Antti Koivumäki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee runoilijaa ja muusikkoa. Futsalmaalivahti Antti Koivumäestä on eri artikkeli.

Antti Koivumäki (18. joulukuuta 1976 Espoo21. heinäkuuta 2002 Helsinki[1]) oli suomalainen runoilija ja muusikko. Hän syntyi Espoossa mutta vietti suurimman osan nuoruuttaan Siilinjärvellä. Hän oli siilinjärveläisen Aavikko-yhtyeen perustajajäsen, ja soitti syntetisaattoria vuonna 1997 julkaistulla yhtyeen esikoisalbumilla Derek!. Vuonna 1999 Koivumäki jätti yhtyeen ja hänet korvasi yhtyeen nykyinen kosketinsoittaja Paul Staufenbiel.

Jo nuorena Koivumäki julkaisi pakinoita Siilinjärven paikallislehdessä, ja hänen runojaan julkaistiin ensimmäisen kerran Itä-Suomen kirjoittajien antologiassa, kun hän oli 16-vuotias. Vuonna 2000 Koivumäki voitti Kaarinan kaupungin kulttuuritoimen Runo-Kaarina-kilpailun ja hän julkaisi esikoisrunoteoksensa Iltapäivällä tulee mieleen lahoavia puistoja, joka sai hyvän vastaanoton.

Koivumäki hukkui heinäkuussa 2002 Helsingissä. Kuollessaan hän oli ainoastaan 25-vuotias. Koivumäen toinen runokokoelma Mukavat kaupunginosat julkaistiin postuumisti vuonna 2003.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koivumäki, Antti Pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. Viitattu 2.6.2010.