Arlesin synodi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Arlesin synodi (lat. Concilium Arelatense) oli Etelä-Ranskassa Arlesin kaupungissa vuonna 314 pidetty kirkolliskokous.[1] Se oli ensimmäinen Konstantinus Suuren koollekutsumista kirkolliskokouksista, mutta vaikka Augustinus nimitti sitä ekumeeniseksi eli yleiseksi, on se kuitenkin korkeintaan vain läntisen kirkon kirkolliskokous. Arlesin synodia pidetään kuitenkin merkittävänä Nikean kirkolliskokouksen edeltäjänä. Kokoukseen osallistui 36 piispaa, ja vaikka paavi pyhä Sylvester I ei osallistunut, häntä edusti kaksi presbyteeriä ja diakonia.

Kokouksen merkittävimmät päätökset liittyvät donatolaisuuden tuomitsemiseen, Donatuksen ekskommunikointiin sekä 22 kanoniin, jotka käsittelevät pääsiäisenvieton ajankohtaa. Lisäksi kokouksessa kiellettiin kristityiltä gladiaattoritaisteluihin ja kilpa-ajoihin osallistuminen ja tuomittiin kerettiläisten uudelleenkastaminen.

Arlesissa on pidetty myös myöhemmin useita kirkolliskokouksia, joista toinen sijoittui areiolaisuuden aikakauteen vuonna 353.