Biologinen vedenpuhdistus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osin puhdistettua jätevettä biologisessa puhdistusvaiheessa Luotsinmäen jätevedenpuhdistamossa Porissa.
Erityyppisiä ruokopetejä

Biologisella vedenpuhdistuksella tarkoitetaan veden puhdistamista käyttäen biokemiallisia prosesseja ja biologisia organismeja, kuten bakteereita. Menetelmällä voidaan puhdistaa vedestä tavanomaisten ravinteiden (typpi ja hiili) lisäksi monia erittäin myrkyllisiä kemikaaleja, kuten hiilivetyliuottimia ja isosyanaattia.

Biosuotimia eli bioreaktoreita on olemassa eri kokoisia käyttötarkoituksesta ja tyypistä riippuen aina pienistä akvaariosuotimista valtaviin jätevedenpuhdistuslaitoksiin asti.

Jotkin ravinteet (kuten fosfori) ja kiintoaineet on helpompaa poistaa vedestä mekaanisesti tai kemiallisilla ja fysikaalisilla menetelmillä. Tavallisesta kotitalousjätevedestä puhdistetaan lähinnä kiintoaineet ja ravinteet kuten typpi, hiili ja fosfori.

Biologinen vedenpuhdistamo on yksi jätevedenpuhdistuksen menetelmä. Se on järjestelmä, jossa tietyn alueen tai itsenäisen yksikön, kuten esimerkiksi laivan, jätevedet kootaan yhteen pisteeseen. Ensin jätevedestä suodatetaan pois kiinteät yksittäiset kappaleet, malliesimerkkinä viemäriin joutuneet hammasproteesit. Sitten liete johdetaan altaaseen, jossa on tarkoitusta varten kasvatettu bakteerikanta, joka elää likaveden ravinteilla. Kun ravinteet on kulutettu, vesi poistuu altaasta sellaisen suodattimen läpi, että bakteerit jäävät altaaseen. Nyt vesi kulkee vielä erillisen selkeytysprosessin läpi ja voidaan pumpata joko poistoviemäriin, imeyttää maahan tai laivassa laskea mereen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.