Andorran kansalaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andorran passi, jota kansalaiset voivat hakea

Andorran kansalaisuus on laillinen suhde Andorran ruhtinaskunnan ja yksittäisen henkilön välillä.

Kansalaisuuden saaminen syntymällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntyperäisiä Andorran kansalaisia ovat sellaiset henkilöt, joiden vähintään toinen vanhempi on Andorran kansalainen. Lapsi saa myös Andorran kansalaisuuden, vaikka vanhemmat eivät olisi Andorran kansalaisia, mutta ovat kuitenkin oleskelleet laillisesti maassa vähintään 10 vuotta. Tällöin lapsen tulee 18 vuotta täytettyään vahvistaa, että aikoo pitää Andorran kansalaisuuden.[1]

Kansalaisuuden saaminen hakemuksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalaisuuden voi saada hakemuksella, mikäli henkilö luopuu kaikista aikaisimmista kansalaisuuksistaan ennen Andorran kansalaisuuden saamista. Hakijan tulee asua Andorrassa 20 vuotta ja todistaa integroituneensa andorralaiseen yhteiskuntaan. Odotusaika lyhenee 10 vuoteen, mikäli henkilö on suorittanut peruskoulun kokonaisuudessaan Andorrassa.[2]

Kaksoiskansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andorran laki kieltää kaksoiskansalaisuuden.[1][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Andorra Citizenship by Investment Andorra Guides. 28.6.2018. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)
  2. Loi sur la nationalité 1995. amb-andorre.ad. Arkistoitu 2011. Viitattu 10.5.2022. (ranskaksi)
  3. Andorra 2022. dualcitizenshipreport.org. Viitattu 9.5.2022. (englanniksi)