]
Ulkopolitiikassa hän oli Habsburgien kiivas vastustaja ja kannatti tiiviimpää liittoa Ranskan kanssa. Unkarissa Mohácsin taistelun (1526) jälkeisissä sodissa hän tuki János Szapolyaita Habsburgeja vastaan, jonka kanssa hän naitti vanhimman tyttärensä Isabellan. Bona pyrki myös ylläpitämään hyviä suhteita Osmanien valtakuntaan ja piti yllä yhteyksiä Suleiman Suuren suosikkivaimon, eurooppalaissyntyisen Roxelanan kanssa. Hän pyrki myös löytämään lopullisen ratkaisun Preussin herttuakunnan kysymykseen liittämällä se suoraan Puolan kruunun omistuksiin. Hän ei onnistunut toteuttamaan tätä hanketta, mutta jatkoi taistelua Hohenzollernien kasvavaa vaikutusvaltaa vastaan Puolassa. Bona kannatti myös Sleesian liittämistä kruunun omituksiin vastineeksi äidinperinnöstään Barin ja Rossanon herttuakunnasta, mutta Sigismund I ei tukenut tätä ajatusta, ja koko hanke epäonnistui. 1530-luvulla hän onnistui myös toteuttamaan vero- ja maatalousuudistuksia Liettuassa kuten talonpoikien tullien yhtenäistäminen ja pinta-alan mittayksikkö łownan käyttöön ottaminen.
Leskikuningatar, Barin herttuatar
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puoliso Sigismund I kuoli vuonna 1548, ja heidän poikansa Sigismund II August nousi valtaistuimelle. Heidän välinsä olivat huonontuneet siitä lähtien, kun Sigismund sai hallittavakseen Liettuan suuriruhtinaskunnan vuonna 1544. Leskikuningattaren ja nuoren kuninkaan välit kiristyivät mm. vuonna 1547 tämän salaa solmitun avioliiton Barbara Radziwiłłin kanssa vuoksi, koska avioliittoa alamaisen kanssa ei pidetty sopivana hallitsijalle.[3] Bona Sforza muutti vuonna 1548 naimattomien tyttäriensä Zofian, Annan ja Katarzynan kanssa ensin Masoviaan kahdeksaksi vuodeksi ja sieltä leskeytyneen tyttärensä Isabellan kanssa Italiaan Bariin, jonne hän saapui huhtikuussa 1556 Puolassa hankitun omaisuutensa kanssa. Hän oli luopunut maaomistuksistaan Puolassa aateliston tahdosta.[3] Hän perusti äidinperintönään saamaansa Barin ruhtinaskuntaan renessanssihovin ja tuki taiteita sekä rakennushankkeita.[1] [2]
Pian hänen luonaan vierailivat Espanjan kuningas Filip II:n lähettiläät, jotka yrittivät suostutella hänet luovuttamaan Barin ja Rossanon herttuakuntansa Espanjan Habsburgeille. Napolin varakuningas, Alban 3. herttua Fernando Álvarez de Toledo pelkäsi kuitenkin ranskalaisten hyökkäystä ja keräsi rahaa sotajoukkoja varten. Ehkäpä itsekin Napolin varakuninkaaksi pyrkivä Bona Sforza suostui lainaamaan Alban herttualle valtavan summan, 430 000 dukaattia, 10 prosentin vuosikorolla. Lainan takuutena olivat Foggiassa kerätyt tullimaksut, ja sopimukset allekirjoitettiin sekä 23. syyskuuta että 5. joulukuuta 1556. Habsburgit olivat kuitenkin päättäneet saada Barin herttuakunnan haltuunsa eivätkä aikoneet maksaa lainaa takaisin.[3]
Bona Sforza sairastui vatsakipuun 8. marraskuuta 1557. Kun hän oli menettämässä tajuntansa 17. marraskuuta, hänen luotettu hovimiehensä Gian Lorenzo Pappacoda toi hänen luokseen notaari Marco Vincenzo de Baldisin, joka laati hänen testamenttinsa. Siinä jätettiin Bari, Rossano, Ostun ja Grottaglie Espanjan Filip II:lle ja suuria summia Pappacodan perheelle. Hänen tyttärensä saisivat kertamaksuna 50 000 dukaattia, paitsi jo miehensä perinyt Ieski Isabella Jagiellon, joka saisi 10 000 dukaattia vuodessa. Ainoa poika, kuningas Sigismund II August nimettiin pääasialliseksi edunsaajaksi, mutta lopulta hän perisi vain käteistä, koruja ja muuta henkilökohtaista omaisuutta. Seuraavana päivänä Bona kuitenkin voi paremmin ja saneli Scipio Catapanille uuden testamentin, jossa Barin herttuakunta ja muu omaisuus jätettiin Sigismund Augustille.[3]
Toisten tietojen mukaan Bona Sforzan ensimmäinen testamentti oli väärennös, jolla omaisuus siirtyi pois sukulaisilta eikä sitä koskaan saatu takaisin. Hovimies Gian Lorenzo Pappacoda olisi myös silminnäkijän mukaan myrkytyttänyt hänet.[2]
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bona Sforza kuoli 63-vuotiaana 19. marraskuuta 1557, ja hänet haudattiin Barin San Nicolo di Barin katedraaliin.[1] Firenzeläisen arkkitehti ja kuvanveistäjä Santi Guzzin suunnitteleman hautamonumentin hänelle rakennutti vuonna 1593 toiseksi nuorin tytär, Puolan kuningatar Anna Jagellonica.[6] Lähimmät luotetut palvelijat todennäköisesti myrkyttivät hänet.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 Sforza, Bona (1493–1557) encyclopedia.com. Viitattu 13.4.2022. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 Bona jako cudzoziemka i kobieta była bez szans Polskie Radio 24. Viitattu 18.7.2025. (puolaksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 Bona Sforza’s Dark Legend: Unveiling the Queen Through Renaissance Art Culture.pl. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Darius Von Güttner-Sporzyński: Contextualising the marriage of Bona Sforza to Sigismund I of Poland: Maximilian I’s diplomacy in Italy and Central Europe. Folia Historica Cracoviensia, 22.3.2024, 27. vsk, nro 2, s. 63–90. doi:10.15633/fhc.4200 ISSN 2391-6702 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Di Donna Isabella di Aragona, duchessa di Milano e di Bari e di Bona Sforza, sua figlia. Successo VIII. BRANI DI “LA VERITÀ SVELATA A’ PRINCIPI O VERO SUCCESSI DIVERSI TRAGICI ET AMOROSI OCCORSI IN NAPOLI DALL’ANNO 1442 SIN ALL’ANNO 1688” DEDICATI A ISABELLA D’ARAGONA, A BONA SFORZA E COSTANZA DI CAPUA. DAL MS. ITAL. FOL 145
- ↑ Darius von Guttner Sporzynski: Women political leaders are rare – but 450 years ago, Anna Jagiellon was elected Queen of Poland The Conversation. 5.5.2025. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
