Bertel Gardberg

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bertel Gardberg
Bertel Gardberg vuonna 1961.
Bertel Gardberg vuonna 1961.
Syntynyt 24. elokuuta 1916
Tammisaari
Kuollut 23. maaliskuuta 2007 (90 vuotta)
Karjaa
Ala taidekäsityö, muotoilu
Kuuluisimpia töitä Karelia, Lion
Palkinnot Lunning-palkinto (1961)
Pro Finlandia (1961)
Prinssi Eugen -mitali (1991)

Bertel Richard Gardberg (24. elokuuta 1916 Tammisaari23. maaliskuuta 2007 Karjaa) oli suomalainen hopeaseppä, muotoilija ja akateemikko. Hän opiskeli Kööpenhaminassa ja perusti oman verstaan Helsinkiin 1940-luvun lopussa. Gardberg sai Lunning-palkinnon vuonna 1961[1] ja Pro Finlandia -mitalin samana vuonna sekä akateemikon arvonimen vuonna 1982. Milanon triennaalissa hänet palkittiin kultamitalilla vuosina 1954 ja 1957.[2] Vuonna 1991 hänelle myönnettiin pohjoismainen Prinssi Eugen -mitali.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bertel Gardberg syntyi Tammisaaressa 1916. Hän oli sukua kultaseppä Erik Gardbergille, joka toimi Helsingissä 1829–1854, ja Fabergén alihankkijalle Alexander Gardbergille. Bertelin lääkäri-isä Otto Gardberg oli myös taitava puuseppä. Hänen äitinsä oli Sally Aschan.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruusvuosinaan Gardberg oli töissä kauppalaivassa. Siellä hän oppi, kuinka vähän tarkoituksettomille esineille oli tilaa. Gardberg löysi oman alansa, kun hänet valittiin 1938 Helsingin kultaseppäkoulun ensimmäisen kurssin oppilaaksi. Hän opiskeli samaan aikaan myös Taideteollisuuskeskuskoulun iltalinjalla ja ammatinedistämislaitoksen iltakurssilla metallitaontaa. Gardberg valmistui kultaseppäkoulusta vuonna 1941, mutta rintamapalvelu talvi- ja jatkosodassa hidastivat uran aloittamista.[3]

Tanskalainen hopeasepäntaide oli tunnettua, joten Gardberg lähti sinne täydentämään taitojaan. Hän työskenteli siellä muun muassa A. Michelsenin kulta- ja hopeasepän työhuoneessa ja otti Tanskasta mukaansa käsityön ja viimeistellyn laadun arvostuksen.[3]

Gardberg perusti 1949 oman työhuoneen Helsinkiin Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun kulmaan. Samana vuonna hän sai leimausoikeuden. Hän muutti 1955 Isolle Roobertinkadulle, missä hänen työhuoneensa oli vuoteen 1966.[3]

Gardberg toimi 1953–1954 Galeries Lafayetten suunnittelijana ja lopulta pääsuunnittelijana. Milanon triennaalin kultamitali 1954 annettiin Gardbergille hänen suunnittelemistaan teräksisistä tarjoiluvadeista, ruokailuvälineistä ja tinasta valmistetusta savukerasiasta. Hän sai palkintoja myös triennaalista vuosina 1957 ja 1960.[3]

Gardberg sai 1960 saksalaiselta kultasepäntaiteen seuralta harvinaisen Kultaisen Kunniasormuksen. Pohjoismaisten muotoilijoiden arvostetuimman kunnianosoituksen Lunning-palkinnon hän sai 1961. Samana vuonna hän sai myös Pro Finlandia -palkinnon.[3]

Gardberg asui vuodet 1966–1971 Irlannissa, missä hän oli perustamassa Kilkenny Design Workshops -muotoilukeskusta, jonka taiteellisena johtajana hän myös toimi. Irlannin-kauden aikana Gardberg työsti paljon kiviä. Aluksi hän työsti Rhodesiasta tuotuja timanttisia jalokiviä, mutta myöhemmin kauppasuhteiden kaaduttua hän käytti lähinnä paikallisia kivilajeja.[3]

Palattuaan Suomeen vuonna 1973 Gardberg asettui Pohjan pitäjään, jonne hän kunnosti perheelleen vanhasta sotilastorpasta kodin. Sen yhteydessä Fiskarsin ruukissa hänellä oli ateljee-työpaja, joka ilmensi ajalle ominaista pientuotantopyrkimystä. 1980-luvulla Gardberg loi hyönteisaiheisia pienoisveistoksia, joita pidetään suomalaisen kivitaiteen huippuna.[3]

Ruukissa avattiin Gardbergin 101-vuotisjuhlanäyttely vuonna 2017.[4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gardberg oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Ulla Westin, jonka kanssa hän oli naimisissa 1942–1950. Hänen toinen vaimonsa oli muotitaiteilija Anne-Charlotte Saurén, jonka kanssa hän oli naimisissa vuodesta 1962 kuolemaansa asti. Bertel ja Anne-Charlotte Gardberg saivat kaksi lasta, Månsin ja Carinan.[3]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gardberg suunnitteli ennen kaikkea ruokailuvälineitä (muun muassa Hackmanin Carelia-aterimet) ja kirkkohopeita. Hän yhdisti hopeaa ja terästä kiveen ja puuhun.[5] Gardbergin suunnittelemia kirkkohopeita on useimmissa Helsingin seudun kirkoissa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viljanen, Eeva: ”Gardberg, Bertel (1916–2007)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 175–177. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iittala.
  2. Hackman.
  3. a b c d e f g h i Viljanen: Kansallisbiografia.
  4. Lundström, Marit: Tidlöst lekfull nordisk formgivning. Hufvudstadsbladet, 2.12.2017, s. 30. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  5. Nikkemedia/Taidehistoria
  6. Kirkko ja kaupunki -lehti.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enbom, Carla: Bertel Gardberg: 50 år konsthantverk – 50 vuotta taideteollisuutta. Hangö museums publikationsserie, 9. Hangö: Hangö museum, 1990. ISSN 0781-9560. ISBN 951-95950-0-7.
  • Kalin, Kaj – Viljanen, Eeva (toim.): Bertel Gardberg: Taiteilija – Konstnär. Taideteollisuusmuseon julkaisu, 16. Helsinki: Taideteollisuusmuseo, 1985. ISSN 0780-413X. ISBN 951-95807-0-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]