Pekka Rytkönen

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Beat-Pete)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pekka Rytkönen, taiteilijanimeltään Beat-Pete[1] (19482016) oli suomalainen Laajavuoren koulun opettaja ja laulaja. Hän oli Agents-yhtyeen alkuperäinen laulusolisti ja kuului Agentseihin vuosina 1979–1981[2]. Agentsien ajoilta jäi elämään kappale "Se jokin sinulla on".

Beat-Pete aloitti solistiuransa 1960-luvun puolessavälissä. Ensimmäinen yhtye oli mikkeliläinen Misery, joka oli Stump-lehden suosikkilistan kärjen tuntumassa. Tyylilajina olivat rhytmblues, blues, beat, soul sekä myös iskelmä (esimerkiksi Paul Anka -covereita). Ennen Agentseja yhtye oli United Beaworkers, jossa soittivat muun muassa Pulliaisen veljekset Esa ja Kai sekä "Jogi" Ollila ja Hans Etholen.

Rytkönen työskenteli kuvataiteen parissa vuodesta 1970. Tähän kuului osallistuminen satojen näyttelyiden suunnitteluun ja ripustukseen sekä hyvin monimuotoisia taideprojekteja, kuten suomalaisten taiteilijoiden vieminen ulkomaille ja ulkomaisten taiteilijoiden tuominen Suomeen. Hän on toimittanut taidekirjan edesmenneestä taiteilijasta Georges von Swetlikistä yhdessä Solveig Lindqvistin ja Riggert Munsterhjelmin kanssa. Hän on suunnitellut ja vetänyt Galleristit ry:n järjestämiä opastettuja galleriakierroksia siitä lähtien, kun ne aloitettiin (vuoden 2000 alusta) sekä opastanut Helsingin Juhlaviikkojen "Lumotun tien" galleriakierroksia useana vuotena.

Rytkönen oli Suomen leijaseuran perustajajäsen, toimi vuosikausia hallituksen jäsenenä ja kaksi vuotta seuran puheenjohtajana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kirja: Santtu Luoto Agents Forever Sivu 51
  2. Agents (lähde Agentsin-ajasta, ei muulle)
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.