Avoimen dialogin hoitomalli

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Avoimen dialogin hoitomalli (Keroputaan hoitomalli) on psykiatrinen hoitotapa, jota on kehitetty 1980-luvun alusta lähtien Keroputaan sairaalassa Torniossa[1], koska seudulla esiintyi aikaisemmin enemmän skitsofreniaa kuin muualla Suomessa[2]. Skitsofrenian hoitoon kehitettyä hoitomallia käytetään nykyisin myös masennukseen, unettomuuteen ja akuutteihin elämän kriiseihin[3][4]. Tätä perhe- ja verkostokeskeistä mallia on käytetty myös sosiaalitoimessa[1].

Hoitomallin periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta[5]. Hoitomallissa tärkeinä pidettäviä periaatteita ovat:

  1. välitön apu kriisissä,
  2. sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
  3. joustavuus ja liikkuvuus,
  4. työntekijöiden vastuullisuus,
  5. työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
  6. epävarmuuden sietäminen ja
  7. dialogisuus keskustelun muotona.[6]

Välitön apu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin.[4] On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

Sosiaalinen verkosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset.[4] Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita[7].

Joustavuus ja liikkuvuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

Vastuullisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.[8]

Psykologinen jatkuvuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.[9]

Epävarmuuden sietäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

Dialogisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan sen sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille.[4] Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille[10]. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia[10].

Hoitotulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seikkula, Alakare 2004; sivu 289
  2. Satu Vasantola: Lapin psykiatriasta tuli vientituote – ”Tuskin olisin hengissä, jos en olisi päässyt tuohon hoitoon”. Helsingin Sanomat 23.1.2016.
  3. Keroputaan hoitomalli; Akuutti, YLE 13.2.2013
  4. a b c d e Anna-Sofia Berner: Torniossa mielenterveyshoito toimii. Helsingin Sanomat 16.12.2012.
  5. Seikkula, Alakare 2004; sivu 290
  6. a b Seikkula, Alakare 2004; sivu 291
  7. a b Seikkula, Alakare 2004; sivu 292
  8. a b Seikkula, Alakare 2004; sivut 292-3
  9. Seikkula, Alakare 2004; sivu 293
  10. a b Seikkula, Alakare 2004; sivu 294

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kauko Haarakangas (toim.): Mielisairaala muuttuu: Keroputaan sairaalan kokemuksia psykiatrisen hoidon kehittämisessä: avoimen dialogin hoitomalli; Suomen kuntaliitto, Helsinki 2002; ISBN 9517556292

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]