Amatöörioppaat
Amatöörioppaat oli Yle Radio Suomen Olympiaradioon sisältyvä ohjelmasarja[1], jossa tutustuttiin olympiakaupunkiin urheilun ulkopuolisesta näkökulmasta. Olympialaisten aikana lähetettävissä ohjelmissa tutustuttiin kaupungin nähtävyyksiin, historiaan ja nykyelämään. Sarjaa ovat tehneet Petri Kejonen, Arto Teronen, Heikki Peltonen ja Jouko Vuolle.
Ensimmäisen kerran sarjaa tehtiin Ateenan olympialaisten aikana vuonna 2004, jolloin ohjelma oli nimeltään Amatöörioppaat Ateenassa. Ohjelman tekivät kanavajuontaja Petri Kejonen ja radion urheiluohjelmien päällikkö Arto Teronen. Idea ohjelmaan syntyi syksyllä 2004, kun Kejonen oli valittu juontajaksi Radio Suomen kisastudioon. Silloinen ohjelmapäällikkö Heikki Vuohelainen oli sanonut Teroselle, että hänen pitäisi viedä Kejonen tutustumaan Ateenaan ennen olympialaisten alkua. Lentokoneessa Petri Kejonen oli kysynyt Arto Teroselta, että mitä he oikein siellä Ateenassa tekevät, johon Teronen oli vastannut, että toimitaan nyt vaikka amatöörioppaina. Siitä syntyi idea Ateenan kaupungista kertovaan ohjelmasarjaan.[2]
Talviolympialaisissa Amatöörioppaat olivat ensimmäisen kerran mukana Torinon olympialaisissa vuonna 2006, jolloin tehtiin ohjelma Amatöörioppaat Torinossa.[3] Silloin Arto Teronen sai juontajaparikseen Heikki Peltosen.
Amatöörioppaat Pekingissä tehtiin vuonna 2008 Pekingin kesäolympialaisten aikaan, jossa toimittajat Arto Teronen ja Heikki Peltonen esittelivät kisakaupungin nähtävyyksiä ja tutkivat Kiinan historiaa ja kulttuuria.[4]
Vancouverin olympialaisten aikana Teronen ja Peltonen tekivät ohjelman Amatöörioppaat Vancouverissa.[5]
Kesällä 2012 Lontoon olympialaisissa ohjelman Amatöörioppaat Lontoossa tekijöinä olivat Arto Teronen ja Jouko Vuolle. He tutustuivat brittiläiseen kulttuuriin ja historiaan sekä Lontoon museoihin ja kauppoihin, muun muassa erääseen kaupungin vanhimmista pubeista, Sherlock Holmesiin ja sateenvarjokauppaan.[6]
Amatöörioppaat tekivät olympialaisten kisakaupunkia tutuksi toistaiseksi viimeisen kerran Sotšin talviolympialaisissa. Amatöörioppaina Sotšissa toimivat Lontoon olympialaisten aikaisen sarjan tapaan Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hilkka Hyrkkö, Marja Niemi: Vuosikertomus 04 (PDF) maaliskuu 2005. YLE Viestintä. Arkistoitu 21.2.2007. Viitattu 10.12.2009. suomi
- ↑ Jouko Vuolle: Urheilun taustapeili: Amatöörioppaat esimatkalla Vancouverissa (audio) 9.11.2009. YLE Areena. Viitattu 10.12.2009. suomi[vanhentunut linkki]
- ↑ YLE Radio Suomen Olympiaradio: Amatöörioppaat Torinossa YLE Radio Suomi. Arkistoitu 6.3.2009. Viitattu 10.12.2009. suomi
- ↑ Amatöörioppaat Pekingissä Yle Radio Suomi. Arkistoitu 23.8.2009. Viitattu 10.12.2009.
- ↑ Urheilun taustapeili: Amatöörioppaat Vancouverissa 9.11.2009. Yle Urheilu. Viitattu 10.12.2009.
- ↑ Amatöörioppaat Lontoossa 13.08.2012. Yle Puhe. Arkistoitu 10.1.2013. Viitattu 13.08.2009.