Asyyliatsidit
Asyyliatsidit ovat orgaanisia yhdisteitä, joiden rakenteessa karbonyyliryhmän hiiliatomiin on sitoutunut atsidoryhmä ja niiden rakennetta voidaan kuvata yleisellä kaavalla RCON3. Niitä voidaan pitää karboksyylihappojen johdannaisina, joiden rakenteessa hydroksyyliryhmä on korvautunut atsidoryhmällä. Asyyliatsidit ovat hyödyllisiä välituotteita orgaanisen kemian synteeseissä ja synteettisten peptidien valmistamisessa.[1][2]
Ominaisuudet ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asyyliatsidit ovat hyvin reaktiivisia ja pienimolekyyliset asyyliatsidit hajoavat kuumennettaessa jopa räjähdysmäisesti.[2] Asyyliatsidien valmistamiseen on useita menetelmiä, joista käytetympiä ovat karboksyylihappojen tai happokloridien reaktio natriumatsidin, trimetyylisilyyliatsidin tai difenyylifosforyyliatsidin kanssa, asyylihydratsidien reaktio typpihapokkeen kanssa ja aldehydien reaktio natriumatsidin ja Dess–Martin-perjodinaanin kanssa.[1][2][3][4]
Reaktiot ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asyyliatsidit reagoivat kuumennettaessa Curtius-toisiintumisella isosyanaateiksi. Veden läsnä ollessa muodostuu isosyanaattien hydrolyysin seurauksena amiineja. Amiinien kanssa asyyliatsidit muodostavat amideja. Schmidt-reaktion välivaiheena tapahtuu Curtius-toisiintuminen yhtenä reaktiomekanismin osana.[1][2][3][4][5]
Asyylihydratsideja käytetään monien reaktioiden lähtöaineina. Niiden reaktiota amiinien kanssa hyödynnetään synteettisten peptidien valmistuksessa. Aminohappojen, joiden N-terminaalipää on suojattu, asyylihydratsiinijohdannaiset reagoivat suojaamattomien nukleofiilisten aminohappojen kanssa muodostaen peptidisidoksen ja muodostuvasta peptidistä voidaan tehdä uusi asyyliatsidi, joka voi reagoida edelleen muiden aminohappojen kanssa ja näin peptidiketju pitenee. Reaktio suoritetaan emäksisissä olosuhteissa. Tämän menetelmän etuna on vähäinen rasemoituminen.[3][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Thierry Muller & Stefan Bräse: Azides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2012. Viitattu 11.11.2015
- ↑ a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 18. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.11.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c Greg T. Hermanson: Bioconjugate Techniques, s. 233. Academic Press, 2013. ISBN 9780123822390. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.11.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c Hans-Dieter Jakubke,Norbert Sewald: Peptides from A to Z, s. 6. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-3-527-62117-0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.11.2015). (englanniksi)
- ↑ Michael B Smith: Organic Synthesis, s. 190-192. Academic Press, 2011. ISBN 9781890661403. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.11.2015). (englanniksi)