Arpeggione

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arpeggione on historiallinen kuusikielinen jousisoitin, joka yhdistelee sellon ja kitaran ominaisuuksia. Sen kehitti wieniläinen soitinrakentaja Johann Georg Staufer vuonna 1823. Soitinta soitetaan sellon tapaan, ja sen viritys on sama kuin nykyaikaisessa kitarassa (E-A-d-g-h-e¹). Otelaudassa on nauhat, kuten kitarassa tai viola da gambassa.

Johann Stauferin tai hänen kisällinsä Anton Mitteisin rakentamia arpeggioneja on säilynyt kuusi kappaletta ja ne ovat museoissa eri puolilla maailmaa. Muutamat muut 1800-luvun soitinrakentajat rakensivat arpeggionen kaltaisia soittimia, joita myös on säilynyt joitakin. Kaikki säilyneet soittimet eivät kuitenkaan välttämättä taivu Schubertin sonaatin vaatimuksiin. Niitä pidetäänkin lähinnä uuden soitintyypin epäonnisen lanseerauksen dokumentteina. Arpeggione-nimi esiintyy ainoastaan Franz Schubertin a-molli-sonaatin D 821 käsikirjoituksessa. Nimi on ilmeisesti Schubertin itsensä tai jonkun hänen lähipiiristään keksimä ja on taivutettu arpeggio-sanasta. Soittimesta käytettiin 1820-1840 luvuilla Wienissä, Berliinissä ja Pestissä nimiä Guitarre d´Amour, Chitarra col´ arco, Bogenguitarre, Sentimental-guitarre, Guitarren-Violoncello ja Violoncellguitarre.

Lehtiartikkelien perusteella tunnetaan kolme arpeggionen soittajaa 1820-luvulta: Vincenz Schuster ja Heinrich August Birnbach Wienissä sekä Edouard Schmid Pestissä (nyk. Budapest). Yksityiskohtaisia ohjelmalehtiä heidän konserteistaan ei ole säilynyt, mutta tiedetään kitaransoittajan säestäneen Schusterin ensiesiintymistä arpeggionella. Schmid esitti ainakin omia muunnelmiaan bassokitaran säestyksellä, ja Birnbach soitti ensimmäisen osan itse säveltämästään konsertosta arpeggionelle. Tunnetuin heistä oli Vincenz Schuster, joka julkaisi vuonna 1825 jopa arpeggionensoitto-oppaan nimeltä Anleitung zur Erlernung des von Herrn Georg Staufer neu erfundenen Guitare-Violoncells.

Vuoden 1824 lopussa Schuster esiintyi Wienin Römischen Kaiser -konserttisalissa, missä ohjelmanumerona on todennäköisesti ollut Schubertin sonaatti D 821, koska se valmistui saman vuoden lokakuussa. Kysymyksessä lienee ollut kappaleen kantaesitys. Pianistin nimestä ei ole säilynyt tietoa, mutta se on saattanut olla Schubert.

Arpeggionen tunnettuja soittajia ovat nykyisin Gerhardt Darmstadt, Nicolas Deletaille, Alfred Lessing ja Markus Kuikka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Darmstadt, Georg 2001. Auf der Suche nach einer neuen Klangwelt. Der Arpeggione und Franz Schubert. Teoksessa Jahrbuch des Staalichen Institut für Musikforschung. Preussicher Kulturbesitz. Stuttgart. 287-368.
  • Jaquier, Pierre 2003. "...nur eine Verbesserung der alten Chelys hexachordae"? Historische Dokumente zum Arpeggione. Teoksessa Appel, Bernhard R. & Boer, Johannes (toim.) Viola da Gamba - Baryton - Arpeggione: Festschrift Alfred Lessing Düsseldorf 2000. STIMU Stichting Muziekhistorische Uitvoeringspraktijk. Utrecht. 125-157.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]