Asteeninen oire

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asteeninen oire
Астенический синдром
Ohjaaja Kira Muratova
Käsikirjoittaja
Kuvaaja Vladimir Pankov
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Neuvostoliitto
Tuotantoyhtiö Odesskaja kinostudija
Ensi-ilta (julkaisumaasta riippuen) 1989[1] tai 1990
Kesto 153 min (tai 156 min[1])
Alkuperäiskieli venäjä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Asteeninen oire (Elokuva-arkiston näytöksissä käytetty suomalaisnimi, alkuperäisnimi Astenitšeski sindrom[2]) on Kira Muratovan ohjaama neuvostoliittolainen kokeellinen draamaelokuva vuodelta 1990. Ohjaajan lisäksi sen käsikirjoittajina ovat toimineet Aleksandr Tšernik ja toista pääroolia näyttelevä Sergei Popov.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva muodostuu kahdesta erillisestä episodista. Mustavalkoisessa alkuosuudessa miehensä kuoltua psyykkisen terveytensä menettänyt, hysteerisesti itkevä leskinainen kohtaa kaltaisiaan hermoromahduksen partaalla olevia. Toisen, väreissä kuvatun tarinan päähenkilö on miesopettaja, joka kärsii hallitsemattomasta nukahtelusta ja pääsee hoidettavaksi mielisairaalaan.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Olga Antonova  Nataša  
 Sergei Popov  Nikolai  
 Galina Zahurdajeva  Maša (vaaleverikkö)  
 Natalija Buzko  Maša (ruskeaverikkö)  
 Aleksandra Svenskaja  opettaja  
 Pavel Polištšuk  Junikov  
 Natalija Ralleva  äiti  
 Galina Kasperovitš  Nikolain vaimo  
 Viktor Aristov  rehtori  
 Nikolai Semjonov  ylilääkäri  
 Oleg Školnik    
 Vera Storoževa    
 Aleksandr Tšernik    
 Leonid Kušnir    
 Galina Stahanova  lääkäri Moskovan metrossa  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asteeninen oire sai hopeisen karhun tuomariston erikoispalkintona Berliinin elokuvajuhlilla 1990.[1][3]

Elokuva ylsi Ukrainan elokuvahistorian kuudenneksi parhaaksi teokseksi Dovženko-keskuksen vuonna 2021 julkaisemalla Ukrainan elokuvahistorian sata parasta elokuvaa -listalla.[4][1][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d 6 The Asthenic Syndrome / Astenichnyi syndrom Dovženko-keskus, dovzhenkocentre.org. Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  2. Asteeninen oire Elonet.
  3. Prizes & Honours 1990 Berlinale. Arkistoitu 13.6.2018. Viitattu 2.5.2018.
  4. Top 100. Rating of the best films in the history of Ukrainian cinema Dovženko-keskus, dovzhenkocentre.org. Viitattu 7.11.2023. (englanniksi)
  5. 100 найкращих українських фільмів усіх часів за версією кінокритиків 25.6.2021. BBC, bbc.com. Viitattu 7.11.2023. (ukrainaksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:The Asthenic Syndrome