Blake Shelton

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Blake Shelton vuonna 2010.

Blake Tollison Shelton (s. 18. kesäkuuta 1976) on yhdysvaltalainen countrylaulaja ja televisiopersoona. Hän julkaisi debyyttisinglensä ”Austinin” vuonna 2001 Giant Records Nashville -levymerkillä. Blake Shelton -nimiseltä debyyttialbumilta julkaistu single oli Billboardin Hot Country Songs -listan ykkösenä viisi viikkoa. Kultaa myynyt debyyttialbumi tuotti myös kaksi muuta top 20 -hittiä (”All Over Me” ja ”Ol' Red”). Shelton siirtyi Warner Bros. Records Nashville -merkille, kun Giant Recordsin toiminta loppui vuoden 2001 loppupuolella.

Myös hänen kaksi seuraavaa albumiaan, The Dreamer (2003) ja Blake Shelton's Barn & Grill myivät kultalevyn verran. Hänen neljäs albuminsa Pure BS (2007) julkaistiin uudelleen vuonna 2008, jolloin sillä oli bonuskappaleena cover-versio Michael Bublén pop-hitistä ”Home”. Hänen viides albuminsa, Startin' Fires, julkaistiin lokakuussa 2008. Sitä seurasivat EP:t Hillbilly Bone ja All About Tonight vuonna 2010, sekä albumit Red River Blue (2011), Based on a True Story..." (2013), Bringing Back the Sunshine (2014) ja If I'm Honest (2016). Kaikkiaan Blake Sheltonin singleistä 31 on noussut countrylistoille, mukaan lukien 21 listaykköstä, joista 16 peräkkäistä. Shelton on ollut Grammy-ehdokkaana kuusi kertaa.

Shelton tunnetaan myös roolistaan tuomarina television laulukilpailuissa Nashville Star, Clash of the Choirs ja The Voice. Hän on ollut The Voicen tuomarina kaikkina tuotantokausina 1-10, ja kymmenennen kauden alkaessa helmikuussa 2016 hänen tiiminsä oli voittanut neljä kertaa (kaudet 2–4 ja 7).[1][2]

Shelton lainasi äänensä vuoden 2016 Angry Birds -elokuvan Earl-possulle, ja hän myös levytti elokuvan soundtrackille kappaleen ”Friends”, jonka musiikkivideolla esiintyy elokuvan hahmoja.[3]

Shelton erosi ensimmäisestä vaimostaan Kaynette Gernistä vuonna 2006[4] kolmen vuoden avioliiton jälkeen. Vuonna 2011 Shelton meni naimisiin countrylaulaja Miranda Lambertin kanssa kuuden vuoden seurustelun jälkeen. He erosivat heinäkuussa 2015.[5] Syksyllä 2015 hän alkoi seurustella laulaja Gwen Stefanin kanssa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Frederick, Brittany: Interview: Jordy Searcy discusses his post 'Voice' EP 'Seasons' Axs.com. 7.2.2016. Viitattu 22.5.2016. (englanniksi)
  2. Who Won ‘The Voice?’ Full List of Winners! Wetpaint.com. Viitattu 22.5.2016.
  3. Freeman, Jon: See Blake Shelton's Uplifting 'Friends' Video From the 'Angry Birds' Movie Rollingstone.com. 7.4.2016. Viitattu 22.5.2016. (englanniksi)
  4. Blake Shelton, Miranda Lambert Divorce Finalized Hours After Split Announcement Us Magazine. Viitattu 22.5.2016.
  5. Nelson, Jeff: Blake Shelton and Miranda Lambert Divorcing After Four Years of Marriage People.com. 20.7.2015. Viitattu 22.5.2016. (englanniksi)
  6. Blake Shelton and Gwen Stefani Are Dating and 'Really Happy Together,' Says Source People.com. Chiu, Melody. 4.11.2015. Viitattu 22.5.2016