Ampumahiihdon Euroopan-mestaruuskilpailut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ampumahiihdon Euroopan-mestaruuskilpailut (engl. IBU Open European Championships (OECH)) ovat vuosittain järjestettävät ampumahiihdon maanosamestaruuskilpailut. Ne ovat englanninkielisen nimensä mukaan avoimet Euroopan-mestaruuskilpailut, ja niihin voi osallistua kilpailijoita myös Euroopan ulkopuolelta. Euroopan-mestaruuskilpailuista jaetaan myös pisteitä IBU-Cupiin. Lajin suurimmat tähdet osallistuvat kilpailuihin harvoin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran Euroopan-mestaruuskilpailut oli tarkoitus järjestää vuonna 1993 Slovakian Osrbliessa, mutta kilpailut jouduttiin lumenpuutteen vuoksi perumaan. Ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuotta myöhemmin Kontiolahdella. Kilpailuissa oli erillinen nuorten (alle 22-vuotiaiden) sarja vuoteen 2015 asti. Vuodesta 2016 lähtien on järjestetty erilliset nuorten Euroopan-mestaruuskilpailut, joista on jaettu juniorcupin pisteitä.

Järjestämispaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kaupunki Maa

Huom.

1993 Osrblie  Slovakia Peruttiin lumenpuutteen vuoksi.
1994 Kontiolahti  Suomi
1995 Le Grand-Bornand  Ranska
1996 Val Ridanna  Italia
1997 Windischgarsten  Itävalta
1998 Raubitš  Valko-Venäjä
1999 Iževsk  Venäjä
2000 Kościelisko  Puola
2001 Haute Maurienne  Ranska
2002 Kontiolahti  Suomi
2003 Forni Avoltri  Italia
2004 Raubitš  Valko-Venäjä
2005 Novosibirsk  Venäjä
2006 Großer Arber  Saksa
2007 Bansko  Bulgaria
2008 Nové Město na Moravě  Tšekki
2009 Ufa  Venäjä
2010 Otepää  Viro
2011 Val Ridanna  Italia
2012 Osrblie  Slovakia
2013 Bansko  Bulgaria
2014 Nové Město na Moravě  Tšekki
2015 Otepää  Viro
2016 Tjumen  Venäjä
2017 Duszniki-Zdrój  Puola
2018 Val Ridanna  Italia
2019 Raubitš  Valko-Venäjä
2020 Otepää  Viro
2021 Duszniki-Zdrój  Puola
2022 Großer Arber  Saksa
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Biathlon European Championships
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Biathlon-Europameisterschaften