Al-Hajjaj ibn Yusuf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Al Hajjaj ibn Yusuf drakhmassa vuodelta 695
Al-Hajjaj ibn Yusufin sinetti

Al-Hajjaj ibn Yusuf (arab. الحجاج بن يوسف‎) [al-Hadžadž ibn Jusuf] (661–714) oli umaijadikalifaattia palvelleista kuvernööreistä tunnetuin. Kerrotaan, että hän syntyi Tai'fissa Hijazissa ja kuoli hallintokaupungissaan Wasitissa Irakissa.[1] Ibn Yusuf toimi aluksi kalifi Abd al-Malikin (685–705) palveluksessa Hijazin kuvernöörinä vuosina 692–694 ja sen jälkeen Irakin ja Persian eräänlaisena varakuninkaana.[2] Al-Hajjaj jatkoi palveluksiaan Abd al-Malikin pojan ja seuraajan al-Walid I:n (705–715) hallintokaudella. Ibn Yusufia on kuvattu kalifien oikeaksi kädeksi, joka oli raaka sotilas ja tehokas hallintomies.[3]

Sotilas- ja hallintoura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väitetään, että ibn Yusuf oli alakoulun (maktab) opettaja, joka värväytyi al-Malikin armeijaan ja eteni nopeasti arvossa. Hän sai vuonna 691 vastuulleen Mekan valloittamisen kapinoitsija Musan ibn Zubayrilta. Ibn Yusuf piiritti Mekkaa, jota pommitettiin katapulteilla. Se aiheutti vahinkoa myös Kaaban temppelille.[4] Taistelun lopputuloksena Kaaban temppeliin paennut ibn Zubayr surmattiin.[5] Ibn Yusuf sai tämän jälkeen kuvernöörinä komentoonsa Hijazin ja Jemenin, kunnes hänet kaksi vuotta myöhemmin lähetettiin Irakiin kukistamaan kharijiittien kapinaa.[5] Tarina sodasta Zubayria vastaan Mekassa on kyseenalaistettu, sillä Zubayrin lyömien kolikoiden nojalla on väitetty, että Zubayr olisi viettänyt viimeiset vuotensa Iranin Kermanissa.[6]

Persian kirjallisuuden ja historian tutkija Abdolhossein Zarinkoob kertoo, että ibn Yusufin hirveää hallintoa leimasi verenvuodatus, tragedia ja tyrannia. Muslimilähteet kertovat, että hänen vankiloissaan viruville tuhansille vangeille syötettiin eläinten lantaa, johon oli sekoitettu aasin virtsaa, suolavettä ja limettiä.[5] Hänen 20-vuotisen hallintokautensa aikana tapettiin kaikkiaan 120 000 ihmistä joko teloittamalla tai taisteluissa. Kun ibn Yusuf kuoli, Irakin vankiloissa virui 50 000 miestä ja 30 000 naista. Tarinat kertovat myös, että imeväisenä ibn Yusuf oli kieltäytynyt äidinmaidosta, joten häntä ravittiin neljä päivää eläinten verellä.[5]

Koraanin muokkaaja?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraanin syntyvaiheista löytyy merkintä Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta. Sen alkuperäinen kreikkalainen versio on kateissa. Vanhimmat säilyneet käännökset, armenian ja latinankieliset, poikkeavat toisistaan ja ovat aikaisintaan 700-luvun lopulta. Säilynyt teksti ei mainitse Koraania oikealla nimellä eikä siteeraa sitä. Kirje sisältää seuraavan katkelman Koraanin kokoamisesta:[7]

“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne... Tästä hävityksestä kuitenkin pelastui osa Abu Turabin teoksista, koska Hajjaj ei kyennyt hävittämään kaikkea.”

Sana "Pourkan" tarkoittaa arabian sanaa al-furqan, joka merkitsee "ratkaisu". Se on suuran 25 nimi, mutta "ratkaisulla" viitataan myös Koraaniin kokonaisuudessaan.  "Abu Turab" oli Muhammedin ottopojan Alin lempinimi. Erään teorian mukaan alkuperäisen arabiprofeetan nimi oli Ali ennen kuin Muhammed nousi nykyiseen asemaan.[8] Samanlaisen version Koraanin kokoamisesta esittivät al-Kindi ja Abraham Tiberialainen, jotka kirjoittivat vuosina 813–833:[9]

“Sitten oli Hajjaj ibn Yusufin tapaus, nimittäin se, että hän kokosi pois kaikki kopiot ja poisti tekstistä monia kohtia... ja versio kirjoitettiin Hajjajn suosiman koostumuksen mukaisesti kuutena kopiona, jotka lähetettiin Egyptiin, Syyriaan, Medinaan, Mekkaan, Kufaan ja Basraan.”

Osallistuiko ibn Yusuf Koraanin kirjoittamiseen? Keith E. Small on tekstien vertailun avulla tullut siihen tulokseen, että 600–700 –lukujen vaihteessa todella tapahtui Koraanin laajamittaista editointia.[10] Koraanintutkijat ovat todenneet, että kirja sisältää uskonnollisen hartaustekstin lisäksi väkivaltaan kehottavia ohjeita.[11] Robert G. Hoyland katsoo, että ibn Yusuf melkein varmasti muokkasi Koraania jollakin tavalla, mutta tiedossa ei ole, rajoittuiko toimittaminen diakriittisten merkkien lisäämiseen vai oliko muokkaus laajempaa. [7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kennedy, 2007, s. 273
  2. Kennedy, 2007, s. 255
  3. Kennedy, Hugh: The great Arab conquests. How the spread of Islam changed the world we live in, s. 243. Phoenix, 2007.
  4. Robinson, Chase F.: Abd al-Malik, s. 44. Oneworld Academic, 2005.
  5. a b c d Zarinkoob, A.: Two Centuries of Silence, s. 73–76. Authorhouse, 2016.
  6. Popp, V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175), s. 118. Prometheus, 2013.
  7. a b R.G.Hoyland: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam, s. 500. The Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. Ohlig, K-H.: Foreword. Islam's "hidden" Origins. Teoksessa: Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim) The Hidden Origins of Islam, s. 10. Prometheus Books (englanniksi), 2010. Teoksen verkkoversio.
  9. Hoyland, 1997, s. 501
  10. Small, K.E.: Textual variants in the New Testament and Quranic manuscript traditions. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 572–593. Schiler, 2008.
  11. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 215–220. Otava, 2012.