Argot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Argot on alamaailmassa syntynyt ranskan puhekielen muoto, jossa on joitakin tuhansia sanoja, esimerkiksi vuonna 1952 Timo Kylmälän arvion mukaan niitä oli 6 000. Runoilija François Villon kirjoitti "vihreäksi kieleksi" sanotulla kielellä kaksitoista balladia. Vihreä kieli -nimitys johtuu siitä, että pelihuijarit käyttivät argot-kieltä vihreäverkaisen pelipöydän ääressä. Victor Hugo luonnehti kieltä:[1]

» "alhaiseksi, lokaa tihkuvaksi murteeksi, jonka jokainen sana on kuin pimeyden ja pohjamudan epäsikiöstä irronnut saastainen pala. – – Tämä kieli on kuin pimeyttä varten tehty inhoittava peto joka on päästetty irti lokaviemäristään. Yksi sana muistuttaa korvapuustia, toinen veristä ja sammunutta silmää...»

Kieli juontaa juurensa Ranskan maakunnista, ja sen varhaisversioilla on historian kuluessa ollut eri nimityksiä: 1100-luvulla se oli jargon, 1500-luvulla jobelin, ja tuolloin kielessä oli vain 33 sanaa, sitten blesquin, baraqouin, narquois ja 1700-luvulla bigorne. Argot syntyi Pariisissa, omaksui ne kaikki ja siirtyi kirjalliseen kieleen. Ensimmäisenä sitä käytti L.-F. Céline teoksessaan Niin kauas kuin yötä riittää, sen jälkeen Édouard Bourdet, Francis Carco, Raymond Queneau, Jean-Paul Sartre ja monet muut. Se on omaksunut sanoja muista kielistä, espanjasta, saksasta, englannista ja italiasta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Timo Kylmälä, Argot – köyhien kieli ja herrojen harrastus. Suomen Kuvalehti 19/1952, s. 30–31 Näköislehti, tilaajille