Anssi Stenberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Anssi Stenberg (s. 31. joulukuuta 1961lähde?) on suomalainen laulaja. Hän on toiminut Mannerheim-yhtyeen solistina vuodesta 1988. Stenberg on myös vuosien varrella laulanut useiden yhtyeiden levytyksissä taustalaulajana. Näitä ovat esimerkiksi Stratovarius, Kotipelto, Tunnelvision, Leverage, Thunderstone, Wolftrap, Marenne sekä Jani Liimataisen luotsaama The Dark Element. Hän toimi myös 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa taustalaulajana Maukka Perusjätkä -yhtyeen livetilaisuuksissa. Hard Acoustic duo/triossa hän on myös mukana Kari Salmi -nimisen kitaristin säestämänä, toisinaan mukana myös Sami Virtanen slide-kitarassa.

Vuoden 2011 kesällä perustettu bändi NorthWinds koostuu seuraavista soittajista: Markus Vanhala (kitara), Ismo Laukkanen (basso), Matti Suhonen (rummut), Mikko Reinamo (koskettimet), Anssi Stenberg (laulu). NorthWinds soittaa lähinnä cover-biisejä, mutta mukaan mahtuu myös bändin omia sävellyksiä.

Vuodesta 2014 on toiminut myös Duo Vanhala & Stenberg (kitara Markus Vanhala ja laulu Anssi Stenberg) niin ikään Cover-biiseistä kasatuista kappaleista.

Vuonna 2018 Mannerheim band koostui seuraavista soittajista: Kitara Sami Virtanen, koskettimet Antti Huopainen, rummut Teemu Niemelä, basso Ari Helin, laulu Anssi Stenberg. Yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia korona-vuosien jälkeen; Kitara Joni Sven, koskettimet Jasse Varpama, rummut Antti Tani, basso Ari Helin ja laulu Anssi Stenberg.

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.