Andreas Schlüter
Andreas Schlüter (13. heinäkuuta 1659[1] – 1714 Pietari, Venäjä) oli saksalainen kuvanveistäjä ja arkkitehti. Hänen on sanottu olleen myöhäisbarokin ensimmäinen merkittävä mestari Saksassa.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schlüterin varhaisvaiheista tiedetään vain vähän. Hän oli ilmeisesti kuvanveistäjän poika.[2][3] Erään tiedon mukaan hän olisi syntynyt 13. heinäkuuta 1659 Danzigissa,[1] toisen mukaan hänet kastettiin 22. toukokuuta 1664 Hampurissa.[2] Hänen tiedetään saaneen koulutuksensa Danzigissa ja työskennelleen Varsovassa vuosina 1689–1693, mahdollisesti jo aiemmin. Vuonna 1694 Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik III kutsui hänet hovikuvanveistäjäksi Berliiniin.[1][2][3] Schlüter teki vuonna 1695 Fredrik III:n kustannuksella lyhyen opintomatkan Hollantiin ja Ranskaan ja vuonna 1696 Italiaan.[4][1] Hänet muistetaan parhaiten seuraavan vuosikymmenen aikana Berliinissä Hohenzollerneille tekemistään tilaustöistä.[2][3] Hän toimi myös kuvanveiston professorina vuonna 1696 perustetussa Berliinin taideakatemiassa.[1][2][3]
Schlüterin tunnetuimpia veistoksia ovat vuosina 1696–1697 toteutettu vaaliruhtinas Fredrik III:n patsas, joka on nykyään Kaliningradissa, sekä vuosina 1697–1703 toteutettu ”suuren vaaliruhtinaan” eli Fredrik Vilhelmin roomalaistyylinen ratsastajapatsas, joka on nykyään Berliinin Charlottenburgin linnan edustalla.[2][3] Näissä töissä on nähty vaikutteita italialaisen Gian Lorenzo Berninin ja ranskalaisen François Girardonin tuotannosta.[2]
Vuosina 1698–1706 Schlüter johti Berliinissä useiden julkisten rakennusten suunnittelua ja rakennustöitä, niistä merkittävimpinä asearsenaali Zeughaus, kuninkaallinen palatsi eli Berliinin kaupunginlinna ja vanha pääpostitoimisto, joka purettiin vuonna 1889.[2] Zeughausin suunnittelutyön Schlüter peri hollantilaiselta arkkitehdilta J. A. Neringiltä, ja Schlüterin jälkeen sitä jatkoi vuorostaan Jean de Bodt.[3] Tässä rakennuksessa Schlüterin hienoimpana saavutuksena pidetään ulkoseinien lakikiviin toteutettuja veistoksia, erityisesti julkisivussa olevaa 21 monumentaalisen veistoksen sarjaa, joka esittää kuolevia sotureita.[2][3]
Schlüterin merkittävimmäksi työksi on mainittu Berliinin kaupunginlinna.[2] Sitä rakennettiin vuodesta 1697 alkaen ensimmäisen neljän vuoden ajan Schlüterin alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta kun vaaliruhtinaasta vuonna 1701 tuli Preussin kuningas nimellä Fredrik I, tämä halusi palatsista suuremman. Schlüter muutti suunnitelmia, ja lopputuloksena linnasta tuli Saksan komein barokkipalatsi.[3] Schlüter vastasi sekä itse rakennuksen suunnittelusta että seinien koristeluista ja sisätiloihin sijoitetuista veistoksista.[4] Näiden joukossa olivat muun muassa linnan ritarisalin portaikkoon ja kattoon toteutetut veistokset, jotka edustivat neljää maanosaa.[4][3] Palatsin suunnittelua jatkoi Schlüterin jälkeen Johann Friedrich Eosander, joka suunnitteli muun muassa rakennuksen mahtipontisen läntisen julkisivun.[3] Toisen maailmansodan aikana vaurioitunut linna purettiin vuonna 1950 mutta rakennettiin 2010-luvulla samalle paikalle osin kopiona alkuperäisestä.[5]
Schlüterin ura Hohenzollernien luottoarkkitehtina päättyi vuonna 1706, kun hänen osaksi Berliinin kaupunginlinnaa suunnittelemansa rahapajan tornin havaittiin olevan romahdusvaarassa pettävän maaperän vuoksi. Schlüter tuhosi vaaralliseksi todetun rakennuksen itse, mutta myös muista hänen johdollaan toteutetuista rakennuksista löydettiin suunnitteluvirheitä, mitä hänen vihamiehensä hovissa onnistuivat käyttämään hänen maineensa tuhoamiseen.[4][2][1] Hän saattoi tämän jälkeen jatkaa ainoastaan kuvanveistäjänä.[4] Schlüter toteutti myöhemmin vielä kuningas Fredrikin ja tämän vaimon hautamonumentin Berliinin tuomiokirkkoon (1713) ja eräitä yksityisiä palatseja. Hän on tehnyt myös muita näyttäviä veistoksia Berliinin kirkkoihin, kuten Mariankirkon saarnastuolin (1703).[4][3]
Schlüter suunnitteli Fredrik I:n tilauksesta myös kuuluisan meripihkahuoneen, jonka rakentaminen alkoi vuonna 1701. Se oli tarkoitettu Charlottenburgin linnaan, mutta seuraava kuningas Fredrik Vilhelm I lahjoitti sen vuonna 1716 Venäjälle.[6]
Venäjän tsaari Pietari Suuri kutsui Schlüterin vuonna 1713 Pietariin, mutta hän kuoli jo seuraavana vuonna ehtimättä toteuttaa mitään merkittäviä uusia töitä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Bernd Nicolai: Schlüter, Andreas (saksaksi) Neue Deutsche Biographie (2007), Deutsche Biographie. Viitattu 3.7.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Andreas Schlüter (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.6.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j k Nordisk familjebok (1916), s. 1105–1106 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 29.6.2014.
- ↑ a b c d e f Andreas Schlüter (englanniksi) Encyclopedia of World Biography. Yourdictionary.com. Viitattu 30.6.2014.
- ↑ Anna-Liisa Kauhanen: Keskelle Berliiniä rakennetaan barokkilinnaa – riita Museosaarelle kuuluvasta talosta saa päätöksen Rakennuslehti 25.1.2018. Viitattu 2.7.2024.
- ↑ Jess Blumberg: A Brief History of the Amber Room (englanniksi) Smithsonian Magazine 31.7.2007. Viitattu 2.7.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andreas Schlüter Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
