Anna Schreck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sigrid Anna Karoliina Schreck (10. lokakuuta 1864 Pälkäne16. helmikuuta 1955) oli suomalainen kansakoulunopettaja ja tyttökansakoulun johtaja, joka kuului naisten liikuntakasvatuksen uranuurtajiin. Hän aloitti jo nuorena voimistelun. Vuonna 1909 hän perusti Tampereelle naisten voimistelukodin (nyk. Varalan urheiluopisto) yhdessä opettaja Anna Liljan kanssa.[1][2][3][4]

Schreck otti opettajanuransa ensi askeleet Hämeenlinnassa, mutta muutti myöhemmin Tampereelle.[1] Hän työskenteli Aleksanterin kansakoulussa, jossa myös Anna Lilja oli opettajana. Kesäkaudet he asuivat perustamassaan Varalan opistossa ja johtivat yhdessä sen toimintaa. Schreck tunnettiin ”Varalan isäntänä”, joka huolehti esimerkiksi kirjanpidosta.[5] Varalan lisäksi Schreck toimi aktiivisesti muun muassa Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksessä ja Kansakoululaisten ravitsemisyhdistyksessä. Aamulehti kirjoitti hänestä vuonna 1924: ”Neiti Schreckin käytännöllisyys on aikaansaanut sen, että hän on kuin luotu hoitamaan seurojen ja yhdistysten raha-asioita.”[1]

Schreck ja Lilja tekivät työtä Varalan parissa yli 40 vuoden ajan, vielä eläkeläisinäkin.[6] Kumpikin heistä esiintyy Aimo Jäderholmin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Varala – naisten paratiisi, joka on kuvattu kesällä 1947. Dokumentissa todetaan, että Schreck ”seuraa korkeasta iästään huolimatta vilkkaasti niin opettajien kuin kurssilaistenkin toimintaa ja edistystä”.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Anna Schreck 60-vuotias. Aamulehti 10.10.1924, s. 4. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu 17.11.2020.
  2. Tampereen osoitekalenteri 1930. Kahdeksas painos. IV osasto (”Henkilöosotteet”), s. 411. Tampere: Tampereen Kirjapaino-Osakeyhtiö, 1929. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu 17.11.2020.
  3. Levas, Naemi: Varalan liikuntaopisto 1909–1959, s. 89. Tampere: Varalan säätiö, 1959.
  4. Savisaari, Pirkko: Annat loivat Varalan ja hoitivat sitä yli 40 vuotta. Tammerkoski, 2019, nro 8, s. 6–7, 9.
  5. Savisaari 2019, s. 7–8.
  6. Savisaari 2019, s. 6–7.
  7. Varala, naisten paratiisi (sitaatti on elokuvan kohdasta 4:00–4:10) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 17.11.2020.