Siirry sisältöön

Bartolomé Esteban Murillo

Wikipediasta
Bartolomé Esteban Murillo
Omakuva, n. 1670–1673.
Omakuva, n. 1670–1673.
Henkilötiedot
Syntynytjoulukuu 1617, kastettu 1. tammikuuta 1618
Sevilla, Kastilia
Kuollut3. huhtikuuta 1682 (64 vuotta)
Sevilla, Kastilian kruunu
Kansalaisuus Kastilia
Taiteilija
Ala Maalaustaide
Taidesuuntaus Barokki
Kuuluisimpia töitä Pyhä perhe ja pikkulintu n. 1645–1650; Rypäleen- ja meloninsyöjät n. 1645–1646, Paimenten kumarrus n. 1650; Kaksi naista ikkunassa n. 1655–1660, Poika ja koira n. 1655-1660, Perisynnitön sikiäminen (neljä versiota 1660–1678); Pieni hedelmien myyjä n. 1670–1675
Neitsyt ja rukousnauha, n. 1650–1655, Museo del Prado.
Alcalán Pyhän Diegon ekstaasi. 1646, seinämaalaus Pyhän Fransiskuksen luostari, Sevilla.
Rypäleen- ja meloninsyöjät, n. 1645–1646, Alte Pinakothek, München.

Bartolomé Esteban Perez Murillo (joulukuu 1617, kastettu 1. tammikuuta 1618 Sevilla, Kastilia3. huhtikuuta 1682 Sevilla) oli espanjalainen, oman aikakautensa suosituin taidemaalari.[1] Hänen väripalettinsa oli pehmeäsävyinen.[2]

Barokkimaalari Murillo tunnetaan parhaiten madonnakuvista ja uskonnollisista maalauksista, mutta hän teki runsaasti maalauksia myös naisista ja lapsista. Oman aikakautensa arkielämää kuvanneet maalaukset esittivät kukkamyyjiä, katupoikia ja kerjäläisiä. Hän kuvasi Sevillan katulapsia teoksessaan Viinirypäleiden ja melonien syöjät (n. 1645) ja vilauksia aristokratiasta kadulta nähtyinä teoksessaan Kaksi naista ikkunassa (n. 1655/1660).[1]

Murillon myöhäistä tyyliä kuvaavat hänen keskeneräiset teoksensa Cádizin kapusiinikirkkoon sekä Taivaallinen ja maallinen kolminaisuus (n. 1675–1682; kansanomaisesti "Pyhä perhe"). Hänen aiheittensa usein mystistä merkitystä tasapainottaa hahmojen idealisoitu todellisuus, joka perustuu tunnettuihin ihmisarkkityyppeihin. Luonnolliset eleet ja hellät, hartaat ilmeet luovat vaikutelman intiimistä eikä ylevästä uskonnollisesta tunteesta.[1]

Murillon maalauksissa on tunteellisuutta, aistillisuutta ja voimakasta uskonnollisuutta. Hänen maalaustensa aiheita ovat pyhä perhe ja pyhimyslegendat, sekä taivaalliset madonnanäyt[2] muun muassa conceptio immaculata eli saastaton sikiäminen aiheesta. Hänet tunnettiin idealisoidusta, toisinaan arvokkaasta tyylistään. [1]

Suku, koulutus ja uran alkuvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat Gaspar Esteban Murillo ja Maria Perez. Poika syntyi Sevillassa vuonna 1617, luultavasti vuoden lopussa, sillä hänet kastettiin 1. tammikuuta 1618. Esteban-Murillo näyttää olleen isän sukunimen yhdysnimi, mutta jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että andalusialaisen tavan mukaisesti taidemaalari otti isänsä sukunimen lisäksi äidinpuoleisen isoäitinsä Elvira Murillon sukunimen. Hänen vanhempansa (isä oli vaatimattomaan säätyyn kuuluva käsityöläinen), jotka olivat kiinnostuneita pojan tottuneista luonnoksista, antoivat hänet kaukaisen sukulaisensa, taidemaalari Juan del Castillon hoiviin. Juan, joka oli ammattipiirtäjä ja kuivavärittäjä, opetti pojalle kaikki ammattinsa mekaaniset puolet äärimmäisen huolellisesti, ja Bartolomé Esteban osoittautui päteväksi oppilaaksi.[3]

Murillo opiskeli konservatiivista linjaa edustaneen Juan del Castillon oppilaana Sevillassa. Tämän ajan töitä on Neitsyt ja rukousnauha noin vuodelta 1642,[1] jossa yhdistyy 1500-luvun italialainen manierismi ja flaamilainen realismi. [1]

Hänen opettajansa ateljeen opetusvälineet olivat niukat ja erittäin yksinkertaisia. Muutama valos, irrallinen veistoskappale ja maalattu figuuri muodostivat sevillalaisen taideopiskelijan tärkeimmät käytettävissä olevat apuvälineet. Elävä malli oli yleensä ulottumattomissa oleva ylellisyys, mutta isommisssa kokoontumissa nuoret opiskelijat riisuutuivat vuorotellen ja tarjosivat käsivartensa tai jalkansa tovereidensa tutkittavaksi. Murillo tutki paljon asetelmia, ja hän oppi jo varhain maalaamaan Sevillan rähjäisiä katulapsia.[3]

Muutamassa vuodessa Murillo maalasi yhtä hyvin kuin mestarinsa ja yhtä jäykästi. Hänen kaksi tänä aikana maalaamaansa Neitsyt Marian kuvaa osoittavat, kuinka perusteellisesti hän oli hallinnut tyylin kaikkine sen puutteineen. Juan del Castillo oli ystävällinen mies, mutta hänen muuttonsa Cádiziin vuosina 1639–1640 pakotti suosikkioppilaan jäämään omilleen.[3]

Taidemaalari Zurbaranin hieno taidekoulu oli liian kallis köyhälle nuorukaiselle. Hänen vanhempansa olivat joko kuolleet tai liian köyhiä auttaakseen häntä, joten hänen oli pakko ansaita elantonsa maalaamalla karkeasti tehtyjä kuvia “pintura de la feria” eli kirjaimellisesti 'toritaidetta' myytäväksi Sevillan markkinoilla.[3] Näin maalattiin metritavaraa osittain toreille, osittain Meksikon ja Perun käännynnäisille, joille valmistettin myös kymmenittäin madonnan ja pyhimysten patsaita. Tämä työskentely epäilemättä lisäsi Murillon kädentaitoja, mutta ei värien suunnittelun ja sommittelun taitoja.[3]

Murillo päätti vuonna 1642 matkustaa Flanderiin tai Italiaan. Ostettuaan suuren määrän maalauskangasta hän leikkasi sen erikokoisiksi neliöiksi, joille hän teki myyntikelpoisia maalauksia. Etelä-Amerikkaan myyvät kauppiaat ostivat niitä ja hän huomasi olevansa riittävän rikas toteuttaakseen suunnitelmansa. Hän asetti itsestään riippuvaisen sisarensa ystäviensä huostaan ​​ja paljastamatta suunnitelmiaan kenellekään lähti Madridiin. Saavuttuaan pääkaupunkiin hän otti yhteyttä Diego Velázqueziin, joka oli tuolloin uransa huipulla, ja pyysi esittelyä tämän ystäville Roomassa. Mestari piti nuorukaisesta ja tarjosi tälle yösijaa omassa talossaan sekä ehdotti, että hänelle järjestettäisiin pääsy pääkaupungin kuninkaallisiin gallerioihin.[3]

Taidemaalarin ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutettuaan Madridiin 26-vuotiaana vuonna 1642 hän tutustui muun muassa flaamilaiseen maalaustaiteeseen ja espanjalaismaalarien tuotantoon.[3]

Sevillassa olevalla fransiskaanien veljeskunnalla ei ollut rahaa kirkkonsa koristamiseen, ja pitkän etsimisen jälkeen he huomasivat olevansa kykenemättömiä palkkaamaan nimekästä taiteilijaa. Murillo oli rahanpuutteessa ja tarjosi palveluksiaan; punnittuaan omaa köyhyyttään tämän tuntemattomuutta vastaan ​​munkit käskivät hänen aloittaa.[3] Yksitoista maalausta, jotka alun perin olivat Pyhän Fransiskuksen pienessä luostarissa Sevillassa – kuten Alcalán Pyhän Diegon ekstaasi (1646) – on toteutettu vuosina 1645–1648 sevillalaisen koulukunnan nykyaikaisemmassa naturalistisessa tyylissä, jonka Diego Velázquez perusti ja jota Francisco de Zurbarán jatkoi.[1] Tälle maalaussarjalle on ominaista realismi ja tenebrismi eli valon ja varjon vastakohdat sekä arkielämän aiheiden käyttö, jossa painotetaan joko laatukuvaa tai arkielämän tilanteita.[1] Kymmenen näistä maalauksista vietiin marsalkka Nicolas-Jean de Dieu Soult'n määräyksestä Ranskaan Napoleonin Espanjan valloitussodan jälkeen.[3]

Alkuun hänen töissään oli vaikutteita Francisco de Zurbaránilta ja Jusepe de Riberalta, mutta sittemmin hänen tyylinsä kehittyi hiotummaksi ja lähemmäksi ajan porvariston ja ylimystön makua, mikä näkyy varsinkin uskonnollisissa aiheissa.[3]

Padovan pyhän Antoniuksen näky, 1656, alttaritaulu Sevillan katedraalissa.
Kaksi naista ikkunassa, n. 1655–1660, National Gallery of Art, Washington, D.C.

1650-luvulla tapahtui huomattava tyylin muutos, joka yleensä yhdistetään Murillon Madridin-vierailuun, jossa hän epäilemättä tapasi Velázquezin ja tutki Tizianin, Peter Paul Rubensin ja Antoon van Dyckin teoksia kuninkaallisissa kokoelmissa. Vuonna 1652 maalatun Perisynnittömän sikiämisen pehmeästi mallinnetut muodot, täyteläiset värit ja leveä siveltimenveto heijastavat suoraa visuaalista yhteyttä 1500-luvun venetsialaisten ja flaamilaisten barokkimaalareiden taiteeseen. Carmonan arkkidekaani Don Juan Federigo tilasi häneltä[2] maalaukset Pyhä Leandros ja Pyhä Isidorus (1655), jotka ovat vielä kauempana hänen aikaisempien fransiskaani pyhimysten yksinkertaisesta naturalismista. Nämä istuvat, luonnollista kokoa suuremmat hahmot ovat sitä barokin muotokuvien loistokasta tyyliä, josta oli tullut muodikasta Espanjan hovissa.[1] Ne sijaitsevat Sevillan katedraalissa.[2]

Pyhän Antoniuksen näky (1656), yksi Murillon kuuluisimmista maalauksista, on varhainen esimerkki hänen niin sanotusta "vaporoso" tyylistään, joka on peräisin venetsialaisesta maalaustaiteesta. Vuonna 1660 Murillo oli yksi Sevillan taideakatemian (Academia de Bellas Artes) perustajista arkkitehti Francisco Herrera nuoremman ohella ja sen ensimmäinen presidentti. Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana hän toteutti useita tärkeitä tilaustöitä, jotka yleensä edustivat dramatisoitua laatukuvamaalausta suuressa mittakaavassa.[1]

Hänen tärkeimpiä suojelijoitaan olivat uskonnolliset järjestöt, erityisesti fransiskaanit, sekä Sevillan ja Andalusian munkkiveljeistöt.[1] Murillon kerrotaan vuonna 1670 kieltäytyneen kutsusta hoviin ja mieluummin työskennelleen Sevillan fransiskaaniveljien parissa.[3]

Vuodesta 1678 eteenpäin Murillo työskenteli ystävänsä kaniikki Justinon kutsusta toisen kolmen maalauksen sarjan parissa Hospicio de Venerables Sacerdotesille Sevillassa, joihin kuuluivat "Itkevä Pyhä Pietari" ja "Pyhä Neitsyt" sekä kuuluisa Soult 'n Perisynnitön sikiäminen (1678), jonka marsalkka Nicolas-Jean de Dieu Soult siirrätti Ranskaan Napoleonin sodan aikana.[1] Kunnioituksen osoituksena Murillo maalasi seuraavaksi kaniikista kokovartalomuotokuvan. Papin jalkojen juuressa olevan spanielin tiedetään saavan aikaan murahduksen elävältä koiralta.[3]

Hän palasi Sevillaan kolmen vuoden kuluttua, ja teki laajat maalaussarjat Sevillan kapusiiniluostariin ja Hospital de la Caridadin eli Armon sairaalan kirkkoon,[2] mikä lisäsi hänen mainettaan. Muutaman Sevillan katedraalia varten tehdyn työn jälkeen hän alkoi erikoistua madonna ja lapsi -kuviin sekä conceptio immaculata -maalauksiin, joista tuli hänen suurimpia menestyksiään. Elämänsä loppupuolella Murillo maalasi Sevillan augustinolaisluostarille sarjan maalauksia, kuten alttaritaulun joka havainnollisti kirkkoisä Pyhän Augustinuksen elämää sekä neljä suurta, puolikaaren muotoista maalausta ystävänsä Don Justino Neve y Yevenes suunnittelemina Santa María la Blanca kirkkoon.[3]

Bartolomé Esteban Perez Murillo kuoli 64-vuotiaana Sevillassa huhtikuussa 1682[1] muutama kuukausi sen jälkeen, kun oli pudonnut alas telineiltä maalatessaan "Pyhän Katariinan vihkimys" freskon yläosia Kapusiinikirkkoon Cádizissa.[3]

Avioliitto ja jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1648 Murillo meni naimisiin varakkaan ja hyväsäätyisen Doña Beatriz de Cabrera y Sotomayorin kanssa Sevillan lähistöltä. Heidän kodistaan ​​tuli pian taiteilijoiden ja taiteentuntijoiden suosima kohtaamispaikka.[3]

Heille syntyi kaikkiaan 10 lasta, joista isänsä kuoleman jälkeen elossa olivat kaksi poikaa; toinen heistä oli Gabriel Murillo (1655–1700), välinpitämätön taidemaalari ja myöhemmin pappi sekä yksi tytär. Hänen vaimonsa oli kuollut jo ennen häntä.[3]

Bartolomé Esteban Murillolla oli paljon oppilaita kuten Pedro Nunez de Villavicencio ja Sebastian Gomez “Murillon mulatti” sekä lukemattomia seuraajia. Hänen maalauksiaan kopioitiin ja jäljiteltiin kaikkialla Espanjassa ja sen siirtomaaimperiumissa. Hän oli ensimmäinen espanjalainen taidemaalari, joka saavutti laajaa eurooppalaista mainetta, ja 1800-luvulle asti hän oli ainoa espanjalainen taiteilija, jonka teokset olivat laajalti tunnettuja latinalaisamerikkalaisen maailman ulkopuolella.[1]

Kuva-galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d e f g h i j k l m n Bartolome Esteban Murillo | Biography, Art, Paintings, & Facts | Britannica Encyclopedia Britannica. Arkistoitu 10.1.2026. Viitattu 17.1.2026. (englanniksi)
  2. a b c d e ”Murillo, Bartolomé Esteban”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p Bartolome Esteban Murillo. Encyclopedia Britannica. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]